Yön yli sämpylät siemenillä
Tee taikina illalla valmiiksi jääkaappiin ja saat aamulla herkullisia sämpylöitä, joita ei tarvitse vaivata.

Olen pitkästä aikaa innostunut taas leipomisesta. Mökkikeittiössä sille on eri tavalla aikaa, etenkin kun talvella pimeän tultua täytyy keksiä jotain sisällä hoideltavaa puuhaa.
Nämä yön yli sämpylät onnistuvat kyllä myös kaupungin kiireessä, koska nämä valmistuvat ihan minimaalisella vaivalla. Taikinaa ei tarvitse vaivata, sen kun vain sekoittaa sen illalla jääkaappiin odottelemaan ja lusikoi taikinan seuraavana aamuna uunipellille. Helppoa!
Nämä sämpylät ovat inspiroituneet Sikke Sumarin jo klassikoksi muodostuneesta sämpyläreseptistä.
yön yli sämpylät
noin 10-15 kpl
- 9 dl vehnäjauhoja
- 2 dl kaurahiutaleita
- 1 dl kuorittuja hampunsiemeniä
- 1 pss kuivahiivaa
- 2 tl suolaa
- 7 ½ dl lämmintä vettä (42°C)
- 2 tl agavesiirappia tai muuta mietoa siirappia
Lisäksi
- hampunsiemeniä sämpylöiden pinnalle
- Sekoita kuivat aineet yhteen suuressa kulhossa (niin suuressa, että siihen jää ainakin tuplasti kohoamisvaraa).
- Sekoita siirappi lämpimän veden joukkoon, kaada neste kuivien aineiden sekaan ja sekoita esimerkiksi puuhaarukalla löysäksi taikinaksi. Anna kulhon jäähtyä hetken aikaa huoneenlämmössä ja siirrä se sitten kostealla liinalla peitettynä yön ajaksi jääkaapiin.
- Kuumenna uuni aamulla 225°C. Pidä uunipellit lämmityksen ajan uunissa.
- Lusikoi taikinasta kekoja leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele pinnalle hampunsiemeniä ja paista 20-25 minuuttia. Nosta sämpylät ritilän päälle jäähtymään, mutta älä peitä sämpylöitä, jotta rapeus ei kärsi.
Huomioita reseptistä
- Sämpylöihin voi hyvin käyttää muitakin jauhoja (esimerkiksi ruis-, kaura-, ohra- tai sämpyläjauhoja). Hyvä lopputulos tulee, kun vähintään puolet jauhoista on vehnää.
- Sämpylät ovat melko suolaisia (ja myös sen takia niin herkullisia!), joten voit halutessasi vähentää suolan määrää.
- Pidän kovasti hampunsiementen mausta ja hyvästä rasvahappokoostumuksesta, mutta voit toki halutessasi korvata ne millä tahansa muilla pähkinöillä tai siemenillä, tai käyttää kaurahiutaleita.
- En valitettavasti ole koskaan leiponut gluteenittomia sämpylöitä, joten gluteenittoman reseptin kanssa en osaa neuvoa.
- Voit käyttää reseptissä myös tuorehiivaa. Sekoita silloin hiiva ensin nesteeseen ja lisää sitten kuivat aineet.

6 kommenttia “Yön yli sämpylät siemenillä”