Porkkala-kurkkurullat
Hauskat porkkalalla täytetyt kurkkurullat sopivat kesän illanistujaisiin.
Hauskat porkkalalla täytetyt kurkkurullat sopivat kesän illanistujaisiin.
Porkkanalohi eli porkkala on ollut tämän joulun ehdoton hitti. Pakkohan sitä oli itsekin testata!
Sunnuntaiaamuisin tekee välillä mieli jotain rasvaista ja suolaista, mutta silti terveellistä. Savulla maustettu ja öljyssä rapeaksi paistettu tempe pelastaa pulasta!
Ostin itselleni etukäteisjoululahjaksi hurjan hyvältä kuulostaneen Terry Hope Romeron Salad Samurai -keittokirjan. Opus pääsi tänään testikierrokselle ja kirjan ohjeella syntyi todella herkullinen kikhernesalaatti!
Törmäsin Pinterestissä niin herkulliseen kuvaan linssitäytteisistä avokadoista, että oli heti pikimmiten tehtävä itsekin ruokaa samalla idealla. Tuli muuten aika hyvää!
Chocochilin ensimmäinen yhteistyökampanja Blogiringin kanssa on täällä! Pääsin mukaan kokkailemaan Soyappétit -soijatuotteista, joista syntyi ihania salaattitacoja.
Tämä resepti on läheistä sukua vegepekonille, mutta tällä kertaa se syntyi soijahiutaleiden sijaan kookoslastuista.
Usein kun löydän jonkun hyvän raaka-aineen (tai muistan vanhan olemassaolon), syön sitä niin kauan, että sitä tulee korvistakin ulos. Viimeksi podin avokadohimoa, nyt vuorossa on ruusukaalit. Ikävä kyllä ruusukaaliaika alkaa vedellä viimeisiään.
Sunnuntaisin tekee yleensä mieli jotain ihan tavallista ja mutkatonta, joten leivoin sämpylöitä ja paistoin kaveriksi mustasilmäpapupihvejä. Savupaprikajauhe ja nestesavu tuovat pihveihin hiukan uutta särmää.
Mahtavassa Tofu for Two -blogissa kokkailtiin kuukausi sitten soijapekonia, ja ostin saman tien paketillisen soijahiutaleita kaappiin. Vasta nyt ehdin testata reseptiä, joka todellakin maistui!