Porkkanoista ja pavuista tehdyt pihvit ovat herkullisia esimerkiksi perunamuusin kanssa.
Kasvispihvien koossapysymiseen ei tarvita kananmunaa. Pavut ovat mainio lisä kasvispihvitaikinaan: niiden avulla pihvien rakenteesta tulee helpommin koossapysyvä ja saat samalla hyvän annoksen proteiinia. Porkkanaraasteen ja papujen lisäksi tarvitaan vähän jauhoja ja mausteita ja pihvit ovat valmiita paistettavaksi.
Porkkanapihvit on klassikko, jota ainakin meillä syötiin usein kotona. Näihin pihveihin laitetaan kuitenkin vähän eri ainesosia ja mausteita kuin lapsuudessa. Tahinia, seesaminsiemeniä, juustokuminaa ja korianteria. Reseptiä on kuitenkin helppo muunnella, laitan vinkit tämän postauksen loppuun.
vegaaniset papu-porkkanapihvit
6 isoa tai 8 pienempää pihviä
- 1 tlk / 230 g isoja valkoisia papuja (esim. Pirkka)
- 3 1/2 dl porkkanaraastetta (noin 3 porkkanaa)
- 1/2 dl kikherne- tai vehnäjauhoja
- 1/2 dl korppujauhoja
- 1/2 dl kuorittuja seesaminsiemeniä
- 1-2 rkl juoksevaa vaaleaa tahinia (esim. Foodin tai Filos)
- 1 tl sipulijauhetta
- 1/2 tl valkosipulijauhetta
- 1 tl jauhettua korianteria
- 1 tl juustokuminaa
- 1/2 tl suolaa
- rypsiöljyä paistamiseen
- Huuhtele ja valuta pavut ja soseuta ne. Helpoiten tämä käy puristelemalla pavut käsin massaksi.
- Raasta porkkanat melko hienoksi raasteeksi.
- Sekoita kaikki aineet yhteen kulhossa ja anna turvota vähintään 10 minuuttia. Muotoile massa pihveiksi.
- Paista pihvit runsaassa rypsiöljyssä molemmin puolin kauniin värisiksi.
- Tarjoa pihvit esimerkiksi perunamuusin ja kylmän kaurafraichekastikkeen kanssa.
Huomioita reseptistä:
- Voit tehdä pihveistä gluteenittomia käyttämällä kikhernejauhoja ja gluteenittomia korppujauhoja. Myös kaurajauho käy pihvimassaan.
- Jos olet allerginen seesaminsiemenille, voit jättää reseptistä pois sekä siemenet että tahinin. Lisää tarvittaessa taikinaan hiukan lisää korppujauhoja, jos se tuntuu liian löysältä. Tahinin tilalle voit laittaa tilkan rypsiöljyä.
- Mausteita voit vaihdella maun mukaan. Jätä halutessasi juustokumina ja korianteri pois ja silppua tilalle vaikkapa tuoreita yrttejä. Voit maustaa pihvit myös esimerkiksi kuivatulla rakuunalla.
- Porkkanoiden mehevyydestä sekä tahinin juoksevuudesta riippuu hieman, kuinka paljon jauhoja tarvitaan. Lisää tarvittaessa hieman jauhoja tai öljyä taikinaan, jotta se on helposti muotoiltavaa.
- En ole testannut näiden pihvien paistamista uunissa, mutta lähtökohtaisesti suosittelen paistamaan pihvit ohjeen mukaan pannulla. Pannulla paistaminen tuo pihveihin maukkaan pinnan, eikä samanlaista lopputulosta saa uunissa.
Resepti vaikutti todella maukkaalta ja helpolta, ja sitä se sinällään olikin, mutta.. En ymmärrä mitä ihmettä oikein tapahtui: yhdistin kaikki ainekset ja massasta tuli oikein näppärästi muotoiltavaa. Kuitenkin pannulla pihvit yllättäen sulivat ihan pehmoiseksi mössöksi, eivät pitäneet muotoaan lainkaan. Yhtään lisää en olisi voinut kuivia aineita lisätä, silloin olisi massan käsittelystä tullut mahdotonta. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa Naturlin ihanaa levitettä paistorasvana öljyn sijaan makunsa vuoksi. Olisiko tässä mahdollisesti vastaus mysteeriin? Paketissa tosin lukee, että sopii paistamiseen.. Hyvän makuista mössöstä kuitenkin tuli ja jossain muodossa se tulee kyllä syödyksi, inhoan nimittäin ruoan pois heittämistä. Mielelläni kuitenkin tästä kokemuksesta viisastuisin, jotta osaisin näitä yrittää paremmalla menestyksellä uudestaan!
Heippa Saara,
Kiitos kommentista!
En kyllä osaa sanoa, mitä on mahtanut tapahtua. Jos pihvimassa ”sulaa” pannulla, niin en oikein keksi muuta syytä kuin rasvan. Joko sen, että sitä on pihvitaikinassa liikaa tai paistorasva on imeytynyt taikinaan. Melkoinen mysteeri kyllä, enkä valitettavasti osaa nyt tähän hätään auttaa näkemättä tekovaihetta ja lopputulosta :/ Toivottavasti on parempi onni ensi kerralla!
Heippa Elina!
Uusi erä meni kokeiluun ja tällä kertaa onnistui hyvin kaikin puolin! Olin tässä välissä ehtinyt ostaa tuoreen purkin tahinia, olisiko se voinut olla syynä aiempaan epäonnistumiseen.. Niin tai näin, tämän päivän tarjoilut katosi nälkäisin suihin vauhdilla ja kiitosten kera! ❤️
Heippa! Mahtavaa! Onpa kiva kuulla, että nyt onnistui!
Näyttääpä hyvältä. Mitä kastiketta tarjosit näiden pihvien kanssa?
Kiitos! Reseptissä onkin mainittu, että tarjoa pihvit esimerkiksi perunamuusin ja kylmän kaurafraichekastikkeen kanssa. Kylmän kastikkeen voi maustaa oman maun mukaan esimerkiksi sitruunalla, tuoreilla yrteillä ja valkosipulilla.
No niinpäs olikin! Koitin eilen selata ohjetta ja löytää kohtaa mutta silmät olivat varmaan niin ristissä etten huomannut :D Täytyykin tehdä näitä tällä viikolla kun kaikki aineksetkin löytyy kaapista.
Houkutttelevan näköisiä ja herkullisia pihvejä tuli ja vielä herkullisemmaksi muuttui kun laitoin tarjoiluvaiheessa kimchinuudeli-ohjeen kastiketta lusikalla joka pihvin päälle. Aivan älyttömän hyvää.
Oh, kuulostaa hyvältä!
Kiitos tästä reseptistä! Yksinkertaistin tätä ja sain alle vuoden ikäiselle vauvalle sopivia pötköjä. Käytin itse keitettyjä valkoisia papuja ja jätin pois seesaminsiemenet, suolan ja tahinin. Korvasin myös pienen osan porkkanasta kesäkurpitsalla. Paistoin pötköt 200 C 20 min. Toisella kerralla tein melkein alkuperäisessä muodossaan pannulla, mutta jätin korppujauhot ja tahinin pois. Molemmilla muutoksilla taikina toimi hyvin ja pysyi kassassa. Aikuisten versio maistui hyvin myös sekasyöjille. Huippupohja erilaisiin tarpeisiin!
Olipa hyvä ohje! Nämä pysyi koossa loistavasti, vaikka porkkanaa taisi mulla olla vähän enemmänkin. Mun kaurafraiche oli maustettu haarukalla muussatuilla säilykepunajuurilla (+ lientä), valkosipulilla ja ripauksella sinappia. Pieni hapan elementti ja lempeät pihvit oli hyvä yhdistelmä.
Mahtavaa! Kiva kuulla, että tykkäsit näistä <3
Hei!
Pihvien maku on todella hyvä! Mutta onko tarkoitus, ett ne paistettuinakin ovat todella pehmeitä, lähes muusia? Paistettaessa ovat toki pehmeitä, ne saa kyllä käännettyäkin aika helposti. Mutta tuo kypsien pihvien pehmeys, kuuluuko niin olla vai onko taikinassani joku ”virhe”?
Moikka! En ole ihan varma mitä tarkalleen tarkoitat, mutta kyllähän kasvispihvit ovat koostumukseltaan pehmeitä ja ehkäpä juuri muusimaisia.