Siirry sisältöön

Minttutee

Tänne on iskenyt minttuvillitys! Tätä menoa parveke pursuilee kohta erilaisia erikoisminttuja, mutta ihan tavalliselle vihermintullekin löytyy kuitenkin oiva sijotuskohde: minttutee.

Lue lisää →

Marinoidut herkkusienet

Sain osakseni epäuskoisia katseita, kun ilmoitin töissä odottavani jo syksyä: sieniä, marjoja, juureksia, ruskaa, syysmyrksyjä ja kynttilöitä. Kantarellihimoon herkkusienet ovat aika laiha lohtu, mutta auttavat kuitenkin pahimpiin vieroitusoireisiin.

Lue lisää →

Baklava

Oikeastaan teki mieli avautua kokonaisen postauksen verran Antti Heikkilän uusimmasta blogikirjoituksesta, mutta sen sijaan päätin nautiskella lektiinejä, pahoja kasvirasvoja ja hiilihydraatteja.

Lue lisää →

Panforte

Kävin alkuviikosta pikavisiitillä Tallinnassa ja luin matkalla paikallisen Kodu -lehden joulunumeroa, jossa oli niin herkullinen kuva panfortesta, että sen tekemistä oli pakko itsekin kokeilla.

Lue lisää →

Uuniviikunat

Silmiini osui töissä Helsingin Sanomien ruokapalstalta (HS 22.10.2009) uuniviikunoiden ohje, joka oli pakko napata talteen. En muista milloin olisin viimeksi tehnyt ruokaa, joka tuoksuisi yhtä hyvältä. Rosmariinin, balsamicon, viikunoiden ja sipuleiden uunissa hautuva kombinaatio on jotain ihan mieletöntä.

Lue lisää →

Jäätee ananassalviasta

En ole vieläkään ehtinyt testaamaan kasvattamaani ananassalviaa (tarinoin kasvista aikaisemmin täällä ) suolaisissa ruuissa, joten leikkasin sen viikko sitten matalaksi ja kuivatin oksat keittiössä. Kuivatut ananassalvian lehdet ovat ihania teen joukossa.

Lue lisää →