Marinoitu vegaaninen feta

Oliiviöljyssä ja yrteissä marinoitu kaurapalafeta sopii sellaisenaan naposteltavaksi tai salaattien joukkoon.


Muistan, että kokeilin joskus 2000-luvun alkupuolella tehdä tofusta marinoitua fetaa, eikä lopputulos ollut niin hyvä, että olisin viitsinyt sittemmin vaivautua uudelleen. Nyt markkinoille on kuitenkin tullut muitakin vaihtoehtoja tofun tilalle: yksi suosikeistani on Yosan kaurapala, joka on tofua rasvaisempaa ja suolaisempaa, eli juustomaisempaa. Tällä kertaa marinoin kaurapalan oliiviöljyssä ja yrteissä – täydellistä salaattien joukkoon tai sellaisenaan naposteltavaksi vaikkapa tapaslautaselle!

Marinoitu vegaaninen feta

  • 2 pkt (á 160 g) Yosa kaurapalaa
  • 1 1/2 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1 1/2 tl sormisuolaa
  • 1 punainen chili
  • noin 10 tuoretta timjamin oksaa
  1. Kuutioi kaurapalat ja laita ne kannelliseen purkkiin.
  2. Mittaa purkkiin oliiviöljy ja raasta joukkoon sitruunan kuori. Lisää sitruunan mehu ja suola. Paloittele chili ja lisää se purkkiin timjaminoksien kanssa. Sekoita hyvin.
  3. Anna fetan marinoitua jääkaapissa vähintään 24h välillä sekoitellen.

18 vastausta kirjoitukseen “Marinoitu vegaaninen feta

  1. Vau, onpa mahtava idea :) Oon tuon kaurapalan suuri ystävä, ja kiva saada uusia käyttötapoja sille!

  2. Hei,
    Kiva ohje pitää kokeilla. :)
    Tiesitkö, että Fetalla on Euroopan unionin nimisuoja?Feta-nimeä saisi käyttää vain Kreikassa valmistetusta vuohen ja lampaan juustosta.

    1. Olen toki tietoinen, mutta asiahan ei koske puhekieltä millään tavalla, ainoastaan tuotteiden kauppanimiä. Myöskään esimerkiksi soijamaitoa ei saa myydä kaupassa, mutta todellakin käytän sitäkin nimeä jatkossa :) Tuotteet on aina helpointa nimetä käyttötarkoituksen mukaan, eikä tässäkään nyt tuntunut tarkoituksenmukaiselta nimetä reseptiä vegaaniseksi salaattivuustoksi tai juuri eilen julkaistua reseptiä vegaaniseksi pinaatti-salaattivuustopannukakuksi. Ei näitä nimiä tarvitse ottaa niin vakavasti!

  3. Voiko sormisuolan tilalla käyttää muita suoloja (esim. meri-, pöytä- tai Himalajan suolaa)?

    1. Voi toki, mutta määrä on hiutaleille. Jos käytät hienoa suolaa, niin sitä tarvitaan vähemmän.

  4. Kuulostaa hyvältä, täytyy kokeilla. Olisiko sinulla ohjetta myös vegaaniseen raejuustoon? :)

  5. Tein marinoitua fetaa ohjeellasi, tosin puolitin annoksen, koska oli vaan yksi kaurapala ostettuna ja minä yksin syömässä. Annoin muhia pari päivää jääkaapissa ja kääntelin purkkia aina välillä, mutta kun tuli syömisen aika, niin oliiviöljy olikin jymähtänyt kunnolla klimpiksi sekä purkin pohjaan että fetapalojen ympärille. Öljy tietysti suli, kun antoi vähän aikaa purkin olla huoneenlämmössä. Eli olisi pitänyt muistaa, miten oliiviöljy käyttäytyy kylmässä. Maku oli kyllä hyvä! Ehkä käytän ensi kerralla rypsiöljyä.

    1. Oliiviöljyissäkin on vähän eroja, osa kestää jääkaapissa paremmin. Fetan voi toki ottaa huoneenlämpöön ennen tarjoilua. Rypsiöljy ei ole tähän ihan optimaalinen, koska se ei maistu miltään.

      1. Eli sopiiko ohjeessa oleva kylmäpuristettu oliiviöljy jääkaappisäilytykseen?

        1. Sopii kyllä, mutta en ihan tiedä miksi kaikki kylmäpuristetut öljyt eivät jähmety niin voimakkaasti jääkaapissa. Ja kuten sanottua, niin fetan voi hyvin ottaa huoneenlämpöön ennen syömistä :)

  6. Tämä on niin hyvää. Juuri tein uuden annoksen muhimaan.

  7. Ihan älyttömän hyvää!:) Kauankohan säilyy hyvänä jääkaapissa?

    1. Kivaa, että tykkäät! :) En osaa sanoa, koska olen kauhonut tämän aina kitaani parissa päivässä. Mutta en välttämättä 4-5 päivää kauempaa ainakaan säilyttelisi.

  8. Kiitos, tämä on kiva ohje! Tosi hyvä sekaanille, joka tykkää lounassalaateista ja yrittää vähentää juustonkäyttöä.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights