Odottavan aika on pitkä

Viljelypalstalle ei ole vieläkään päässyt! Pian meinaa iskeä epätoivo, että tuleekohan tämän vuoden viljelyksistä sittenkään mitään.

lehtikaalit

Olin varustautunut niin, että olisin päässyt viljelypalstalle toukokuun alkupuolella. Kaveri kertoi istuttaneensa perunat viime vuonna 7.5., mutta nyt mennään jo kohta kesäkuussa, eikä viljelypalstalle saa mennä vieläkään. Perunaparat ovat olleet työhuoneen nurkassa itämässä jo kohta toista kuukautta ja idut ovat varmaan jo kuivuneet pystyyn. Torilta hankittu lehtikaalin taimi kärvistelee henkitoreissaan varjoisella parvekkeella. Chilit ja tomaatit nautiskelevat parvekkeella kaksi tuntia auringonpaistetta päivässä ja ovat kohta niin honteloita, että kaatuvat palstalla kumoon ensimmäisessä tuulenvireessä. Huoh.

tomaatti

minirocoto

Tietystikään monien kasvien kanssa ei ole vielä kiire, eikä chilejä tai tomaatteja ihan vielä kannata palstalle viedäkään. Mutta perunat ja sipulit olisi voinut istuttaa jo aikapäiviä sitten. Retiisit, punajuuret ja salaatitkin olisi voinut mainiosti jo kylvää, kun täällä on ollut niin lämmintä.  Ja ennen kaikkea maan olisi saanut muokattua jo viljelykuntoon, jos palstalle olisi saanut mennä touhuamaan.

Viljelypalstan valmistumista odotellessa olen kyllä ehtinyt vähän suunnitella palstaa. Valikoimaksi on varmistunut seuraava kattaus:

  • Perunaa
  • Porkkanoita
  • Retiisejä
  • Herneitä
  • Sokeriherneitä
  • Pensaspapuja
  • Punajuurta
  • Lehtikaalia
  • Salaattia
  • Pinaattia
  • Kesäkurpitsaa
  • Pari tomaattia ja chiliä

Ensi viikolla Vegekaupassakin alkaa toivottavasti jo tapahtua ja päästään mm. kasaamaan hyllyjä. Harmittaa ihan vietävästi, kun alkukuu olisi ollut hyvää aikaa touhuta palstan parissa! Ymmärrän toki senkin, että viljelypalstoja ylläpidetään vapaaehtoisvoimin, eikä 20€:n palstamaksulla ole hirveästi varaa valittaa. Mutta silti, voi harmitus! Ja eniten ärsyttää aina kaikki asiat, jotka ovat jonkun toisen takana eikä niille voi itse mitään. Olisin tässä välissä vaikka ihan itse kääntänyt sen maan, piru vie!

Toivottavasti hommat eivät nyt palstan osalta mene ihan kokonaan puihin. Omat juhannusperunat ainakin jäävät saamatta…

lehtikaali

10 vastausta kirjoitukseen “Odottavan aika on pitkä

  1. Ei hätää, sato valmistuu vain vähän myöhemmin. Eikä kaikkea voikaan istutta kuin vasta kesäkuussa.

    1. Viljelypalsta pitää myös tyhjentää aika ajoissa syksyllä. Joten toivottavasti sato ehtii kypsyä ennen sitä (ja on lämmin syksy!) :)

      On ihan totta, ettei kaikkea voi vielä istuttaa. Mutta isoimmat työt, kuten penkkien muotoilun, olisi voinut tehdä jo hyvissä ajoin.

  2. Täällä vähän samat tunnelmat, tosin sain viime viikolla palstan, mutta ekaa kerralla siellä touhutessani rikoin selkäni ja nyt makaan neljättä päivää, tänään tosin olen pystynyt jo vähän kävelläkin… Onneksi mies kävi laittamassa perunat peltoon, mutta syyhyäis niin itekin päästä! Ehkä sitä vielä pääseekin. Ja kiitos sulle blogista ja näistä viljelyaiheista, täältä sain idean tarkistaa oman kaupungin viljelypalstasysteemin, kiitos siis siitä!

    1. Voi ei! Toivottavasti selkä paranee pian!

      Ihana kuulla, että olen ollut inspiraatioksi! :) Toivottavasti juttua irtoaa pian myös ihan oikeista viljelypuuhista.

  3. Joo muistan kun meilläkin oli Helsingissä se palsta ja sitä odottelua…. Se alue oli kuitenkin sellainen, että siellä sai viljellä samaa palstaa vuodesta toiseen mutta sai myös vaihtaa, jos halusi. Meidän palstalla kasvoi marjapensaita ja raparperiä jo valmiiksi. Me käännettiin se aina itse juuri sen takia, että yhteiskääntöä sai odotella. Täällä Tampereella vedetään kaikki palstat joka vuosi traktorilla. Monivuotisia palstoja on vaan muutama ja eihän niihin pääse kuin ehkä vuosien vuosien odottelun jälkeen. Meillä olikin parveke varsinainen kasvihuone….nyt on oma piha missä kasvattaa mutta on täällä ollut sen verran viileää ettei ole uskaltanut vielä mitään laittaa edes sisälle kasvamaan. Nyt lämpenee, joten suunnitelmat tehty ja odottelen vaan että saa laittaa siemenet.

    1. Monivuotinen palsta olisi kyllä ihana, mutta täällä Turussa kaikki sijaitsee meiltä katsottuna tosi kaukana :( Palstan hoidosta ei tule mitään, jos se on toisella puolella kaupunkia.

  4. Kuulostaa ihanalta! Itselläni ei ole vihreää peukaloa sitten yhtään, mutta silti haaveilen omasta pienestä yrttitarhasta, välillä vähän isommastakin. Terassini on valoisa, keskikesällä polttavan auringon alla jo alkuiltapäivästä alkaen. Kastelua ei siis pidä unohtaa, jos sinne jotain istutuksia laittaa. Kevät on Luxemburgiin tullut hitaasti, ehkä vielä ehtisi laittaa muutamia yrttejä versomaan :-)

Vastaa käyttäjälle Aino Salminen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights