Viskillä maustettu porkkana-appelsiinimarmeladi

Tunnustan: en ole ikinä ennen tehnyt itse marmeladia. Ensimmäinen kokeilu onnistui mainiosti, joten jatkan varmasti erilaisten makuyhdistelmien testaamista. Voi olla, että läheiset saavat jatkossa syntymäpäivä- ja joululahjoiksi pelkkää marmeladia :)

Suklaachili

Minulla on ollut Chocochilin nimikkoruoka jo pidempään to do -listalla, mutta vasta nyt, bataattichilistä innostuneena sain aikaiseksi testattua VegNewsistä löytynyttä reseptiä. Ihan tajuttoman hyvää!

Shepherd’s pie linsseistä

Oikeastaan kyse ei ole mistään sen eksoottisemmasta kuin linssi-perunalaatikosta, mutta tällaisina tuulisina, kylminä ja harmaina marraskuun päivinä en osaisi kuvitella mitään muuta ruokaa, joka maistuisi paremmalle. Kun timjamin, sellerin, valkosipulin ja punaviinin tuoksut täyttävät keittiön, voi olla hetken iloinen siitä seikasta, ettei tänään ole pakko mennä ulos.

Punajuurikeitto

Syksy on mitä loistavinta aikaa kokkailla erilaisia keittoja. Punajuuret ovat tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan, joten niistä kannattaa nyt tehdä keittoa, joka lämmittää mukavasti kylminä syyspäiviniä.

Jogurtticoleslaw

En erityisemmin välitä majoneesista, eikä sitä tule kovin usein ostettua, vaikka kananmunattomia versioita onkin nykyään jo melko hyvin saatavilla. Sen sijaan rakastan maustamatonta soijajogurttia, joka toimittaa tarvittaessa mainiosti myös rahkan ja majoneesin virkaa. Jogurttikastikkeella maustettu kaalisalaatti on superterveellinen lisuke, joka maistuu melkein minkä tahansa ruuan kanssa. Kannattaa kokeilla myös hampurilaisten kaverina, kuten amerikkalaisilla on tapana.

Linssi-porkkanakeitto

Löysin kaapin perukoilta vanhempieni pihalta kerättyä ja kuivattua lipstikkaa ja päätin tehdä porkkanakeittoa. Lipstikka on mauste, jota yleensä joko rakastetaan tai inhotaan, ja minä kuulun ehdottomasti ensimmäiseen ryhmään. Lipstikkaa saattaa olla vaikea löytää kaupoista, mutta sitä kasvaa melkein jokaisen omakotitalon pihalla ja useimmiten se leviää niin paljon, että siitä riittää jaettavaksi naapureillekin. Lipstikan maku on … Continued

Porkkanaskonssit

Mieleni teki tänä aamuna jotakin lämmintä ja vastaleivottua. Sen sijaan, että olisin tarponut lumihangessa lähimpään kauppaan hakemaan (melkein) tuoretta leipää, päädyin tekemään skonsseja. Näistä saa todella helpon aamupalan, jos raastat porkkanat ja sekoitat kuivat aineet jo illalla valmiiksi. Aamuvirkuille ei tosin ole iso homma sekään, jos taikinan pyöräyttää kokonaan aamulla. Soijajogurtti tuo skonsseihin mukavasti proteiinia, … Continued

Verified by MonsterInsights