Ajatuksia matkustamisesta
Vuosi 2019 tuo muutoksia myös matkustamistottumuksiini. Mutta miksi reissaamisesta luopuminen on niin vaikeaa?
Sain taannoiseen Ylen artikkeliin liittyen aika paljon palautetta ja olen toki saanut tässä vuosien varrella monta kertaa postaustoiveita, että kirjoittaisin matkustamisen ympäristövaikutuksista. Tuohon artikkeliin liittyen suurin osa saamistani viesteistä koski sitä, että kuinka kehtaan käskeä ihmisiä syömään vähemmän lihaa, samalla kun itse matkustan lentokoneella ympäri maapalloa. Olenko todella niin tyhmä, että en tajua mitään ristiriitaa sanomisissani. Joku muisti mainita, että helppohan nämä kaikki asiat on kuitata sillä, että ei kukaan ole täydellinen.
Niin. En tosiaan ole missään vaiheessa alleviivannut sitä, että olisin itse täydellinen, saati sitten vaatinut sitä muilta. Eikä minusta ole asioiden kuittaamista, jos ei toimi kaikkien asioiden suhteen täydellisesti. Me hyväosaiset länsimaiset ihmiset kieriskelemme täällä houkutusten ristiaallokossa: ei ole ihan yksinkertaista kieltäytyä kaikesta, mikä olisi elämässämme helppoa, halpaa ja kivaa. Lentämistäni ei kuitenkaan voi perustella millään, kuten ei lihansyöntiäkään tässä mittakaavassa länsimaissa ja olen todellakin ansainnut kaiken kritiikin lentomatkustamisen osalta. Mutta ehkäpä rakentavampaa kuitenkin on yleisesti ottaen kritisoida länsimaista elämäntyyliämme yleensä sen sijaan, että osoittelemme toisiamme sormella ja syyllistämme tehdyistä valinnoista. Mutta tosiasia on, että meidän täytyy vähentää lihansyöntiä, lentämistä ja kuluttamista ja nämä asiat koskevat ihan kaikkia meitä.
Mutta miksi matkustamisesta luopuminen sitten on minulle niin vaikeaa? En ole koskaan haaveillut siitä, että minulla olisi paljon rahaa. En kaipaa elämääni asuntolainaa, autoa, uusia vaatteita, tavaraa, säännöllistä päivätyötä tai perhettä. Kokeilin kyllä täyttää elämäni työllä, mutta sekään ei sitten lopulta päättynyt kovin hyvin. Olen tehnyt aina pienipalkkaista työtä, mutta koska en juuri koskaan osta mitään, olen pystynyt laittamaan sivuun kaiken liikenevän matkustamista varten. Olin haaveillut vuosikausia siitä, että joskus olisin vapaa matkustamaan ja tekemään töitä missä haluan. Olinkin järjestellyt viime vuosikymmenen asioitani niin, että viime vuonna minulla oli mahdollista olla yhteensä noin kolme kuukautta ulkomailla, samalla tehden töitä tien päällä.
Minun on aina ollut helpointa olla, kun olen liikkeellä ja kyllä, olen myös juossut maailmalle karkuun vuosien varrella milloin mitäkin: työstressiä, ihmissuhdeongelmia, unettomuutta, itseäni, you name it. Mutta ihan koko totuutta sekään ei matkustusinnostani kerro: tuntuu, että olen oikeasti elossa vain silloin kun maisemat vaihtuu säännöllisin väliajoin. Vapaus on minulle tärkeä arvo, joka konkretisoituu parhaiten silloin, kun pystyy liikkumaan mihin ja miten haluaa. Ja eihän sillekään mitään voi, että läppäriä on ihan hemmetin paljon mukavampi naputella lämpimässä palmun alla kuin säkkipimeässä Suomessa marraskuussa.
Olin 19-vuotias, kun olin ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Kun olin lapsi, lentäminen oli niin kallista, ettei perheelläni ollut siihen varaa, vaan sen sijaan ajelimme autolla Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Lentämisen avulla avautui kuitenkin ihan uusi maailma. Muutamassa tunnissa tai vuorokaudessa pääsikin yhtäkkiä paikkoihin, joista olin haaveillut lapsesta asti. Olen nähnyt maailman upeimmat vesiputoukset Islannissa, uinut merikilpikonnien seassa Havaijilla, nähnyt tulivuoria, jäätiköitä ja sademetsää Uudessa-Seelannissa, viettänyt ikimuistoisia öitä Berliinissä, parantanut maailmaa Amsterdamin kahviloissa, ihastellut kolibreja Tobagolla, syönyt vegaanisen illallisen 3 Michelin-tähden ravintolassa Pariisissa, nähnyt koaloja Australiassa ja tulikärpäsiä Indonesian tähtitaivaan alla. Ja silloin kun vegaanisia tuotteita vielä sai huonosti Suomesta, oli mahtavaa päästä ulkomaille ruoka-apajien äärellle. Ja niin, lähes kaikki tärkeimmät muistot mitä minulla on tähänastisesta elämästäni, liittyvät tavalla tai toisella matkustamiseen.
Ymmärrän tietenkin sen, että olen etuoikeutettu länsimaalainen eikä kaikilla todellakaan ole varaa matkustaa (kuten eräs palautteen antaja ystävällisesti muistutti). En kuitenkaan lähtökohtaisesti pidä tuosta argumentista, koska me voimme hyödyntää tätä etuoikeutettua asemaamme myös hyvien asioiden edistämiseen. Kaikilla maapallon ihmisillä ei ole varaa valita vegaanista ruokaa tai mahdollisuutta kierrättää, mutta se ei tarkoita etteikö meillä olisi suorastaan velvollisuus näihin valintoihin. Ja tosiasiahan on se, että vaikka matkustaminen olisi minulle kuinka tärkeää, niin yhtään järkiargumenttia sen jatkamiseen ei ole. Viimestään IPCC:n raportin myötä heräsin siihen, että tämänkin asian on elämässäni muututtava. Vaikka selittelen matkustamista itselleni sillä, että teen kuitenkin paljon muuta: olen vegaani, en osta turhaa tavaraa, kierrätän, minulla ei ole lapsia ja liikun aina pyörällä tai julkisilla. Edes kaikki nämä asiat yhteensä eivät kuitenkaan ikävä kyllä riitä.
En näe realistisena vaihtoehtona sitä, että yhtäkkiä minun olisi maagisesti helpompi pysyä aloillani. Mutta olen päättänyt, että tänä vuonna lennän korkeintaan kerran tai en ehkä sitäkään. Olen tutkinut jo mahdollisuuksia matkustaa junalla Euroopassa ja haaveillut keväisestä junamatkasta Pietariin. Ympäristöystävällisimpiä valintoja ei aina kuitenkaan ole ihan yksinkertaista tehdä: esimerkiksi potkurikoneella lentäminen Turusta Tukholmaan on ekologisempaa kuin risteilyaluksella matkaaminen. Lentämisestä on tänä vuonna tehty suurin mahdollinen ekosynti mitä voi olla, mutta liian vähän puhutaan esimerkiksi siitä, miten pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne. Toivoisinkin, että näihin asioihin puututtaisiin mahdollisimman pian myös päättäjien taholta, eikä sysättäisi ihan kaikkea vastuuta pelkästään kuluttajien harteille. On järjetöntä, että junalla matkustaminen on kalliimpaa kuin lentäminen tai että vaatteiden korjaaminen tulee uuden hankkimista kalliimmaksi.
Pohdiskelin tätä asiaa taannoin ääneen ystäväni Suvin kanssa. Että mitä sitä ihminen oikein elämällään aikoo tehdä, jos ei halua perustaa perhettä, täyttää elämäänsä työllä eikä voi enää edes matkustaa. Suvi totesi siihen, että kyllähän tässä maailman pelastamisessa vielä riittää tehtävää. Niin, ehkä se sitten on se, mihin meidän kaikkien kannattaa keskittyä. Ja minun täytyy myös alkaa miettiä itselleni uusia unelmia reissaamisen tilalle.
Mitä ympäristötekoja sinä aiot tehdä tänä vuonna?
48 kommenttia “Ajatuksia matkustamisesta”