Kylmäuutettu ruusujäätee

Kylmäuutettu kahvi onkin jo monelle tuttu juttu, mutta tiesitkö, että myös jääteen kitkeryyden välttää hauduttamalla teen kylmässä vedessä?


Suhtaudun ruusuntuoksuun vähän kaksipiippuisesti. En yleensä välitä ruusuntuoksuisesta kosmetiikasta, mutta puutarhassa tuoksuvat ruusut ovat hurmaavia ja pidän monista leivonnaisista, joissa on käytetty ruusuvettä mausteena. Pienet suloiset kuivatut ruusunnuput sopivat paitsi jääteen ja teen hauduttamiseen, myös esimerkiksi leivonnaisten koristeluun.

Tällä kertaa hauduttelin jääteen valkoisesta teestä ja ruusunnupuista. Teen voi jättää yöksi hautumaan jääkaappiin kylmään veteen ja se on valmista seuraavana aamuna. Kylmässä vedessä uutettu tee ei muutu kitkeräksi, joten kylmäuuttaminen sopii erityisen hyvin jääteen valmistusmenetelmäksi.

Kylmäuutettu ruusujäätee

  • 1 l kylmää vettä
  • 2 rkl valkoista tai vihreää teetä*
  • 2 rkl kuivattuja ruusunnuppuja 
  • 1 rkl vaaleaa agavesiirappia + 1 dl kiehuvaa vettä
  • jääpaloja tarjoiluun
  1. Mittaa tee ja ruusunnuput kannuun. Kaada vesi päälle ja sekoita hyvin. Laita tee hautumaan yöksi jääkaappiin.
  2. Kiehauta vesi ja sekoita agavesiirappi kuuman veden joukkoon. Sekoita siirappivesi kannuun.
  3. Siivilöi valmis tee laseihin ja tarjoa jääpalojen kera.

*Käytin teenä TeeMaan Premium Shoumei -valkoista teetä. Muut kevyet, miedot valkoiset tai vihreät teet käyvät hyvin. Esimerkiksi japanilainen vihreä Sencha-tee toimii tässä hyvin.

6 vastausta kirjoitukseen “Kylmäuutettu ruusujäätee

  1. Osaatko sanoa, voiko ihan oman pihan puutarharuusua käyttää mausteena ja kuivata? Kiinasta tuoduissa, varsinkin ei-luomuissa (?) huolestuttaisi hieman mahdolliset torjunta-ainejäämät, varsinkin juuri kylmäuutetuissa juomissa. Todella kaunis ja ihanan kuuloinen ohje, testaan Clipperillä. 😊

    1. Voi toki! Jos pihalla sattuu kasvamaan ruusuja, niin ilman muuta niitäkin voi kuivata :)
      Itse en ole huolissani torjunta-ainejäämistä, varsinkin kun juon tämän tyyppisiä juomia ehkä kerran vuodessa.

  2. Hei,

    Käytät resepteissäsi paljon agave-siirappia. Onko agave-siirapin maku miellyttävämpi kuin esimerkiksi stevian tai muiden vegaanisten makeutusaineiden? Toimiiko se ruuassa jotenkin eri tavalla? Vai onko kyse vain siitä että agave-siirappi on vegaaninen vaihtoehto hunajalle?

    1. Steviallahan ei sinänsä ole mitään tekemistä veganismin kanssa, se on niille tyypeille jotka haluavat välttää sokeria ja keinotekoisia makeutusaineita – oli sitten vegaani tai ei. Stevia on minusta melkoisen pahan makuista, eli en kovin mielelläni käytä sitä missään. Agavesiirappi on tosiaan hyvä vaihtoehto hunajalle, niin kuin arvelitkin :) Itse tosin käytän hunajaakin silloin tällöin, mutta Chocochilin reseptit ovat täysin vegaanisia ettei tule kenellekään mitään epäselvyyksiä siitä mitä vegaanit syövät ja mitä eivät.

      Tässä reseptissä voisi tosin ihan yhtä hyvin käyttää vaikka vaaleaa tavallista sokerisiirappia tai jos haluaa sokeritonta/lähes kaloritonta, niin koivusokeri on steviaa paljon parempi vaihtoehto.

  3. Kuulin Sambiassa työskentelevältä siskoltani aika hurjia juttuja paikallisesta ruusubisneksestä.. :/ Sambia siis suurin ruusujen tuottaja maailmassa, mutta sieltä löytyy jopa reilun kaupan ruusujenkin viljelyssä paljon törkeyksiä, palkkaukseen, työoloihin jne liittyen… En tiedä mikä on tilanne Kiinassa, mutta tältä pohjalta suhtautuisin tuontikukkiin vähän varauksella..

    1. Kylläpä nyt yksi jäätee aiheuttaa eettisiä ongelmia! Olen itse ammatiltani floristi, ja yksi syy ammatinvaihtoon oli kukkien tuotannon epäeettisyys. Pyrin tekemään pääosin eettisiä ruokavalintoja, minkä takia olen vegaani. Ihan aina en kuitenkaan jaksa/pysty/ehdi perehtyä ihan kaikkeen, enkä usko että kukaan muukaan. Ihmisiä tässä vain ollaan! Tässäkin reseptissä voisi tietysti kiinnittää myös huomiota siihen, että onhan tee Reilua kauppaa, ja myös agavesiirapin tuotannossa on omat ongelmansa. TeeMaa osaa varmasti vastailla tarkemmin mistä kukat ovat peräisin! :)

Vastaa käyttäjälle Tiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights