Linssisämpylät

Hyviä kasviproteiininlähteitä kannattaa upottaa myös sämpylätaikinaan! Punaiset linssit tekevät sämpylöistä ihanan meheviä ja ruokaisia.

linssisämpylät

Sämpylätaikinaan uppoaa meillä milloin mitäkin. Viime aikoina olen innostunut leipomaan sämpylöihin erilaisia kasviproteiineja. Kaikille on tietysti tuttua, että sämpylätaikinaan voi laittaa esimerkiksi pellavansiemenrouhetta ja erilaisia kokonaisia siemeniä, mutta oletko kokeillut leipoa sämpylöiden sekaan linssejä? Jos et ole vielä testannut, kannattaa kokeilla :) Linssit ovat miedon makuisia, mutta tekevät taikinasta mehevän ja ravintoarvoiltaan paremman.

Linssisämpylät

noin 15 reilun kokoista sämpylää

  • 1,5 dl punaisia linssejä + vettä ja suolaa keittämiseen
  • noin 7 dl vehnäjauhoja
  • 4 dl muita jauhoja*
  • 1,5 dl kaura-, ruis- tai tattarihiutaleita
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 5 dl vettä
  • 0,5 dl rypsiöljyä
  • jauhoja leipomiseen
  1. Keitä linssit aivan pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja anna linssien jäähtyä (jotta hiivan toiminta ei häiriinny).
  2. Yhdistä kuivat aineet suuressa kulhossa.
  3. Lämmitä vesi 42-asteiseksi. Lisää vesi, öljy ja linssit kulhoon ja sekoita taikinaksi.
  4. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Vaivaa taikinaa hetken aikaa jauhotetulla alustalla. Jaa sitten taikina 15 osaan ja pyörittele osat pulliksi. Nosta sämpylät uunipellille ja anna kohota liinalla peitettynä.
  5. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

*Tyhjensin sämpylätaikinan sekaan muutaman jauhopussin lopun. Kaapissa oli tällä kertaa kaura-, ruis- ja grahamjauhoja.

linssisämpylät2

Ja mitäs sinne sämpylän väliin laitetaan? Tsekkaa Mitä vegaani laittaa leivän päälle? -postaus.

25 vastausta kirjoitukseen “Linssisämpylät

  1. Onpa hyvä sämpyläohje. Linssit toimivat siis taikinassakin :)
    Ja kätevä tapa käyttää jauhojämiä!

  2. Mainio vinkki ja resepti!
    Kuinka paljon tuo 1,5 dl kuivia linssejä olisi keitettynä? Voisi samalla keittää isommankin satsin ja erottaa vain osan sämpylöihin.

    1. En valitettavasti osaa sanoa tarkkaa mittaa, sillä en mitannut linssejä keittämisen jälkeen. Jos olet kokenut sämpylänleipoja, niin veikkaisin, että linssejä voi laittaa noin 2-2,5 dl ja sitten lisätä jauhoja sen mukaan, että taikina tuntuu sopivalta.

  3. Nyt on pakko tulla antamaan palautetta ihanasta blogista ja niin hyvistä ruokaohjeista. Olen ollut lakto-ovo kohta 17 vuotta ja aina vähän hakusessa hyvät ja maukkaat lämpimät ruuat. Tein soijarouhepullia tomaattikastikkeessa eilen ja NAM! :) Siis niin hyviä, kunnolla makua ja täyttävää lounasruokaa töihin. Tänään testivuorossa sämpylät omenaraasteella… Eilen kävin kirjakaupassa ostamassa sun uusimman ruokakirjan, IHANA! :) Kiitos ja mukavaa kevättä!

    1. Voi miten kiva kuulla :) Toivottavasti kirjan reseptien joukosta löytyy myös uusia arkiruokahittejä. Ihanaa kevään odotusta sinullekin!

    1. Kappas, se oli unohtunut laittaa reseptiin. Kiitos huomiosta! Mutta sen suurempaa merkitystä sillä ei ole, linssit voi lisätä sekaan ennen tai jälkeen nesteen lisäämisen.

  4. No jopas, täytyykin kokeilla linssejä sämpylässä. Kiitos vinkistä! Eipä ole tullut mieleen tuo :)

  5. En ole itse vegaani, mutta pari kaveriani on. Tein heille eilen tämän ohjeen mukaan sämpylöitä ja ne kehuivat niitä. kiitos hyvästä ohjeesta.

    1. Kivaa että maistuivat! :) Nämä (eikä mikään muukaan vegaaninen hyvä ruoka!) ole pelkästään vegaanien yksinoikeus. Kannattaa kokkailla vegaanista ruokaa rohkeasti ruokavaliosta riippumatta!

  6. Mahtava resepti, kiitos! Tällä tämä lähes täysin leivontataidoton sai aikaiseksi elämänsä ensimmäiset onnistuneet sämpylät. En tiedä mikä se taika oli, veikkaan noita linssejä :)

  7. Nää menee kyllä vielä kokeiluun! En olis keksinyt tuotakaan :)

  8. Sämpylöistä tuli todella meheviä linsseillä, itse leivon aina gluteenittomana niin piti noin muuten muokata reseptiä soveliaaksi. Tämä täytyy muistaa myös tulevaisuudessa. Kiitokset ideasta

  9. Toimiikohan näihin vihreät linssit myös hyvin? Mulla on joskus lauennut migreenikohtauksia punaisia linssejä sisältävistä ruuista niin sillä mietin… Toisaalta eipä se ole edes täysin varmaa että juuri punaiset linssit on ne kohtaukset aiemmin laukaisseet, niin tällähän se ois tietenkin hyvä kokeilla :D

    Kiitokset ihanasta blogista ja loistavista resepteistä!

  10. moi!
    kiitti reseptistä!
    tein jo toistamiseen ja kummallakin kerralla sisältö sää raa’an oloseksi ja annan olla uunissa jopa 25, 30 min. en vielä keksiny miten tulis kunnolla kypsiksi, tulematta koviksi ja kuiviksi? missäköhän menee pieleen? :)

  11. Moi! Linssisämpylät on meillä hitti ja nyt tarvitsisin ohjeen gluteenittomana… Osaatko auttaa ummikkoa, kuinka muutan ohjeen gluteenittomaksi niin, ettei sämpylät menetä kuohkeuttaan?

Vastaa käyttäjälle katri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights