Soijarouhepullat ja tuoretomaattikastike

Lähdin mukaan Blogiringin ja Soyappétitin kamppikseen, jossa kokkaillaan soijaversioita suomalaisten suosikkiruoista. Chocochilin keittiössä syntyi lihapullia!

soijarouhepullat2

Keittiössäni ei kovin usein nähdä perinteisiä suomalaisia arkiruokia, vaikka aika usein saankin teiltä kyselyitä esimerkiksi vegaanisen makaronilaatikon, kaalilaatikon ja sen sellaisten perään. Vaikka kokkaankin usein soijaruokia, jouduin minäkin irtautumaan tämän kampanjan myötä mukavuusalueeltani. Ei currya, kookosmaitoa, maapähkinävoita tai korianteria! Sen verran kyllä joustin, että maustoin soijarouhepullat juustokuminalla ;)

Olin muuten iloisesti yllättynyt, kun saamastani tuotepaketista putkahti soijarouhe, jonka etiketissä luki ”uusi koostumus”! Soyappetitin soijarouhe oli pitkään tosi hyvää, sitten se muuttui tekstuuriltaan todella jauhoiseksi ja käyttö jäi ainakin minun keittiössäni sen takia aika vähäiseksi. Mutta tämän uuden soijarouheen koostumus on kyllä todella hyvä. Rouheessa on liottamisen jälkeenkin selvä purutuntuma, eikä rouhe mene mössöksi paistettaessa. Loistotuote!

soijarouhe

Lihapullat löytyvät suomalaisten suosikkiarkiruokien sijalta kaksi. Tässä vegaaninen soijaversio, olkaa hyvät! Vaikka lihapullat eivät olekaan lihaa, tehdään tomaattikastike ihan oikeista tomaateista, eikä mistään muttista. Tämän reseptin kanssa kävi itse asiassa niin, että yleensä lihankorvikkeille nyrpistelevä perheen sekasyöjä oli ruoasta enemmän innoissaan kuin minä. Pannullinen soijarouhepullia katosi parempiin suihin alta aikayksikön! Pullat saivat erityiskehuja koostumuksesta.

Soijarouhepullat

noin 18 kpl

  • 2,5 dl Soyappetit tummaa soijarouhetta
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 4 dl kiehuvaa vettä
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl korppujauhoja
  • 1 rkl perunajauhoja
  • 1 tl juustokuminaa
  • ripaus suolaa
  • 0,5 tl paprikajauhetta
  • 1 pieni sipuli
  • 1 iso valkosipulinkynsi
  • öljyä paistamiseen
  1. Liuota kasvisliemikuutio kiehuvaan veteen. Kaada liemi soijarouheen joukkoon ja anna turvota kannen alla noin 10 minuuttia tai kunnes neste on kokonaan imeytynyt.
  2. Silppua sillä välin sipuli pieniksi kuutioiksi.
  3. Sekoita soijarouheen joukkoon kuivat aineet ja silputut sipulit. Laita massa jääkaappiin vetäytymään vähintään puoleksi tunniksi.
  4. Muotoile massa pulliksi ja paista öljyssä keskilämmöllä. Älä paista pullia liian kuumalla pannulla, muuten ne jäävät sisältä raaoiksi.
  5. Kaada tomaattikastike (ohje alla) pannulle ja anna pullien muhia kastikkeessa noin 5-10 minuuttia. Tarjoa esim. pastan ja/tai salaatin kanssa.

Vinkki! Jos haluat pulliin vaihtelua, lisää massan joukkoon muutama hienoksi silputtu aurinkokuivattu tomaatti ja tuoretta basilikaa.

soijarouhepullat

 

Tuoretomaattikastike

  • noin 1,5 kg tomaatteja
  • 2 sipulia
  • 2 isoa valkosipulinkynttä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl balsamiviinietikkaa
  • 1 kasvisliemikuutio
  • mustapippuria
  • yrttejä maun mukaan
  1. Kalttaa tomaatit ja silppua sipulit.
  2. Kuullota sipulit öljyssä kattilan pohjalla. Mausta balsamicolla.
  3. Kuutioi tomaatit ja lisää ne kattilaan yhdessä kasvisliemikuution kanssa. Anna kiehua keskilämmöllä noin 20 minuuttia.
  4. Mausta kastike pippurilla ja yrteillä.

blogirinki_logo_200px-1

Yhteistyössä Soyappétit

62 vastausta kirjoitukseen “Soijarouhepullat ja tuoretomaattikastike

  1. Mahtista! Meillä on käynyt samoin soijarouheen kanssa, kun sitä jauhoisuutta ei vaan kestänyt, mutta kokeillaanpa uudelleen :)

  2. Oi, näyttää ja kuulostaa ihan mielettömän hyvältä! Näitä täytyy ehdottomasti tehdä pian! :)
    Sulla on muuten aivan mielettömän kauniita kuvia täällä. En tiedä oletko jo aiemmin kertonut, mutta millä kameralla kuvaat ruokakuvat blogiin, ja miten saat niistä noin valoisia myös pimeinä vuodenaikoina? :)

    1. Tuolta info-osiosta löytyy myös kamerajuttuja, mutta kuvaan siis Canonin 70D:llä, ihan perusjärkkärillä siis. Kun käyttää jalustaa, niin pärjäilee hyvin myös ihan pienelläkin valonpilkahduksella ja loput voi säätää jälkikäteen :)

  3. Kiitos ohjeesta! Nämä pääsevät todellakin kokeiluun, sillä oma versioni soijapullista ovat joka kerta hajonneet viimeistään pannulle elleivät jo aiemminkin. Jos vaikka tekisin tällä ohjeella ehjiä soijapullia :)
    Olen muuten huomannut saman – reilu vuosi sitten soyapetitin rouhe muuttuui tummasta ja hyvästä jauhoiseksi ja myös aika vaaleaksi (vaikka paketissa luki ”tumma”).
    Pari viikkoa sitten kaupanhyllyä tutkiessani huomasin, että asia on korjattu. Sai hymyn huulille!

  4. Kiitos tästä! Tiedän mitä meillä syödään tänään :) Ja soosiin saan hyvin upotettua eilisten uunijuureksien jämät, naminam!

  5. Kiitos ohjeesta! Pitäisi itsekin ostaa taas tummaa soijarouhetta, uuden koostumuksen myötä se muuttui myös gluteenittomaksi :) Ennen tuo tumma versio taisi sisältää ohramallasuutetta, nyt ei enää.

    1. Tämä oli kyllä hyvä huomio, josta joku mainitsikin jo Chocochilin Facebook-sivuilla. En ollut itse tullut edes ajatelleeksi, etteikö soijarouhe sopisi myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville.

  6. Oi miten herkullisen näköistä!
    En saa ikinä soijarouhepullia pysymään kasassa, mutta ehkä tällä ohjeella.. Täytyypä jäädä tutkimaan muitakin reseptejäsi! :)

    -Blender

    1. Tänne on kertynyt vuosien varrella aika liuta reseptejä, joten eiköhän täällä saa kulutettua tovin jos toisenkin ;)

  7. Näitä täytyykin kokeilla! Oon kanssa luopunut Soyappetitin rouheesta löydettyäni Punnitse & Säästä:n vaalean rouheen, jossa on parempi rakenne ja rouhe on isompaa, mutta ehkä tätäkin vois nyt sitten vaihteeksi testata.

    1. Mä en oikein osaa käyttää sitä vaaleaa rouhetta, kun se jättää kaikki niin kalpeaksi. Mutta onneksi normikaupasta saa nyt taas kunnollista tummaa rouhetta! :)

  8. On tosiaan ollut vaihteluita noiden soijarouheiden laaduissa viime vuosina! Onneksi sitä oppi näkemään silmämääräisesti mikä erä kannatti jättää kauppaan… :D Välillä tämä Soyappetitin tumma rouhe on ollut melkeinpä käyttökelvotonta, se oli ihan liian hienoa ja jauhemaista, tuli keitettynäkin siivilästä läpi. Onneksi Salliselta tuli myös soijarouhetta ja se on ollut toimivaa aina kun olen sitä ostanut, ja sitten kauppoihin ilmestyi myös tämä VegeSun -merkkinen tumma rouhe. Tämä Soyappetitin uusi koostumus on kyllä jännä, tässä vähän punertavassa rouheessa, tästä saa paremmin pyöryköitä ja murekkeita kuin mistään aiemmasta ja pysyy koossa. :)

    1. Sallisen rouhe on tosiaan sitä lähimpänä sitä ”perinteistä” soijarouhetta, mutta tuota VegeSunia en olekaan vielä testannut! Aika erilaista tämä uusi rouhe on tosiaan aikaisempaan verrattuna, mutta muutos on ehdottomasti mennyt parempaan! :)

  9. Mahtava ajoitus; just pari viikkoa takaperin metsästin netistä soijarouhepulla-reseptejä ja harmittelin kun sun blogista ei sellaista löytynyt (muutenhan noita ohjeita löytyi kyllä googlettamalla pilvin pimein, mutta en osannut valita niiden väliltä). Näihin sun resepteihin olen kuitenkin oppinut luottamaan jo niin täysin, että pullat taitavat päästä testiin heti ensi viikonloppuna. :)

    1. Mainiota! Pitäisi kai useamminkin kokkailla näitä perusruokia, kun kiinnostusta mitä ilmeisimmin riittää :)

  10. No niin, tänään vihdoin sain tehtyä näitä (soijarouhe oli päässyt vähiin). Lähikaupassa oli vain VegSun -rouhetta tummana, mutta toimi! Ehkä vähän kulmikkaampia (eli löysempiä) pullistani tuli kuin sinulla, mutta pysyivät paremmin kasassa kuin mitkään vegaanipulleroiset ikinä aiemmin.

    Pullia tuli yli 20, joten paistoin ne kolmessa erässä ja tiedän mitä syön loppuviikon. :)

    Tuoretomaattikastikkeen sijaan tein pomminvarman kastikkeeni säilyketomaateista, tuoreet kun sattuivat lähikaupassani maksamaan kuusi euroa kilolta ja soosia piti saada paitsi omille pullilleni niin myös Luolamieheni kalkkunapyöryköille.

    Maustoin omat pullani oman mieltymykseni mukaan (eli lisäsin sinappia, mustia oliiveja ja tulista paahdettua paprikajauhetta ynnä ripauksen muskottipähkinää juustokuminan, suolan ja pippurin lisäksi) ja kuullotin sipulin ja valkosipulit ennen kuin lisäsin ne taikinaan.

    Hyviä tuli, näitä teen uudestaankin! Luolamies ei mennyt lankaan, mutta hyvä niin. Ei ainakaan käy kuten soijalasagnelleni, joka oli kadonnut jääkaapista parempiin suihin hyvillä mielin kun sattui olemaan samanlaisessa rasiassa kuin lihaversio.

    1. Mahtavaa, että maistuivat! :) Ja hyvä tietää, että resepti toimii myös muun merkkisillä rouheilla.

  11. Tein näitä gluteenittomana vaihtamalla vehnäjauhon 1dl tattarijauhoa ja toimii mainiosti (+gluteeniton korppujauho). Käytin myös toista merkkiä rouheessa, mutta ei haitannut menoa. Teen tässä juuri toista erää kun olivat eilen niin hyviä! Tänään kokeilen miten nämä käyttäytyy uunissa kypsentäessä, mulla on niin tehoton liesi että paistaminen oli aika työlästä. Tomaattisoosin sijaan syön näitä tänään ryöpätyn pinaatin kanssa, katsotaan toimiiko!

    1. Loistavaa! Mä testaan kans seuraavaksi gluteenitonta versiota :) Kuulen muuten myös mielelläni, miten uuniversio toimii, jos jossain vaiheessa kokeilet sitä.

      1. Käytin pullat uunissa 200 astetta noin 10-15 minuuttia, tuli pikkasen kuivia mutta ainakin olivat läpeen kypsiä. Ehkä jos niitä pikkasen voitelisi öljyllä ennen uuniin menoa niin pinta ei kuivuisi. Ja tietty soosin kanssa pehemenee :-) !

        1. Juuri tuon kuivuusongelman takia en yleensä paista pihvejä tai pyöryköitä uunissa. Mutta tosiaan tässä tapauksessa tuo tomaattikastike saattaa auttaa asiaan :)

  12. Hyvä uutinen tuo rouheen koostumuksen muuttuminen!
    Meillä on tykätty on myös yrttisemmistä pullista joiden sisälle olen piilottanut fetaa.
    Parhaimmin koossa pysyy pullat joihin olen muussannut jauhoisen perunan. Tai muusin jämät..

    1. Eläinystävällisempi vaihtoehto fetalle voisi olla vaikkapa tofuricotta, jonka ohje löytyy täältä. Toimisi varmasti hyvin soijarouhepullien joukossa :)

      Ja peruna on tosiaan hyvä sidosaine kasvispihvien ja -pyöryköiden joukossa!

  13. Yläpeukku tälle! Soijarouhepullat ovat säännöllistä ruokaa meillä mutta timanttinen ohje on vielä löytymättä. Lataan siis toivoni tähän. :)

  14. Tosi kiva ohje, tein tätä viikonloppuruoaksi kun teki mieli juuri jotain tällaista kunnon perusruokaa, ja hyvää tuli :) Pyöryköiden itsensä maku jäi tosin vähän miedoksi ja jauhoiseksi, täytyy kokeilla toiste maustaa vähän rohkeammin ja vaikka koittaa jättää vehnäjauhot pois tai ainakin vähentää määrää.

    Mutta tuo kastike! Parasta tomaattikastiketta ikinä! Tuota täytyy ehdottomasti kokeilla joku kerta pizzakastikkeeksikin :)

    1. Jauhoisuus saattaa johtua siitäkin, että pyörykät eivät ehkä olleet sisältä aivan kypsiä? Varmaan kyllä pienemmälläkin vehnäjauhomäärällä toimii!

      Mäkin olisin ehkä itse pyöryköihin kaivannut vähän jotain ekstraa, siksi vinkkasin tuossa noista ak-tomaateista ja basilikasta – niitä ajattelin testata itse seuraavaksi. Toisaalta niin kuin sanoit, niin tuo tomaattikastike oli kyllä hyvää ja paikkasi vähän sitä pyöryköiden mietoa makua :)

  15. Itse en liota soijarouhetta tähän(kään) tarkoitukseen, vaan ihan aluksi kuullotan kevyesti sipulisilpun pannulla ja siinä samalla annan rouheen ottaa itseensä vähän kuullotuksen öljyä + kaatelen sen jälkeen pikkuhiljaa kasvisliemen päälle. Tähän sitten perään kuiva-aineet ja mausteet ja sitten taikina turpoamaan.

    Ennen vanhaan kaupan soijarouheet oli ainakin sellaisia että liotetun jutun koostumus ei oikein ”iskenyt” meidän perheessä (ja tykkään siitä että myös itse rouheessa on rasvaisuutta mukana), mutta tilanne voi toki olla parantunut. Sinänsä mukavaa, että nykyään soijarouheissa on jopa valinnanvaraa merkkien välillä. :)

    1. Joo, mäkään en yleensä ole liottannut soijarouhetta, koska silloin rakenne on mennyt aivan hirveäksi, tän uuden rouheen kanssa se kuitenkin toimi yllättävän hyvin! Mutta toki rouheen voi tässäkin paistaa ensin, mutta mä oikaisin mutkat suoriksi ettei tarvitse paistaa moneen kertaan :)

  16. Parhaita soijarouhepullia ikinä (ja monia reseptejä on tullut testattua)! Hyvä koostumus ja mahtava maku. Kiitos siis tuhannesti ohjeesta.

  17. Inspiroiduin tästä reseptistä ja valmistin tätä tänään. Muuntelin reseptiä sen verran, että korvasin soijarouheen oikealla jauhelihalla. Tuli ihan sairaan hyvää! Tätä tulee varmasti jatkossakin valmistettua. Kiitos ihanasta reseptistä! :)

    1. Mitäs jos kokeilisit ensi kerralla tehdä pullat niin, että laitat vaikka puolet soijarouhetta, jos vegaanisen annoksen tekeminen kylmiltään tuntuu liian vaikealta? Tuollaisen semikokeilun jälkeen onkin sitten helppo siirtyä kokonaan soijarouheen käyttäjäksi :)

      Et varmaankaan ole lukenut tätä parin vuoden takaista juttua, mutta toivoisin, että vegaaniruokablogissa käytäisiin myös kommenttilaatikossa keskustelua enemmän aiheeseen liittyen. https://chocochili.net/2012/08/muutama-sana-kommentoinnista/

  18. Tuli niiiiiiiiiin hyviä! Laiskana paistoin pullat uunissa, 200 astetta noin 15min ja päälle 225 noin 5 min. Aaah! :P Ei liian märkiä ja pakastuksenkin kestivät tosi hyvin. Garam masalaa nakkasin vähän joukkoon ja cayenne-pippuria, muuten täysin ohjeen mukaan.

  19. Tein näitä eilen muuten ohjeen mukaan, mutta korvasin puolet vehnäjauhosta gramjauhoilla, käytin mausteita paljon reilummin ja muotoilin pullien sijaan pihveiksi. Tuli tosi hyviä ja pysy loistavasti kasassa. Näähän menee vaikka hampurilaisten väliin! Kiitos taas hyvästä ohjeesta!

  20. Mun mielestä tämä uusi koostumus (se punertavampi väriltään) on pahemman makuista kuin entinen. :(

  21. Valistapas Elina vähän tämmöistä soija-amatööriä… Ostin ekan kerran elämässäni nyt soijarouhetta, mutta kun en niistä mitään tiedä niin otin summanmutikassa VegeSun-luomusoijarouhetta, joka on vaaleaa. Tein ohjeellasi bolognese-kastiketta, ja tuli kyllä hyvää (vaikken raaskinutkaan nyt avata punaviinipulloa itselleni vaan lorautin sen sijaan balsamiviinietikkaa) – mutta nyt kun katselin näitä muita soijarouheohjeita, niin kaikissa onkin käytetty tummaa soijarouhetta! Onko tummalla ja vaalealla rouheella eroa siinä miten ne ”käyttäytyy”, vai onko eroa lähinnä merkillä? Onko kokemusta tuleeko tuosta vaaleasta VegeSun-rouheesta yhtä hyviä pullia, kun tekisi mieli kokeilla tätä ohjetta?

    Ja pitääpä taas todeta, että nämä sun ruokaohjeet on kertakaikkiaan koukuttaneet tämmöisen sekasyöjän – ruokavalioni on muuttunut tämän blogin myötä lähes puolivegaaniseksi! Tiedän että siitä on vielä pitkä matka eettiseen ruokavalioon, mutta kun ottaa huomioon että ennen söin lihaa joka päivä ja kuvittelin kasvisruuan olevan mautonta mössöä (vrt. koulun kasvispihvit), niin olen innoissani kun löytänyt nämä sun ihanan mausteiset ja herkulliset kasvisruokaohjeet – ja olokin on kevyempi! Kiitos Elina! :)

    1. Kiitos viestistä, ihanaa palautetta :) Mahtavaa kuulla, että olet löytänyt kasviskokkailun ilot!

      Soijarouheesta. Vaalea soijarouhe on samaa tavaraa kuin tumma, mutta sitä ei ole värjätty (yleensä sokerikulöörillä). Eli siis jos haluaa saada jauhelihan näköistä ruokaa, kantsii käyttää tummaa. Eri merkkiset soijarouheet saattavat imeä hiukan eri määrän nestettä itseensä, joten tämän tyyppisissä resepteissä nesteen määrä ei välttämättä pidä ihan tismalleen paikkaansa jos käytät jotain muuta kuin ohjeessa mainittua. Ja pullista tulee vähän kalpeita, jos käytät vaaleaa soijarouhetta. Muuten se kyllä sopii tähän ihan mainiosti!

  22. Täällä jäi pullat vähän löysiksi keskeltä, mutta hyvältä maistui silti.
    Kaiken kaikkiaan aivan jäätävän hyvän makuinen ruoka… :)

  23. Maku on yllättävänkin hyvä, mutta itselläkin keskeltä jäi ilmeisesti raa’aksi. Paistoin miedolla lämmöllä todella kauan niin että pinta oli jo tosi tumma. Kauanko suurinpiirtein olet Elina näitä paistanut? Laitoin loput uuniin, jospa siellä paistuisivat loppuun :)

    1. En huomannut kirjoittaa paistoaikaa ylös, ja sehän kyllä vaihtelee ihan sen mukaan, kuinka kuumalla pannulla paistaa. Jos kypsyys ei tunnu optimaaliselta, voi pullat toki myös litistää tai jättää pienemmäksi, jolloin ne kypsyvät paremmin myös sisältä.

  24. Hei, mikä merkitys vehnäjauhoilla ja perunajauhoilla on reseptissä? Mietin, kun kaapista löytyy gram-jauhoja ja maissijauhoja, että voiko näillä korvata esimerkiksi perunajauhoja? Kun eikös kikhernejauhon ominaisuus ainakin ole sellainen, että se sitoo taikinaa?

  25. Tein tänään näitä pyöryköitä, mutta poikkesin ohjeesta sen verran, että paistoin soijarouhetta pannulla sipuleiden kanssa, kun siitä oli puhe kommenteissa ja olen joskus aikaisemminkin tehnyt soijarouheen kanssa niin. Lisäksi laitoin pyörykät uuniin, jossa paistoin niitä noin vartin 200 asteessa. En tiedä johtuuko rouheen paistamisesta vai rouheesta itsestään, mutta pyörykät jäivät hieman pehmeiksi sisältä. Nyt ostamani Soyappétit oli aika isoa rouhetta. En usko että kyse olisi liian isoista pyöryköistäkään, kun näitä tuli tällä ohjeella nelisenkymmentä pikkupullaa.

    Mutta ei se mitään, nämä ovat tällaisenaankin hyviä! :) Ensi kerralla jätän rouheen paistamisen sikseen ja maustan taikinaa reilummalla kädellä. Ehkä myös pidennän paistoaikaa?

  26. Kiitos oikein toimivasta ohjeesta. Maukasta tuli ja näitä tehdään toistekin. 😊

  27. Nämä upposivat meidän 6-vuotiaallekin, joka ei ole aiemmin mitään soijaruokia syönyt. Iso peukku tälle reseptille!

    1. Annoitko taikinan turvota riittävän kauan? Jauhojen nesteensitomiskyvyssä on aina vähän vaihtelua, joten taikinaan saattaa joutua lisäämään vähän jauhoja/nestettä tarpeen mukaan.

  28. Heippa! Tein näitä ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen lukuunottamatta sitä, että jätin pullat hieman liian löysiksi keskeltä. Siksi mietinkin, että voisinkohan laiskana paistaa nämä pullat uunissa, vai onko pannulla paistaminen välttämätöntä hyvän koostumuksen tai kiinteän pinnan saamiseksi?

    1. Mun mielestä koostumuksesta tulee kivempi, kun ne paistaa pannulla. Mutta toki voit paistaa uunissakin ja halutessasi vaikka sen jälkeen vielä pyöräyttää pullat pannulla, niin saat niihin kivan paistopinnan :)

  29. Nämä olivat hyviä. Kiitos reseptistä. Mitä mausteita suosittelisit lisäämään että pullistaa tulisi vieläkin maukkaampia?

    1. Näihin voi oikeastaan laittaa ihan mitä vaan. Sipuli- ja valkosipulijauhe toimii mainiosti, erilaiset yrtit (basilika, oregano tai vaikkapa joku yrttisekoitus) ja chili. Näillä pääsee alkuun :)

  30. Hei- kiitos tästä reseptistä! ♡ Tein ensi kertaa soijarouheesta pullia- en edes uskonut sen olevan mahdollista..hieman uskoni loppui kun katsoin massan koostumusta- sekasyöjänä lisäsin yhden kananmunan..ja dadaa,sain kuin sainkin pullien ja pihvien välimallin- potkua makuun sriracha’sta 😀

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights