Chiasiemenillä ja sitrushedelmillä tuunattu vesi sammuttaa janon ja tekee hyvää vatsalle.
Havahduin alkuvuodesta siihen tosiasiaan, että olen taas aivan totaalisesti unohtanut veden juomisen. Saatan iltaisin töistä tullessa kiskoa litran vettä yhdeltä istumalta, kun en ole muistanut juoda koko päivänä mitään muuta kuin kahvia. Olenkin nyt taas kaikin keinoin yrittänyt pitää vesipulloa työpisteellä ja kanniskella sitä mukana liikkeellä. Pelkän veden lipittely tuntuu kuitenkin välillä vähän tympeältä, mutta pienellä tuunauksella vedenkin saa maistumaan.
Chiasiemenet ovat yksi niistä harvoista ”superfoodeista”, jotka ovat jääneet keittiössäni vakiokäyttöön. Chiasiemenistä saa tehtyä esimerkiksi vanukkaita ja sekoittelen siemenistä tehtyä hyytelöä melkein joka aamu kaurapuuron sekaan. Chiasiemenissä on myös paljon kuituja ja omega3 -rasvahappoja, joten hauskan koostumuksen lisäksi ne on myös ihan fiksua syötävää ja tekevät hyvää vatsalle.
Chiasiemeniä voi sekoittaa myös juomien joukkoon. Siemenet itsessään eivät maistu miltään, mutta vedenjuonnin lomassa tulee samalla nautittua niitä kuituja ja rasvahappoja. Veden voi maustaa esimerkiksi näin talvisaikaan sesongissa olevilla sitrushedelmillä. Kesällä voit kokeilla myös mansikoita sekä kurkun ja tuoreiden mintunlehtien yhdistelmää!
Chia-sitrusvesi
- 1 rkl chiasiemeniä (vaaleita tai tummia)
- 1 lime
- 1/3 sitruuna
- 1/4 verigreippi
- 1 l vettä
- Pese hedelmät ja leikkaa ne ensin siivuiksi ja sitten kolmioiksi.
- Laita kannun pohjalle chiasiemenet, kaada vesi päälle ja lisää hedelmäpalat. Sekoita hyvin.
- Laita vesi jääkaappiin vähintään vartiksi. Juo vuorokauden kuluessa.