Viikonloppu Tukholmassa

Innostuin kesällä päivän kestäneestä pikaviisitistä Tukholmaan niin, että kaupunkiin piti päästä heti pikimmiten uudestaan.

tukholma2

Sopiva ajankohta Tukholman-reissulle osui viime viikonlopulle, jolloin pääsimme vähän paremmalla ajalla tutustumaan kaupunkiin. Lähtö tapahtui aikamoisessa kiirekaaoksessa ja matkasuunnitelmat jäivät lähestulkoon kokonaan tekemättä. Pakkasin tavarat tuntia ennen lähtöä ja etsiskelin vielä ulkotakki päällä sähköposteista hotellin nimeä ja osoitetta. Pääsimme kuitenkin lopulta perille, vaikka taksikuskikin vei meidät ensin väärälle puolelle kaupunkia (voiko sanan kungsgatan lausua jotenkin epäselvästi?).

No mutta vaikka lähtöasetelma ei ollutkaan kaikkein paras, oli viikonloppu varsin onnistunut! Kolmessa päivässä ei silti millään ehtinyt nähdä (ja syödä!) tarpeeksi, joten kyllä Tukholmaan täytyy reissata vielä uudelleen. Kerrankin muuten olin reissussa niin, että kamera oli enimmäkseen tyhjänpanttina laukun pohjalla, eikä älypuhelintakaan tullut kaiveltua esille hirveän montaa kertaa Instagram-kuvien toivossa. Virkistävää kerrankin keskittyä syömiseen eikä kuvaamiseen, suosittelen muillekin!

Shibumi

(Kungstensgatan 2)

Shibumi (josta kerroin edellisen Ruotsi-postauksen yhteydessä) oli ainoa paikka, johon olin tehnyt jo hyvissä ajoin pöytävarauksen, sinne kun ei ole muuten mitään asiaa. Meillä oli pöytäseurana pari paikallista tuttavaa, joten kamera pysyi laukussa ja keskityin syömään ja seurustelemaan :) Ruoka oli kyllä aivan ensiluokkaisen herkullista! Ravintolan ideana on syödä monia pieniä annoksia, vähän niin kuin olisi japanilaisessa tapasbaarissa. Söin itse mm. taivaallisen hyvää itse tehtyä tofua ja savustettua munakoisoa. Saimme vieläpä hauskan paikan baaritiskiltä, jossa pystyi seuraamaan kokkien työskentelyä. Vegaanin tulosta kannattanee kuitenkin ilmoittaa etukäteen, vaikka listalta löytyy kyllä vaihtoehtoja ilman etukäteisilmoitustakin.

Hermans

(Fjällgatan 23B)

Kyselin teiltä etukäteen vähän vinkkejä missä kannattaa käydä syömässä. Hermans tuntui jakavan kovasti mielipiteitä. Toisten mielestä sitä ei missään tapauksessa saanut jättää väliin, ja toiset pitivät paikkaa aivan yliarvostettuna. No mutta piti se silti käydä testaamassa :)

Reiluuden nimissä on ensin mainittava, että minä en yleisesti ottaen ole buffetpaikkojen ylin ystävä. Niissä tulee helposti haalittua lautaselle sitä sun tätä, jolloin ruokien maut eivät sovi yhteen ja lopputuloksena on ei-niin-hyvänmakuinen annos ja epämiellyttävä ähky. Näin kävi Hermansissakin. Osa buffetpöydän ruoista oli todella herkullisia, kuten tofucurry ja linssisalaatti. Buffetista löytyi myös muutamia ihan hauskoja oivalluksia, kuten punajuuri-vadelmasalaattia. Suurin osa ruoista oli kuitenkin melkoisen mauttomia, esimerkiksi kuvassa näkyvä couscous ei maistunut yhtään miltään, ja paahdetuista perunoistakin oli unohtunut suola ihan kokonaan. Suurin osa buffetin ruoista oli vegaanisia, mutta jälkiruokaosasto (joka ei kuulu hintaan) ei ollut niin vegaaniystävällinen. Tiski pullisteli erilaisia kakkuja ja leivonnaisia, mutta suurimmassa osassa luki ej veganskt. 

Hermans on kuitenkin paikkana aivan ihana ja terassilta on upeat näkymät kaupunkiin. Jos tykkää buffeteista, niin Hermansia voi suositella. Itse en ehkä enää mene toista kertaa.

hermans

hermans2

 

tukholma23

Naturbageriet Sattva

(Stora Nygatan 6)

Vanhassa kaupungissa pyöriessämme törmäsimme pieneen luomuleipomo-kahvila Sattvaan. Paikassa oli paljon vegaanisia vaihtoehtoja, ja myös sokerittomia ja gluteenittomia leivonnaisia. Söin herkullista tofu-oliivipiirakkaa ja kookos-suklaapalloa. Suosittelen! Kahvikin oli hyvää.

sattva

sattva2

Bierhaus

(Tegnergatan 10)

Olimme Tukholmassa myöhään perjantai-iltana, joten ajattelimme että joku pubi voisi olla oiva paikka syödä vielä illalla jotain. Vasta vähän aikaa sitten avattu saksalainen olutpaikka Bierhaus tarjoaa listallaan vegaaneille currywurstia (pyydä annos ilman majoneesia). Mikään maailman mahtavin makuelämys se ei ollut, mutta ihan kelpoa ruokaa oluen kyytipojaksi. Vastapäätä Bierhausia on myös ihana leipomo Green Rabbit, kulman takana Mikkellerin baari ja vähän matkan päässä samalla kadulla toinen mainio olutpaikka Man in the Moon.

bierhaus1

Louie Louie

(Bondegatan 13)

Louie Louiesta tuli ehdottomasti Shibumin ohella reissun lempipaikka. Tykkäsin kovasti paikan fiiliksestä ja ruokakin oli erinomaisen hyvää. Mainio lounaspaikka! Vegaanille löytyi listalta useampikin vaihtoehto, mutta valkkasin lounaaksi hummuksella, tofulla ja paahdetulla paprikalla täytetyn leivän. Jälkkäriksi vitriinistä löytyi vegaaninen Snickersiltä maistuva maapähkinä-suklaaruutu.

louielouie1

louielouie2

Lisäksi paikallistuttumme veivät meidät kiinalaisravintola Formosaan (kamera pysyi täälläkin laukussa). Lina on asunut Kiinassa ja tietää perustallaajaa paremmin, mitä ravintolasta kannattaa tilata. Makuelämys taisi olla autenttisin kiinalainen ruoka, mitä olen koskaan syönyt. Pääsimme maistelemaan mm. superherkullisia kiinalaisia sieniä (mikähän wood ear mushroom mahtaa olla suomeksi?) ja taivaallisen hyvää tofua.

tukholma4

_c_matka_

Johan & Nyström Konceptbutik

(Hamringevägen 1)

Lukija vinkkasi, että Johan & Nyströmillä kannattaa käydä maistamassa Oatlyn uutta kahvia varten kehitettyä kauramaitoa. Maitoa ei ilmeisesti saa vielä kaupoista (ainakaan Suomesta), mutta se toimi kyllä varsin mainiosti kahvin joukossa. En laita ikinä kotona kauramaitoa kahvin sekaan, mutta tuo uusi maito oli paljon täyteläisemmän makuista ja vaahtokin oli kaunis. Kuvio cappuccinon päällä ei ikävä kyllä enää kuvanottohetkellä ollut kovin kaunis, koska onnistuin kippaamaan osan kahvista lautaselle ;) Johan & Nyström toki löytyy Helsingistäkin, mutta kahvila oli Tukholmassakin tosi viihtyisä. Suosittelen piipahtamaan, jos liikut sopivilla suunnilla.

kauracappuccino

Vete-Katten

(Kungsgatan 55)

Ruotsissa täytyy tietysti syödä kanelbullea, ja sopiva osoite sen löytymiseksi on viimeisen päälle perinteinen mummokonditoria Vete-Katten. Vegaanisia vaihtoehtoja on Leokanelbulle ja Leobulle (sis. vadelmaa ja mustikkaa). Kauramaitoakin on saatavilla. Suosittelen!

kanelbulle

Vielä jäi testaamatta miljoona paikkaa, kuten nyt Falafelbaren, Hängmattan, Chutney, Vegan Soul Train ja O Mamma Mian vegaaniset pizzat. Ensi kerralla sitten!

Vegaanimatkailijoille muuten tiedoksi, että Vegan i Stan on aivan mahtava sivusto, joka auttaa sopivien ruokapaikkojen löytämisessä. Vaihtoehtoja on paljon enemmän kuin HappyCow’ssa, mutta ainakin alkeellista ruotsinkielentaitoa vaaditaan. Tukholma on kyllä noin yleisesti ottaen todella helppo paikka vegaanille. Ruokaa löytyy lähes joka kulmasta :)

8 vastausta kirjoitukseen “Viikonloppu Tukholmassa

  1. Jee, Tukholma on kyllä niin ihana ja tuonne Shibumiin on pakko päästä! Tuli kyllä heti mieleen kesäinen seikkailumme :)
    Myös kahvikauramaito kuulostaa hyvältä, koskahan sellainen saadaan Suomeen.

    1. Shibumi oli kyllä loistava, ei mitään moittimista yhtään mistään! :) Oon varma että tykkäisit! Kesäinen reissu oli kyllä huippuhauska. En olisi yhtään pahoillani, jos vastaavia tilaisuuksia koittaisi useammin!

      Kaikkia muitakaan Ruotsissa saatavilla olevia Oatlyn tuotteita ei jostain syystä saa meiltä, kuten nyt esim. jogurtteja. Ehkäpä ne rantautuu tänne jossain vaiheessa?

  2. Hei!

    Lähetin äsken kommentin, mutta en ole varma tuliko se perille. Yritän uudelleen!

    Kiinnostava Tukholma-listaus. :)

    Kahvimaitoasiaan liittyen: ainakin Helsingin Postitalon K-Supermarketista saa Alpro Soyan For professionals -sarjan kahvimaitoa. Toimii hyvin myös ei-ammattibaristan kotikeittiössä.

    1. Hei!

      Kommentti tuli perille, mutta jäi esimoderoitavaksi. Se on käytössä, jos olet uusi kommentoija tai kommentoit eri nimellä tai sähköpostiosoitteella kuin aikaisemmin :)

      Tuota Alpron soijamaitoa saa täältäkin ainakin joistain Citymarketeista. En ole kyllä tullut sitä ostaneeksi, kun tavallinen soijamaitokin pelittää kahvissa ihan mainiosti. Varmaan sitten vaahdotus tms. ominaisuudet on siinä paremmat. Mutta siis lähinnä se on kivaa, että soijamaidolle tulee vaihtoehtoja :)

  3. Aah, nuo wood ear -sienet on ihania. Oliko ne uppopaistettu? Oliko ne kokonaisia tai isoina paloina vai pienempänä? Söin niitä vuosia sitten Singaporessa ja sen jälkeen olen haaveillut niistä ja aina välillä googlannut kuvia. Saisipa niitä täältäkin!

    1. Sienet tarjoiltiin kokonaisina, kylmänä salaattina. Ne oli jonkunlaisessa etikkaliemessä, ja ihan törkeässä määrässä valkosipulia. Namnam! Erityisesti mua miellytti noiden sienten tekstuuri. En ole ikinä ennen syönyt mitään vastaavaa.

  4. Hyviä vinkkejä näin Tukholman lähistöllä asuvallekin :). Ensi kerralla suosittelen ehdottomasti testaamaan Lao Wai-nimisen ravintolan. Tietääkseni Tukholman ainoa vegaaninen ravintola. Siellä tarjotaan aitoa kiinalaista ruokaa ja harvoin olen syönyt parempaa ruokaa kuin siellä. Varsinkin porukalla loistava paikka, siellä kun kiinalaiseen tapaan jaetaan kaikki annokset niin saa maistaa montaa eri ruokaa. Myös viinilista on erinomainen. Pöytävarausta suosittelen.

    1. Kiva kuulla! :)

      Lao Waista sainkin vinkkejä jo tuonne toiseen Tukholma-postaukseen, mutta se jäi tällä kertaa välistä. Ensi kerralla sekin sitten :)

Vastaa käyttäjälle Kahvikissa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights