Taateliset suupalat
Sunnuntain kunniaksi pieniä herkkupaloja.
Sunnuntain kunniaksi pieniä herkkupaloja.
Juuri postiluukusta tipahtanut ihana Raakaa ja makeaa -jälkkärikirja on jo täynnä suklaisia sormenjälkiä. Kirjan ohjeilla on vasta kokeiltu raakasuklaan valmistamista, mutta veikkaan, että tähän opukseen tulee tartuttua uudelleen vielä monta kertaa!
Vaahterasiirapin ja kanelin kanssa paahdetuista kurpitsansiemenistä, kookossoseesta ja kaakaojauheesta syntyy superhelppo fudge.
Eilen töistä tullessa iski makeanhimo.
Nämä namuset voi valmistaa parhaimmillaan vain kahdesta aineesta; taateleista ja kaakaojauheesta. Joukkoon voi halutessaan kuitenkin lisätä myös pähkinöitä ja likööriä.
Selailin koneelta ottamiani ruokakuvia ja sieltä löytyi suklaapähkinöiden kuva resepteineen, mitä en olekaan vielä julkaissut täällä! Jos kuva näyttää tutulta, se esiintyi viime vuonna Animalian joulukorteissa.
Piparkakkumuruilla, rouhituilla pähkinöillä ja rusinoilla höystetty suklaa on ihana herkku kahvin kanssa. Syö itse tai anna lahjaksi!
Rakkaat vegaanitoverit, muistatteko Bounty-suklaapatukat? Ne, joissa on sisällä ihanaa pehmeää kookosta ja ulkopuolella suklaata? Tässä helppotekoinen vegaaniversio, olkaa hyvä!
Olen tainnut aikaisemminkin mainita, etten juurikaan välitä valmiista piparkakuista, mutta raakaa taikinaa voisin syödä mielin määrin. Keksitaikinatryffeleistä sain älynväläyksen tehdä samanlaisia myös piparkakkutaikinasta. Toimii!
Chocochiliin on pyydetty jonkun verran raakareseptejä (nimenomaan jälkiruokaosastoa), mutta olen perehtynyt aiheeseen niin huonosti, etten vielä ole päässyt puusta pitkälle. Raakasuklaan tekemisestä lienee hyvä aloittaa, varsinkin kun sain Cocovilta juuri sopivasti testattavaksi paketillisen erinäisiä superfoodeja. Laatikon pohjalta löytyi myös raakasuklaan valmistuspakkaus, joka päätyi oitis kokeiltavaksi.