Pistaasipataleipä

Yhteistyössä GoGreen – Pataleipä on tehnyt comebackin keittiössäni. Tällä kertaa pistaasiversiona!

pistaasileipä

Saatatte ehkä muistaa, että pataleipä on esiintynyt tällä tontilla aikaisemminkin. Sittemmin leipää on leivottu monenlaisena versiona useita kertoja. Nyt syksyn tullen kaivoin taas padan esille keittiön kaapista ja leivoin leivän GoGreenin pistaasimaidosta ja rouhin leipätaikinan joukkoon suolattuja, paahdettuja pistaaseja.

pistaasileipä2

GoGreenin pistaasimaito on melko uusi tulokas ruokakauppojen kasvismaitohyllyllä. Erityisen hyvää se on puuron ja leipätaikinoiden joukossa! Pistaasimaitoon leivottu pataleipä on parhaimmillaan lämmittävien syksyisten keittojen kanssa, päällystettynä avokadolla ja ripauksella suolaa.

Vaikka pataleivän tekeminen vie aikaa, varsinaista työtä se ei vaadi kuin hetken. Ja lopputulos palkitsee joka kerta! Leivän valmistumista saa odotella noin vuorokauden, mutta uunista putkahtava rapeakuorinen, sisältä huokoinen leipä saa aina kaiken odottelun anteeksi! Ja mikä parasta, pataleipä on muunneltavissa loputtomasti. Tässä pistaasiversio, olkaa hyvä! :)

Pistaasipataleipä

  • 9,5 dl sämpyläjauhoja
  • vajaa 0,5 tl kuivahiivaa
  • 1,5 tl suolaa
  • noin 5 dl pistaasimaitoa
  • 2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1 dl suolattuja, paahdettuja pistaasipähkinöitä kuorittuna
  • vehnä- tai ruisleseitä
  1. Yhdistä jauhot, hiiva ja suola suuressa kulhossa. Lämmitä pistaasimaito 42-asteiseksi ja sekoita kosteaksi, löysäksi taikinaksi. Jos taikina tuntuu liian kuivalta, lisää hiukan maitoa. Valuta oliiviöljy taikinan pinnalle. Peitä kulho tuorekelmulla ja kohota taikinaa huoneenlämmössä 18 tuntia.
  2. Kaada kupliva taikina jauhotetulle pöydälle. Älä vaivaa, vaan taita taikina 1-2 kertaa. Ripottele jauhoa taikinan päälle ja peitä löysästi tuorekelmulla. Anna levätä vartin verran.
  3. Rouhi pistaasit ja taittele rouhe leipätaikinan joukkoon. Muotoile taikinasta varovasti jauhotetuin käsin pallo. Ripottele reilusti leseitä leivinliinalle ja nosta leipä saumapuoli alaspäin leseiden päälle. Ripottele leseitä myös leivän pinnalle. Peitä toisella liinalla ja kohota kaksinkertaiseksi, noin 2 tuntia.
  4. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Laita tyhjä kannellinen pata uuniin kuumenemaan.
  5. Kun pata on tulikuuma, nosta se uunista ja kippaa leipä liinan avulla pataan saumapuoli ylöspäin. Peitä pata kannella ja nosta uuniin.
  6. Paista leipää ensin kannen alla 30 minuuttia, poista sitten kansi ja jatka paistamista vielä 20-30 minuuttia, kunnes leipä on kauniin ruskea. Jos pinta alkaa näyttää palaneelta, alenna uunin lämpötilaa.
  7. Kumoa leipä ritilälle jäähtymään ja anna vetäytyä puolisen tuntia ennen tarjoamista.

Resepti on muokattu Jim Laheyn No Work -leivän reseptistä.

pistaasileipä3

sponssi_musta (1)

Yhteistyössä GoGreen

4 vastausta kirjoitukseen “Pistaasipataleipä

  1. Ooh! Makeuttamaton mantelimaito on kuulunut suosikkeihin, ja päivittäiseen käyttööni. Nyt menee kyllä tuo testiin, on aika samat ravintoarvotkin. :) Inhoan kaikkia makeutettuja ”maitoja”, joten tää ostoslistaan!

  2. Olen etsinyt pistaasimaitoa kaikista lähellä olevista kaupoista enkä löytänyt. Mistä ostit itse omasi? Päädyin ostamaan hasselpähkinämaitoa ja leipä menee kokeiluun sillä. Kaipa sekin käy tähän hyvin!

    1. Sain maidon suoraan GoGreeniltä testausta varten, mutta yleisesti ottaen Prismoissa on ollut yleensä mielestäni paras GoGreen-tuotteiden valikoima. GoGreenin kuluttajapalvelussa osataan varmasti kertoa sinua lähin pistaasimaidon myyntipaikka :) P. 0800 94214

      Olen leiponut samaa leipää myös mantelimaidosta, ja mikä ettei hasselpähkinäkin toimi. Sen kanssa leipään voi laittaa pistaasien tilalle hasselpähkinöitä :)

Vastaa käyttäjälle Kaura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights