Mustikkapannukakut

Meille tuli yövieraita, joten sain hyvän tekosyyn tehdä amerikkalaisia pannukakkuja aamiaiseksi, tällä kertaa mustikkaversiona.

Luksustuorepuuro

Olen ollut aikeissa tehdä tuorepuuroa jo monta kuukautta, mutta olen aina unohtanut laittaa sen illalla jääkaappiin tekeytymään. Eilen muistin!

Kesäkurpitsaskonssit

Tämä on muunnelma aikaisemmin postaamastani porkkanaskonssien reseptistä. Kesäkurpitsasato on nyt runsaimmillaan, ja täällä on ainakin vaikeuksia ollut jo niiden kahden monsterizucchinin kanssa, jotka tuli äidiltä lahjoituksena. Tällaisiin näppäriin ja nopeisiin leivonnaisiin saa kesäkurpitsaa uppoamaan isompiakin määriä. ’

Amerikkalaiset pannukakut

Olen aina ollut aamuihmisiä ja erityisesti sunnuntaiaamut on parhaita hetkiä viikossa. Arkiaamuina syön aamupalaksi yleensä leipää tai mysliä ja soijajogurttia, mutta vapaapäivinä voi vähän puuhastella aamupalansa eteen. Pannukakkujen tekeminen ei ole vaikeaa ja ne onnistuvat hyvin vaikka silmät puoliummessa. Amerikkalaiset pannukakut maistuvat parhailta vaahterasiirapin ja tuoreiden marjojen kera. Minulla ei tosin tällä kertaa ollut kotona … Continued

Porkkanaskonssit

Mieleni teki tänä aamuna jotakin lämmintä ja vastaleivottua. Sen sijaan, että olisin tarponut lumihangessa lähimpään kauppaan hakemaan (melkein) tuoretta leipää, päädyin tekemään skonsseja. Näistä saa todella helpon aamupalan, jos raastat porkkanat ja sekoitat kuivat aineet jo illalla valmiiksi. Aamuvirkuille ei tosin ole iso homma sekään, jos taikinan pyöräyttää kokonaan aamulla. Soijajogurtti tuo skonsseihin mukavasti proteiinia, … Continued

Verified by MonsterInsights