Punajuurikeitto

Syksy on mitä loistavinta aikaa kokkailla erilaisia keittoja. Punajuuret ovat tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan, joten niistä kannattaa nyt tehdä keittoa, joka lämmittää mukavasti kylminä syyspäiviniä.

punajuurikeitto

Punajuuri ei varsinaisesti ole mikään suosikkiraaka-aineeni, enkä esimerkiksi tykkää yhtään punajuuripihveistä (ja jostain syystä kasvissyöjille tarjotaan aina joka paikassa punajuuripihvejä, ihan niin kuin mitään muuta vihannesta tai juuresta ei olisi olemassa). Punajuurikeitosta minulla sen sijaan on pelkästään hyviä kokemuksia. Äiti teki kotona aina todella hyvää punajuurikeittoa, ja puutarhurikoulussa vegaaneille oli aina silloin tällöin tarjolla punajuuri-kikhernekeittoa, joka oli ehkä parasta ruokaa, mitä olen koulussa koskaan syönyt.

Punajuurikeitto on parhaimmillaan hyvän ruisleivän kanssa tarjottuna.

PUNAJUURI-KIKHERNEKEITTO

  • n. 700 g punajuuria
  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 pienehköä porkkanaa
  • 2 lehtisellerin vartta
  • 1 rkl öljyä
  • 1,5-2 l vettä
  • 2 laakerinlehteä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 tlk kikherneitä
  • suolaa ja pippuria
  1. Kuori punajuuret ja leikkaa ne suikaleiksi ja sipulit puolirenkaiksi. Silppua myös valkosipuli ja leikkaa porkkanat ja sellerit.
  2. Kuullota kattilan pohjalla öljyssä sipuleita minuutin verran. Lisää punajuuret, porkkanat ja sellerit. Kaada päälle vesi ja lisää joukkoon kasvisliemikuutio ja laakerinlehdet sekä punaviinietikka ja sokeri. Anna kiehua noin tunti  keskilämmöllä tai kunnes punajuuret ovat pehmeitä.
  3. Mausta keitto suolalla ja pippurilla. Lisää keittoon kikherneet ja anna vielä kiehahtaa.

Jos mielesi tekee punajuurikeittoa, mutta et ehdi/jaksa/viitsi ryhtyä keittelemään punajuuria alusta asti itse, löytyy Pirkka-sarjasta näppärä muovipötkössä myytävä punajuuri-perunasose, josta syntyy hyvä arkikeitto lisäämällä joukkoon purkin kaurakermaa ja yrttimaustetta. Kannattaa testata!

9 vastausta kirjoitukseen “Punajuurikeitto

  1. Kuulostaa hyvältä punajuurikeitolta! Täällä on tänään ihan hellettä ja 70% kosteus,joten keitot eivät kauheasti houkuttele,mutta ehkä ensi kuussa….

  2. Yaelian, Suomessa on kyllä se hyvä puoli, että täällä tulee syötyä enemmän sesonkien mukaan (vaikka voisin kyllä enemmänkin panostaa tähän). Kesällä ja talvella sitä kaipaa ihan erilaisia ruokia. Jos kaikkea söisi ympäri vuoden, ei varmaan mikään maistuisi enää miltään.

  3. Oi, aivan ihanan näköistä ja kuuloista tuo keitto! Pitää kokeilla.!

  4. hienosti kommentoin tonne punajuurilaatikkoon toistamiseen ku piti tänne postaa et tulipahan kokeiltua. :D noh… osataan…
    nyt alkaa kyllä tulla punajuuret jo korvista. en mee enää kaivelemaan, äiti saa syödä loput keskenään :)

  5. Miisa, mä en ole vielä ehtinyt tänä syksynä kokkailemaan mitään muuta kuin tota punajuurilaatikkoa, joten punajuurikiintiö on mulla pahasti vajavainen! Heti kun ehdin, niin syön kyllä punajuuria.

  6. Täydellistä tammikuun ruokaa! Lämmittävää, kevyttä, todella edullista, riittoisaa ja erittäin maukasta ilman turhia kikkailuja :) kiitos!

  7. Hei montako annosta tästä ohjeesta tulee? Tämä menee kokeiluun :)

    1. Tämä on nyt kymmenen vuotta vanha resepti, joten en ihan tarkkaan muista (ja olen sittemmin oppinut vähän täsmällisemmäksi reseptinkirjoittajaksi), mutta ainesmäärien perusteella sanoisin noin 6 annosta.

Vastaa käyttäjälle Henna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights