Piparkakkutuorepuuro

Herkullisen jouluisen makuinen tuorepuuro valmistuu kuin itsekseen jääkaapissa.


Tähän aikaan vuodesta voisin syödä ihan koko ajan vain kaikkea piparkakkumausteella maustettua! Tämä ihana tuorepuuro on helppo tehdä: ainekset sekoitetaan illalla valmiiksi ja puuro tekeytyy yön aikana jääkaapissa.

Piparkakkutuorepuuro

1-2 annosta

Puuro

  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl vaniljasoijarahkaa (Alpro)
  • 1 dl (makeutettua) omenasosetta
  • ¼-½ dl kaura- tai mantelimaitoa
  • 1 rkl chia-siemeniä
  • ¾ tl piparkakkumaustetta
  • ½ tl kanelia
  • ½ tl vaniljasokeria

Tarjoiluun

  • 1 tuore viikuna
  • mantelilastuja
  • muutama pekaanipähkinä
  • agave- tai vaahterasiirappia
  1. Sekoita kaikki puuron aineet yhteen kannellisessa purkissa.
  2. Jätä puuro tekeytymään jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Sekoita joukkoon tarvittaessa tilkka kauramaitoa ennen tarjoilua.
  3. Lusikoi puuro kulhoon ja koristele viikunaviipaleilla, mantelilastuilla ja rouhituilla pekaanipähkinöillä. Valuta pinnalle tilkka agavesiirappia.

Vinkki! Soijarahkan voit halutessasi vaihtaa johonkin vastaavaan kaurapohjaiseen valmisteeseen. Koostumukseltaan samankaltainen ja maultaan herkullinen on esimerkiksi Friendly Viking’sin kreikkalainen, josta löytyy myös vaniljaversio.

4 vastausta kirjoitukseen “Piparkakkutuorepuuro

  1. Kiitos ohjeesta. Muuten, olen kauan miettinyt miksi tuotepuuro-ohjeissa aina neuvotaan laittamaan se jääkaappiin yöksi, siis vaikka nesteenä olisi pelkkä vesi. En kyllä laita koskaan kun olen lisännyt vain vettä, jätän peitettynä huoneenlämpöön. Paljon parempaa aamulla, enkä ole muutenkaan huomannut mitään haittaa.

    1. Kyllähän kaikenlaiset bakteerit lisääntyy nopeammin huoneenlämmössä, ja kylmäsäilytyksellä varmistetaan se, että ruoka on pidempään syömäkelpoista. Pelkkä vesi ja kaurahiutale ei nyt varmastikaan yhdessä yössä vielä mene miksikään, mutta tätä reseptiä en missään nimessä suosittele valmistamaan huoneenlämmössä, koska se sisältää kylmäsäilytettäviä tuotteita.

  2. Nam, kuulostaa hyvältä! Ja onkin aika samanlainen kuin mun vakiotuorepuuro :D pitää testata pipariversio. Ehkä vähän vielä biscoffia päälle…

Vastaa käyttäjälle Tellervo Tommola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights