Vegaaninen stifado eli kreikkalainen lihapata

Kreikkalaistyylinen lihapata onnistuu mainiosti myös vegaaniversiona!


Ulkona alkaa olla jo kevättä ilmassa, mutta jotenkin edelleen tekee mieli syödä talvisia pataruokia ja tuhteja pastoja. Eilen tein kreikkalaisesta lihapadasta vegaanisen version, mistä tuli aivan mainio talviruoka. Tämä sopisi muuten ihan loistavasti myös pääsiäispöytään! Ja mikä parasta: vegaaniversio stifadosta kypsyy lihaversiota huomattavasti nopeammin.

Käytin padassa tällä kertaa Oumphia, mutta uskoisin, että seitan sopisi vielä paremmin tähän reseptiin. Voit tehdä seitanin halutessasi itse esimerkiksi tällä ohjeella. Myös vahvassa kasvisliemessä keitetyt soijasuikaleet sopivat tähän pataan varmasti hyvin.

Vegaaninen stifado eli kreikkalainen lihapata

3-4 annosta

  • noin 300 g haluamaasi vegelihaa (esimerkiksi Oumphia tai seitania)
  • 4 sipulia
  • 3 isoa valkosipulinkynttä
  • 1-2 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 1 1/2 dl punaviiniä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 kanelitanko
  • 2 kokonaista neilikkaa
  • 2 laakerinlehteä
  • mustapippuria myllystä
  1. Laita uuni kuumenemaan (200°C).
  2. Kuori ja lohko sipulit. Puolita valkosipulinkynnet. Kuumenna paistinpannu ja lisää oliiviöljy sekä savupaprikajauhe. Kuullota paprikaa, kunnes mausteinen tuoksu alkaa irrota ja lisää sitten vegeliha pannulle. Paista noin viisi minuuttia ja mausta suolalla.
  3. Lisää pannulle tomaattimurska, punaviini, kasvisliemikuutio, mausteet ja sipulit. Hauduttele hetki miedolla lämmöllä ja kaada paistos sitten uunivuokaan.
  4. Paista uunin alatasolla noin 30-35 minuuttia tai kunnes sipulit ovat aivan pehmeitä.
  5. Tarjoa stifado esimerkiksi riisin tai (paistettujen) perunoiden kanssa.

29 vastausta kirjoitukseen “Vegaaninen stifado eli kreikkalainen lihapata

  1. Sipulit varmaan kuullotetaan myös savupaprikan kanssa? Puuttuu ohjeesta. Just alan kokkaamaan tätä :)

    1. Kiitos huomiosta, sipulit olivat unohtuneet ohjeistuksesta :) Mutta ei tarvitse kuullottaa, lisätään pannulle loppuvaiheessa ja haudutetaan uunissa kypsäksi.

  2. Hei, kiitos hyvästä ja helposta ohjeesta! Tuli kyllä herkullista ja Oumphilla ihan hämmentävän lihamaista. Lisäsin sipulit pannulle vasta vähän ennen uuniin menoa, mutta minun uunillani reilu 35min ei ihan riittänyt niitä pehmittämään – olisi hetken voinut antaa vielä muhia. Olisi pitänyt tsekata kypsyys ennen, kuin alkoi vesi kielellä vaan syömään… :-) Takuuvarma tarjottava pääsisäisvieraille!

    1. Ihana kuulla, että ruoka upposi! :) Voisinkin ehkä vielä tarkentaa tuota ohjeistusta vähän sipulien osalta, koska tosiaan niiden koko ja uuni ja pannulla haudutettu aika tietysti vaikuttaa kypsyyteen.

  3. Kokeilin laittaa padan slow cookeriin muhimaan ja hyvä tuli niinkin. Oumph kesti hitaan haudutuksen tosi hyvin.

    1. Hyvä tietää! :) Oumphin rakenne kestää kyllä mainiosti pidemmänkin hauduttamisen, joten se on ihan mainio tällaisiin ruokiin.

  4. Hei! Tuleeko tähän siis maustamatonta oumphia, niitä paloja? Halusin varmistaa, kun tuote ei ole minulle täysin tuttu. :) Kiitos vastauksesta!

    1. Heippa! Käytin maustamatonta Oumphia, mutta miksei tietysti se timjami-valkosipulikin sopisi! Suolan määrää ehkä kannattaa siinä tapauksessa tarkistaa.

  5. Ihan mielettömän hyvää! Lisäsin pataan muuten herkkusieniä, toimii loistavasti! Pata on vielä uunissa, mutta oli pakko puhdistaa paistinpannu leivän kanssa :D

    Tästä tulee vakiruoka, kiitos!

    1. Herkkusienilisä kuulostaa muuten aivan erinomaiselta, kiitos vinkistä! Tätä versiota aion itsekin testata ensi kerralla :)

  6. Mä olen tehnyt tästä laiskan version ja pistän kaikki vaan suoraan pataan ja uuniin. Suosikki tulee kebab oumphista, jätän vaan suolan reseptistä pois

  7. Asun Belgiassa ja kaupassa ei ollut saatavilla seitania, joten tein tämän savustetulla tempehillä ja hieman tulisesti maustetuilla vegaanimakkaroilla ja toimi hyvin. Kiitos erittäin hyvästä ja herkullisesta reseptistä, täydellistä ruokaa pääsiäispöytään!

    1. Sieltä saa varmaan niitä De Vegetarische Slagerin kanapaloja? Ne sopii myös tähän erinomaisesti :) Mutta kiva kuulla, että maistui! Tempe kuulostaa myös kivalta vaihtikselta tähän.

  8. Super helppoa ja herkullista! Olen tehnyt tätä nyt pari kertaa Vöneristä.

  9. Kokeilin tuota reseptiä, enkä parhaallakaan taidoillani ja kokemuksellani keittiömestarina saanut siitä stifadoa vaan ihan tavallista kreikkalasita KAISVISPATAA!! joka oli kyllä aivan erinomaisen makuista lisukkeena marokkolaista kuskusia.

  10. Hei kuulostaa tosi hyvältä! Mietin voiko punaviinin jättää kokonaan pois?

    1. Heippa! En suosittele jättämään viiniä pois, koska se tuo kyllä tosi paljon makua ja mehevyyttä tähän.

  11. Jos punaviini olisi pakko korvata jollain, niin millä korvaisit sen?

    1. Lähtökohtaisesti en korvaisi, mutta varmaan laittaisin sitten enemmän tomaattimurskaa ja vähän balsamicoa.

  12. Kumpi tässä olisi parempi seitan vai quorn (jos oumphia ei ole saataville)?

    1. Quornilla ei taida olla tällä hetkellä Suomessa myynnissä muita tähän sopivia tuotteita kuin se filee. En ole ikinä itse syönyt sitä, mutta uskoisin, että se sopii tähän ihan hyvin!

      1. Quorn sopii tähän todella hyvin! Sulatin ja suikaloin fileet ennen pannulle laittoa. Tuli taivaallisen pehmeää!

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights