Maapähkinä-bataattikeitto

Tuttu teeveestä!

vegaaninkeittiossa4

Ruokabloggaaminen on osoittautunut siitä mahtavaksi harrastuksesi, että tässä voi ylittää itsensä jatkuvasti. Enpä olisi vuonna 2008 blogia aloitellessani voinut kuvitellakaan, että homma on poikinut kuusi vuotta myöhemmin kaksi keittokirjaa, satoja reseptejä sekä tuhansia ja tuhansia valokuvia. Olen kehittynyt sekä ruoanlaittajana että valokuvaajana huimasti näiden vuosien aikana – ja mikä parasta, koko ajan oppii paremmaksi! Yleensä olen aikamoinen tuuliviiri ja jaksan kiinnostua asioista keskimäärin 45 minuuttia. Sen takia ihmetyttää välillä vieläkin, miten tämä ruokabloggaaminen jaksaa edelleen olla rakkain harrastukseni, vaikka tätä on tahkottu jo vuosia? Onko niin, että olen vihdoin löytänyt sen ”oman juttuni”?

Ruokabloggajana olen päässyt tutustumaan ihan mahtaviin blogikollegoihin ja kehittelemään mielenkiintoisia reseptejä erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Alkusyksystä sain jälleen uuden kiinnostavana tilaisuuden. Sain kammeta itseni taas kerran mukavuusalueeni ulkopuolelle ja mennä esiintymään TV-kameroiden eteen! Chocochilin Facebookia seuraavat kuulivatkin tästä jo viikonloppuna, mutta Ylen AamuTV:n Voita & Sokeria -ohjelma tuli siis ulos viime lauantaina ja on katsottavissa Areenassa. Huh, olihan tuo esiintymiskammoiselle aika kuumottava tilanne, mutta ehdottomasti hauska kokemus! Nyt voin ruksia to do -listalta kohdan ” ole 5 minuuttia tv-kokkina” :D

Laitan vielä tämän mahtavan telkkarista tutun bataattikeiton ohjeen tänne blogiinkin. Resepti on alun perin uudesta Vegaanin keittiössä -kirjastani ja ehdottomasti yksi suosikkiresepteistäni kirjassa. Keitto syntyi sellaisen kehitystyön tuloksena, jolloin päätin kokeilla mitä syntyy kun heitän kattilaan kaikkia suosikkiraaka-aineitani. Eli bataattia, maapähkinävoita, kookosmaitoa, limeä ja korianteria. No eihän siitä tullut muuta kuin aivan superherkullista!

Maapähkinä-bataattikeitto

4 annosta

  • 2 sipulia
  • 3 suurta valkosipulinkynttä
  • noin 700 g bataattia
  • 2 tomaattia (talvella voit käyttää säilöttyjä tomaatteja)
  • 2 rkl öljyä
  • ¼ tl muskottipähkinää
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • noin 5 dl vettä
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 4 dl kookosmaitoa
  • ½ dl sokeritonta maapähkinävoita
  • ½ limetin mehu
  • 3 tl harissaa (tai muuta chilitahnaa maun mukaan)
  • ½ ruukku tuoretta korianteria
  • 1 dl rouhittuja suolapähkinöitä
  1. Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuori ja paloittele bataatti. Pilko tomaatit kuutioiksi.
  2. Kuumenna öljy kattilan pohjalla ja lisää siihen sipulisilppu sekä mausteet. Kuullota, kunnes sipulit alkavat hiukan pehmentyä. Lisää sitten kattilaan bataatit ja tomaatit sekä vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Heitä kattilaan kasvisliemikuutiot ja keittele keskilämmöllä ilman kantta kunnes bataatit ovat aivan pehmeitä.
  3. Nosta kattila liedeltä ja lisää joukkoon maapähkinävoi, kookosmaito, limen mehu ja harissa. Soseuta keitto tasaiseksi. Jos keitto tuntuu liian paksulta, lisää vettä. Tarkista suola. Anna keiton vielä kiehahtaa.
  4. Annostele keitto kulhoihin ja koristele rouhituilla pähkinöillä ja tuoreella korianterilla.

vegaaninkeittiossa

Vegaanin keittiössä -kirjaa saa ostaa kirjakaupoista kautta maan – ainakin verkosta, jos ei ihan jokaisen pikkupitäjän putiikkien hyllystä löydy. Adlibris ja Booky myyvät kirjaa todella edullisesti, mutta jos haluaa lahjoittaa kirjan tuoton hyvään tarkoitukseen, saa opusta myös esimerkiksi Vegaaniliitosta. Edit: Jos haluatte tilata kirjan suoraan minulta, sen voi tehdä Vegekaupan verkkokaupassa :)

Olen täällä nyt kuin tulisilla hiilillä, koska jännittää ihan kauheasti mitä te tykkäätte kirjasta! Tägätkää Instagramissa (@chocochili) ja Twitterissä (@chocochilinet) ja käyttäkää hashtagia #vegaaninkeittiössä jos olette saaneet jo kirjan käsiinne ja ehkä ehtineet testailla jonkun reseptinkin.  Ja kertokaa toki vaikka tänne kommenttilaatikkoon, jos kirjoitatte omaa blogia ja kirjoitatte kirjasta jotakin.

77 vastausta kirjoitukseen “Maapähkinä-bataattikeitto

  1. Tulipas herkullinen keitto! Tuskin maltan odottaa, että pääsen testaamaan muita uuden kirjan reseptejä. :)

  2. Olisi kiva lukea tuo kirjasi,mutta olen vähän liian kaukana…
    Kävin katsomassa Areenasta mutta jostain syystä se video ei auennut vaikka on katseltavissa myös ulkomailla;siellä lukee koko ajan että”unable to load stream” …PItää yrittää uudestaan myöhemmin.Hieno juttu Elina:)

  3. No nyt sitten onnistui se videonkin näkeminen:) Hieno video ja olit siinä hyvä ja luonteva:)

  4. No voihan nam! Tuo video pitää päästä katsomaan mitä pikimmiten, kunnes tämä sarjatenttijän aikataulu yhtään helpottaa ;) Onnittelut saavutuksistasi ja ihanan näköinen soppa! Itse tein ihan sattumalta eilen maapähkinä-linssikeittoa – tarkoitus oli tehdä hummusmaista tahnaa mutta korvata pavut linsseillä ja tahini maapähkinävoilla, mutta sosekeittohan siitä taisi tulla kun keitin linssejä liikaa (=imivät itseensä kosolti vettä ja muuttuivat siten blenderissä sopaksi). Onneksi siitä kuitenkin tuli ehkä paras sosekeitto, jota olen koskaan syönyt!

    En tiedä oletko muuten huomannut, että Rainbowilla on nykyään kuivapaahdettuja suolapähkinöitä (ainesosat: maapähkinöitä, suolaa), joita voin lämpimästi suositella! Voi jättää kaikki huonolaatuisia rasvoja sisältävät suolapähkinät hyvillä mielin kauppaan :)

    1. Oi, maapähkinä-linssikeitto kuulostaa sekin herkulta!

      Kiitos myös pähkinävinkistä. Nuo kuulostavat tosi hyviltä! Käyn aika harvoin S-kaupoissa, mutta pidän pähkinät mielessä ensi kerralla.

  5. Herkullinen resepti. Pidän todellla paljon maapähkinävoista ja syön sitä joka päivä :) Hieno video!

    1. Minäkin suorastaan rakastan maapähkinävoita, mutta se nyt ei ole tainnut jäädä huomaamatta teiltä ;)

  6. Olipa kiva ohjelma! :) Onko tuo joku Ylen keittiö vai omasi? Kaasuhella oli jännä.

    Toivottavasti uusi kirjasi kolahtaa pian postiluukusta. Viiden tähden vegaania en ole ollut inspiroitunut ostamaan, kun vaikutti samantyyppisiltä resepteiltä kuin blogissasi, enkä ole niitäkään kerinnyt vielä kaikkia kokeilla. :P Tässä sen sijaan vaikuttaisi olevan kiinnostava teema, ja kuulostaa muutenkin todella houkuttelevalta!

  7. Kuulostaa ihanalta keitolta. Tulee varmasti kokeiluun. Minkälaista tuo harissa on? Mistä sitä saa? Onko se tulista?

    1. Tuossa videossakin höpisen vähän harissasta, mutta siis se on pohjois-afrikkalaista chilitahnaa, jossa on myös mm. korianteria. On tulista. Myydään isoissa ruokakaupoissa ja etnisissä ruokakaupoissa :)

  8. Kiitos reseptistä! Taidanpa kokeilla sitä heti sunnuntaina vieraiden herkuksi. Harissaa ei ehkä normikaupoista saa… Voiko sen korvata vaikka chilijauheella. Jos voi, paljonko jauhetta pitäisi laittaa?

    1. Chilin annostelussa kannattaa käyttää omia makunystyröitään hyödyksi ja maistella. Chilijauheita on niin paljon erilaisia ja eri tulisuusasteella, että sitä kannattaa annostella ihan oman maun mukaan :)

      Harissaa myydään kyllä tavallisissa ruokakaupoissa, joskaan nyt ei ihan pienistä lähikaupoista löydy.

  9. Näin ohjelman sattumalta viikko sitten ja minulle osui saman tien tilaisuus kokeilla ohjettasi. KIITOS, oli tosi maistuvaa ja hyvin näin syksyiseen koleuteen sopiva, lämmittävä ja pehmeä keitto.
    Lisäsin tekemäni oman versioni resepikokoelmaani omaan paljon vaatimattomampaan blogiini, toivottavasti et pahastu (alkuperäisohje on mainittu moneen otteeseenkin ihan oikeutettujen kehujen kera).
    Kaupasa ollessa en muistanut aivan kaikkia aineksia ja toisaalta kaapissa oli melkein korvaavia tuotteita, joten otin valtuudet hieman säveltää ja soveltaa, mutta sithän tämä ruuanlaitto usein on, välillä nuo muunnokset onnistuvat välillä ei. Tällä kertaa mielestäni onnistuin ainakin saamaan hyvän keiton, makuvertailuja kun ei nyt päässyt tekemään.
    Kiitos vielä muutenkin kauniista ja inspiroivasta blogistasi.

    1. Tietysti hyviä reseptejä saa ja kannattaakin lainailla omiin blogeihin – teen sitä itsekin! :) Ihanaa, että keitto maistui!

  10. Kirjasi saapui eilen. Kaunis ja tavattoman herkullisia ohjeita pullollaan! Tämä keitto oli äsken lounaana naan-leivän kera. Ja täytyy sanoa, että oli yksi herkullisimmista keitoista koskaan! Mulla ei ollut harissaa, mutta samba olek-tahnaa laitoin 2tl. Innolla odotan, mitä mieheni sanoo tästä (hän sai vegaani-intoilijana kirjasi minulta synttäro

  11. Hups, karkasi. Siis sai synttärilahjaksi ja ilahtui todella! Kiitos, kun olet resepteilläsi ilahduttanut arkeamme nyt muutaman kuukauden ajan! Huomenna meillä luvassa munakoiso-soijarouhepataa :)

    1. Oi, niin kiva kuulla että tykkäsit kirjasta! :) Toivottavasti sieltä löytyy paljon reseptejä, jotka jäävät vakiokäyttöön!

      Mitäs mies tykkäsi keitosta? Meillä tämä ainakin uppoaa paremman puoliskonkin suihin, vaikkei hän (mukamas) edes tykkää keitoista.

  12. moi Elina
    Olen 17 v ja ollut vegaani noin 1 ja puoli vuotta ainoat ruuat mitä olen jäänyt kaipaamaan on ollut maitosuklaa ja raejuusto. Maitosuklaan himo on hellittänyt ja raejuuston korvikkeena pilkottu tofu ja maustamaton jugurtti toimii loistavasti. Treenanaan paljon ja kovaa ja yllättäen on alkanut tehdä mieli piimää todella paljon ( tavallinen lehmän maito lähinnä ällöttää). En tiedä johtuuko kalsiumin puutteesta vai treenin lisäämisestä. Juon kyllä kauramaitoa ja soijajugurtteja syön. Onko mitään millä piimän voisi korvata? En haluaisi juoda luomupiimääkään periaatteideni takia.

    1. Ihan mahtavaa, että olet siirtynyt vegaaniseen ruokavalioon! Se sopii mainiosti myös treenajalle, kunhan tosiaan huolehtii siitä, että tulee syötyä riittävästi kaloreita :)

      Mitäs jos kokeilisit tehdä jotain aavistuksen happamia, raikkaita smoothieita? Mahtaisiko se auttaa piimänhimoon?

  13. Kirja on vasta matkalla Adlibriksestä, mutta keiton testasin heti tv-reseptin perusteella ja hyvää oli (vaikkakin ilman tuoretta korianteria ja suolapähkinöitä). :)

    Ja nyt kun taas tästä postauksesta muistui mieleen niin mun on pitänyt kysyä, että suositteletko jotain tiettyä maapähkinävoita vai onko ne kaikki enemmän tai vähemmän samanmakuisia? Mulla on vasta elämäni toinen purkki menossa niin en ole itse ehtinyt pahemmin perehtyä…

    1. Mä ostan maapähkinävoini aina paikallisesta etnisestä ruokakaupasta, koska se maksaa siellä reilun euron purkki. Tavallisessa ruokakaupassa samasta tavarasta saa pulittaa yli 3€. Myös Lidlin maapähkinävoi on hyvää, ja edullista.
      Suosin maapähkinvoissa aina sellaista, missä ei ole sokeria. Ja käyttötarkoituksen mukaan valitsen sitten crunchya tai sileää :)

      Toivottavasti kirja on mieleinen! :)

      1. Oli lidlin mokoma vaihtanut hyvän maapähkinävoinsa paljon huonompaan vaihtoehtoon =( Uudessa ei vaan yksinkertaisesti ole makua. Vitsit kun ei ole yhtään etnistä ruokakauppaa lähietäisyydellä.

        1. Aijaa, voi ei :( Se Lidlin maapähkinävoi oli tosi hyvää (ja edullista)! Pitää laittaa palautetta.

  14. Voi miten ihanan kuulonen keitto, pitääpä tehdä pian! Ja kiitos paljon punajuuri-kookoskeiton reseptistä, tein sitä eilen ja se oli taivaallista! :)

    1. Pitääpä testata toimiiko :P kivaa kun löytyi ihan resepti vegaaniseen piimään :)

    2. Ostan maapähkinävoini Delimarketista (Eerikinkadulla). Sieltä saa kaikkea muutakin tosi halvalla, kuten papuja, linssejä jne.

  15. Maistuihan se keitto miehellekin. Jää ehdottomasti meidän ruokalistalle :)

    Ja toki muistin chilitahnan nimen ihan väärin: kyseessä on siis sambal oelek -tahna.

    Huomenna aamulla luvassa tuorepuuroa uudesta kirjastasi! :)

  16. Täytyy ensimmäisenä sanoa että odotan kirjaa enemmän kuin synttäreitäni! Minulta jäi Viiden Tähden Vegaani saamatta kun sitä ei ollutkaan enää tilattavissa. Toivottavasti opus kolahtaa pian lähipostiini. :)
    Tuo keittokin näytti niin hyvältä, mutta enköhän sitten kärsi fataalista maapähkinä-allergiasta. Onkohan niitä mahdollista korvata esim. casheweilla tai muulla makeahtavalla pähkinällä?

    1. Ihana kuulla, että kirjaa odotetaan jo innolla! :)

      Ihan samanmakuista lopputulosta sillä ei tietenkään tule, mutta uskoisin että tähän keittoon voi hyvin käyttää vaikkapa mantelitahnaa ja pinnalla tietysti ihan mitä tahansa muita paahdettuja ja suolattuja pähkinöitä. Luultavasti lopputulos on ihan yhtä herkullinen :)

  17. Jestas, miten hyvää keittoa! Lähikaupasta sain viimeisen maapähkinävoipurkin, voi olla että muutkin olivat ostaneet sitä samoihin tarkoituksiin… ;)

  18. Uusi kirja vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja olenkin jo kokeillut tuon maapähkinä-bataattikeiton ja oli tosi hyvää vaikken yleensä sosekeittojen ystävä olekaan :)

  19. Reseptiä muokkasin sen mukaan mitä kellarista ja kaapista löytyi ja erinomaista keittoa tuli! Bataatin korvasin lantulla ja mausteissa sooloilin.

    1. Noin äkkiseltään lanttu maapähkinävoin ja kookoksen kanssa kuulostaa melko erikoiselta yhdistelmältä, mutta ehkä se vois toimiakin!

  20. Tein keittoa tänään ja tuli todella herkullista! Ei tosin mikään ihme, koska käytännössä kaikki raaka-aineet ja maut kuuluvat myös minun suosikkeihini. Keitto myös lämmitti mukavasti, kun olen vähän flunssainen. Tätä teen kyllä toistekin.

  21. Herkullinen keitto tuli. Mietin vaan että miksi väität, että keittoresepti oli sinun kehittämä? Löysin nimittäin tismalleen saman reseptin ”The 30 minute vegan: soup’s on”- keittokirjasta nimeltä african peanut soup???

    1. Mielenkiintoista. En ole kyllä ikinä kyseistä kirjaa lukenut!

      Eihän nyt varmastikaan ole mikään aivan originelli idea yhdistellä afrikkalaisia makuja yhteen: maapähkinävoita, bataattia, kookosmaitoa ja harissaa. Eiköhän tämän, kuten kaikki muutkin reseptit, ole joku jo jossain muodossa kehitellyt aikaisemminkin :)

      Edit: Piti ihan googlettaa tuo resepti, ja onhan niissä yhtäläisyyttä. Hauska yhteensattuma! Mullahan on kuitenkin keitossa aivan eri mausteetkin, joten ei tuo nyt missään nimessä ole sama resepti.

  22. Ihan vakkariksi noussut kotonamme ^_^ Kiitos! Missä joulupostaus???

    1. Oi, kiva kuulla! :) Tulee kyllä, kunhan ehdin jossain välissä istahtaa koneen äärelle :D

  23. Olipa mieluista keittoa, töppäsin kun laitoin kookosmaidon yht”aikaa bataatin kanssa.
    Mutta hyvää oli ja tehdään vielä uudestaan.
    Onko Elina, sinun mielestä, tämä ruoka laihduttajaystävällinen kun syötiin vaimoni kanssa päivällä ja klo 16.00 aikaan uusittiin ja ilalla saunottiin ja aamupunnitus näytti 600gr vähemmän.
    Kiva katella noita hymykuoppia!

    1. Kookosmaito ja maapähkinävoi eivät kyllä varsinaisesti ole kovin kevyttä syötävää ;)

  24. Voihan nam tätä! Oon kasvissosekeittojen suurkuluttuja ja nyt löytyi ihan ehdoton kuningas niiden joukosta. :) Iso kiitos ohjeesta – linkkasin sen myös omaan blogiini.

  25. Maailman parasta keittoa :P

    sitruunankin kanssa oli myös ihan hyvää ( lime oli loppunut)

  26. Aluksi olin hieman epäileväinen maapähkinävoin ja bataatin yhdistelmää, mutta rohkaistuin kuitenkin kokeilemaan tätä reseptiä. Ei tarvinnut pettyä. Oli yllättävää miten sopivasti nuo kaksi makua tasapainottivat toisiaan, bataattikaan ei ollut ihan niin makea, mitä yleensä.
    Mainio resepti :)

    1. Mä olen vähän epäileväinen, onko mitään sellaista, minkä kanssa maapähkinävoi ei sopisi? ;)

      1. Se alkaa kyllä nyt valjeta, että vähän sellaisia asioita lopulta oikeasti löytyy, joiden kanssa maapähkinävoi ei sopi. Kunhan pääsee vain päähänpinttymistään yli :D

  27. Hei! Piti tulla kertomaan, että teimme tätä soppaa ravintolapäivässä Vaasassa meidän Maksa mitä jaksat-ravintolassa, ja meni kuin kuumille kiville :) Moni kyseli reseptiäkin. Saimme tapahtumasta vähän tuottoakin hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaksi.

    Kiitos hyvästä reseptistä siis!

  28. Hei! Mitä suosittelet korianterin korvaajaksi tässä keitossa? Epäilen, tokkopa koskaan opin sitä sietämään. Muuten keitto-ohje vaikuttaa namilta.

      1. Joo jätinkin pois ja hyvää oli niinkin, mietin vain josko olisi ollut joku yrttimauste joka olisi sopinut joukkoon.

        1. Sileälehtistä persiljaa voi kokeilla, mutta se ei kyllä ole ihan korianterin veroista :)

  29. Kehuja sataa täältäkin – ja paljon! Tämän lisäksi aivan upea keitto on kirjastasi porkkanatahinikeitto! Molempia pitää olla aina (hernekeiton lisäksi) pakastimessa työeväsannoksina. Kiitos Elina ihanista ja makuhermoja hivelevistä resepteistäsi, joista moni kuuluu arjen vakioruokiin.

  30. Tämä keitto on taivaallisen hyvää! Ja mikä olisi parempi aika kuin pimeä syksy tätä kokkailla? Menee taas tänään työn alle :D

  31. Reseptissä mainittu bataatin määrä vissiin tarkoittaa kuorimatonta bataattia? Ajattelin että kuorimisen jälkeen pitää olla 700 g jäljellä, joten ostin kilon verran bataattia. Tuloksena oli noin kuusi annosta keittoa. Pakastimeen ei mahdu, eikä mies tykkää bataatista, joten söin sitten viisi päivää bataattikeittoa. :D Hyvää oli, mutta uusintaa tuskin tulee ihan pian. :)

  32. Kirjasi on ollut jo vuoden ahkerassa käytössä, mutta tätä soppaa tuli kokeiltua ekaa kertaa pari päivää sitten. Ja oli muuten paras sosekeitto, mitä olen eläissäni syönyt! Mieskin tykästyi kovasti, vaikkei ole kookoksen ystävä muuten.
    Täytyy muuten vielä sanoa, että ostin ekan purkin maapähkinävoita jotain kirjan reseptiä varten silloin vuosi sitten, ja vaikka en aiemmin siitä välittänyt, niin nykyään se on ihan pakkomielle :D ties kuinka monta purkkia mennyt tässä vuoden mittaan..

  33. Moikka! Kiitos niin ihanista resepteistä. Kuulin reilu vuosi sitten blogistasi, kun ryhdyin kokeilemaan vegaanisia ruokia ensimmäisen kerran ja rakastuin resepteihisi! En ollut juurikaan harrastanut ruoanlaittoa aiemmin mutta tämän jälkeen minusta on tullut varsinainen keittiöhirmu ja kokkailen resptejäsi säännöllisesti. Tämä maapähkinä- bataattikeitto oli aivan taivaallista! On myös todella ihanaa, että sekaani miehelläni pyörii joka kerta sukat jaloissa kun kokkailen näitä ruokia, joten parisuhdekin on saanut piristystä resepteistäsi ja mieheni alkanut syömään lihaa ja maitotuotteita paljon vähemmän! Kiitos! :)

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights