Lime-kookospiirakat

Innostuttuani valokuvaamaan ruokaa on käynyt useinkin niin, että ruuanlaittoinspiraatio lähtee astiasta. Tälläkin kertaa törmäsin Stockmannilla näihin vihreisiin pieniin piirakkavuokiin, jotka oli pakko raahata kotiin, koska ne suorastaan huusivat limepiirakkaa. Lime-kookosyhdistelmä tosin maistuu aina vähän rumemmistakin vuuista tarjoiltuna.

lime-kookospiirakka

Olen tehnyt vastaavanlaisella reseptillä myös isomman kakun. Tuohon määrään tarvittiin muistaakseni 2 tölkkiä kookosmaitoa.

Ohjeesta tulee 2 piirakkaa 12,5 cm piirakkavuokiin tehtynä. Täytettä tuli hiukan liikaa pohjiin nähden, joten luultavasti 3 dl kookosmaitoa riittäisi. Laitoin tuon alkuperäisen reseptin tuohon kuitenkin, koska siinä on tarkat mitat.

POHJA

  • 100 g Digestive-keksejä (täysjyvä)
  • 1 rkl mantelilastuja
  • 0,25 dl margariinisulaa
  • 0,25 dl soijamaitoa
  1. Murskaa keksit. Sekoita joukkoon mantelilastut, margariinisula ja soijamaito.
  2. Painele taikina piirakkavuokien pohjalle ja paista niitä 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

TÄYTE

  • 4 dl kookosmaitoa
  • 3 limen mehu
  • 2 limen raastettu kuori
  • 1, 25 dl sokeria
  • 3 rkl agar agar-hiutaleita
  1. Mittaa aineet kattilaan ja anna kiehua keskilämmöllä n. 8-10 minuuttia tai kunnes agar agar on kokonaan liuennut.
  2. Kaada kookosmaitoseos keksipohjan päälle ja anna jähmettyä kylmässä.
  3. Koristele piirakat ohuilla limeviipaleilla ja vihreällä sokerilla ennen tarjoilua.

21 vastausta kirjoitukseen “Lime-kookospiirakat

  1. Sekasyöjän tyhmä kysymys: ilmeisesti agar agar -hiutaleet voisi korvata liivatteella sitä kun nyt on kaapissa? Ja kysymys toisinpäin voiko agaragaria käyttää liivatteen sijaan esim. hyydytetyissä kakuissa?

  2. Kajsa, jos haluat laittaa leivonnaisiin nahkaa, aivoja, suolia ja jänteitä, niin eiköhän se asiansa aja tässäkin :D En ole koskaan itse leiponut mitään liivatteen kanssa, mutta kuulemma liivatteella tulee helposti kovempi hyydyke kuin agarilla, joten kannattaa olla varovainen.

    Agar agar toimii loistavasti hyydykekakuissa, kuten tuossakin kakussa, johon on linkki kuvan alla. Lisäksi sillä saa ihanan kiilteen (vegaanisten) juustokakkujen päälle :)

    Agar agaria myydään siis ainakin isoimmissa marketeissa, apteekeissa ja luontaistuotekaupoissa.

  3. Kaunis kaunis kaunis kuva. Pienet vuoat sun muut ovat parhautta. Itse ainakin rakastan kaikkea miniatyyristä kun on kyse ruuanlaitosta :)

    Tämä kuulostaa hyvältä. Olen käyttänyt aiemmin vain agar agar -jauhetta, mutta hiutaleita pitää ehkä testata joku päivä (kun vain olisi taas rahaa syödä muutakin kuin omenoita…) sillä sinä ainakin näytät saavan hyvää jälkeä niillä. Ne taitavat olla halvempiakin kuin jauhe?

  4. Q, mistä sä olet ostanut sitä jauhetta? En ole Suomessa nähnyt missään myynnissä muuta kuin noita hiutaleita. Jauheessahan olisi se hyvä puoli, ettei sitä tarvitse keittää niin kauan.

  5. Agar Agar -jauhetta saa ainakin Helsingin etnisistä puodeista. Tommonen 25g pussi oli alta parin euron. Jos tulkitsen oikein, niin pussillisesta tulisi 3 litraa hyytelöä. En oo saanut aikaiseksi käyttää omaani, ehkä tätä voisi kokeilla.

  6. Onpa herkullisen näköisiä piiraita! :)

    Hyvää Elinan päivää!

  7. Ihanan kaunis kuva ja nuo astiat on herkullisen vihreän värisiä! Tosi herkulliselta vaikuttava piirakka;olen tehnyt myös kookoslimepiirakkaa, mutta uunissa paistetun version.Pitääkin kokeilla tuota, mulla on agar agaria kaapissa.

  8. Kävin just katsomassa niitä sun jälkiruokakuviasi Flickrissä.Voi miten ihanan herkullisia ja upeita kuvia! Onko ne kaikki herkut sun aikaansaannoksia? Mun sweet toothia rupesi heti särkemään niitä katsellessa…Ja varmaan siitä kirjasta mihin kuvaat ne reseptit tulee tosi hieno!

  9. H, en ole täällä törmännyt etnokaupoissa agariin, mutta täytynee vielä pitää silmät auki sen varalta!

    Babirussa, kiitos!

    yaelian, itsekin olen tehnyt lime-kookospiirakkaa uunissa soijajogurttipohjaisena. Sekin on ihan älyttömän hyvää!
    Kaikki muut ruuat tuolla Flickrissä on mun tekemiä, paitsi ne Faunan leivoslauantai -otsikon alla olevat.

  10. Onpas herkullisen näköisiä,nam. :P
    Kookos eioo mun suosikkia mutta nää on kyllä ihanan näköisiä.

  11. Oijoi, oon kuolannut noita samaisia vuokia Stockalla ja miettinyt itsekseni, että ne suorastaan vaatii tulemista täytetyksi jollain lime-piirakalla. Tätä on pakko kokeilla!

  12. Itse törmäsin agar agar-jauheeseen myös tukussa. Siellä oli sellainen ihan kohtuuttoman kokoinen pönttö (500 grammaa) tietenkin kohtuuttomaan hintaan, eli jotain alle 50 euroa. No, mukaanhan se lähti kuitenkin, kun arvelin että tuleehan tässä käyttöä kuitenkin. Liivatetta en käytä itsekään, en ole sitä edes testannut, kun ajatuskin on jo niin kuvottava.

    Eksyin tähän blogiin vahingossa ja mun wanna be-veganiuteni sai taas kummasti potkua. Kiitos uskomattomista ohjeista ja mielettömän herkullisista kuvista! Jos mä vielä joskus maltan luopua mozzarellasta, halloumista jne.

  13. Hanna, Mulla ei ehkä kuitenkaan ole käyttöä puolen kilon agarille, kun se pikkupakettikin kestää vuoden verran :) Mutta kiva tietää, että tuota saa tukustakin, kun meillä kerran on tukkukorttikin käytössä.

    Juustot taitaa olla monille kompastuskivi, mutta en mä ainakaan koe enää jääväni mistään paitsi, vaikka en juustoa syökään. Maistoin muutama vuosi sitten viimeeksi sellaisen hiirenpalasellisen juustoa, ja maku oli lähinnä kuvottava, kun sitä ei ollut maistanut moneen vuoteen. Niin se suu tottuu :)

  14. Moi Elina!

    Ensin: ihana blogi!

    Toiseksi: olet selvästi agarin käytön asiantuntija ;) Olen siinä onnettomassa tilanteessa, että minulla ei ole uunia kotona, joten joudun ”tyytymään” hyydykekakkuihin (ei niin kurjaa kuitenkaan). Mutta yhtä onneton olen agarin kanssa.

    Onnistuisiko sinulta laittaa tänne joku ”perusohje” agarista? Olen ennen käyttänyt liivatetta, mutta haluan siirtyä agariin. Muutamat ensiyritykset on menneet kuitenkin jokseenkin metsään. Suosin agarjauhetta. Lähinnä siis kakkua tehdessä: kuinka paljon mihinkin määrään nestettä/täytettä? Pitääkö keittää vai riittääkö, että nestetilkka johon sen sekottaa on kuuma ja sitten sekoittaa täytteeseen (kuten liivatteen kanssa)? Ja miten agar toimii maitotuotepohjaisissa herkuissa? Jostain luin, ettei muka sopisi niihin, mutta en halua uskoa tätä ;D

    Kiitoksia avusta & Makoista kevään odotusta!

  15. Noora, kiitos kehuista :)

    En ehkä kuitenkaan sanoisi itseäni agar agarin käytön asiantuntijaksi! Eikä sen käyttämisessä toisaalta asiantuntija tarvitse ollakaan, koska ei se ole kovin hankalaa.

    Agarin käyttöohjeet taitaa vähän vaihdella riippuen siitä, minkälaisessa muodossa se on. Olen itse käyttänyt vain hiutaleita, joita täytyy mielellään ensin liottaa hetki kylmässä nesteessä ja sitten vielä keittää, kunnes se liukenee kokonaan. Nyt on tullut myös tällaista uutta ”kasviliivatetta”, joka on agaria vielä helpompi tapaus. En tosin ole vielä ehtinyt testaamaan sitä, mutta Kamomillan konditoria on :)

    Täytyy kyllä tähän agar agar -asiaan palata vielä myöhemmin – ehkä ihan kokonaisen postauksen kera!

  16. Itse olen aina ostanut agar agarin apteekista, sieltä saa just sen verran ku haluaa, ne punnitsee sen isosta pönikästä pienempään kun vaan sanoo määrän :)

  17. Mitenköhän monta kertaa resepti pitäisi kertoa, jos sen leipoo tavalliseen piirakkavuokaan? Ehkä viisinkertaisesti?

    1. erica, tuskin ihan niin paljon, veikkaisin, että kaksinkertainen tai puolitoistakertainenkin määrä voisi riittää.

  18. Kiitos! Kokeillaan siis varmuuden vuoksi kolminkertaisena ja teen sitten mini-piirakan jos kaikki ei mahdu normi-vuokaan :) Olen katsellut tätä reseptiä vesi kielellä jo pitkään!

  19. Ok, hyvää tuli: kaksinkertainen pohja, täyte riitti sellaisenaan! Kiitos avusta ja kiitos reseptistä!

Vastaa käyttäjälle Kati Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights