Fenkoliporkkanat

Porkkanoista ja aniksenmakuisista fenkolinsiemenistä syntyy nopea lisäke. Tämäkin sopii hyvin joulupöytään!


Viimekertaiselta Punnitse & Säästä -käynniltä tarttui mukaan pussillinen fenkolinsiemeniä. En ole tainnut itse ennen tehdä fenkolinsiemenistä mitään, vaikka pidän yli kaiken sekä itse aniksesta että kaikesta aniksen makuun vivahtavasta. Pikaisella googletuksella löytyi muutamia mielenkiintoisia juttuja, joita täytyy testata, kuten fenkolinsiemenillä maustettu balsamicosiirappi.

Ensimmäinen fenkolinsiemenkokeiluni oli kuitenkin tämä nopea ja helppo porkkanalisäke. Toimii!

FENKOLIPORKKANAT

Lisukkeeksi noin neljälle

  • 4 porkkanaa
  • 2 tl fenkolinsiemeniä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria myllystä
  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Kuori porkkanat ja leikkaa ne viistosi paloiksi.
  3. Murskaa fenkolinsiemenet huhmareella. Sekoita siemenet, öljy, suola ja pippuri porkkanoiden joukkoon.
  4. Levitä porkkanat uunipellille leivinpaperin päälle. Paista porkkapalojen paksuudesta riippuen noin 10-15 minuuttia tai kunnes porkkanat ovat pehmeitä.

Onko lukijoilla hyviä vinkkejä fenkolinsiementen käyttämiseen?

10 vastausta kirjoitukseen “Fenkoliporkkanat

  1. Ruokiin en ole koskaan käyttänyt, mutta haudutan fenkolista ihan tavallisen irtoteen tapaan kuumaa juomaa. Hyvää jos tykkää lakritsijuurihaudukkeista.

  2. T, kiitos vinkistä! Laitatko siis ihan pelkkiä fenkolinsiemeniä, vai kenties myös jotain muuta joukkoon?

  3. Tein joskus rakuunaporkkanoita, ja rakuunasta tuli jotenkin fenkolinen maku, joten tämäkin varmasti toimii. Kumpikaan, siis rakuuna tai fenkoli, ei ole minulle kyllä muuten tuttu parin hassun kokeilun lisäksi. Mihin niitä yleensä edes käytetään, onko niitä jonkun maan jossain perinneruuassa tms?!

  4. annika, rakuunaporkkanat onkin ihan klassikko – siitä se idea tähänkin oikeastaan tuli, kun rakuunassakin on mieto aniksen maku. Oon ymmärtänyt, että fenkolinsiemeniä käytetään ruoassa paljon Intiassa ja muistaakseni myös kiinalainen five spice -mausteseos sisältää niitä.

  5. Teen aika usein kalakeittoa, johon laitan fenkolinsiemeniä ja vähän appelsiinia. Tosi hyvä yhdistelmä! Taitaa olla joku ranskalainen ohje. Yhdistelmä sopisi varmaan johonkin kasviskeittoonkin.
    Ja joululimppuun fenkoli kuuluu ehdottomasti.

    Uudistunut sivusi on raikas ja kuvasi niin kauniita!

  6. Omenaminttu, kuulostaa hyvältä! Täytyykin kehitellä tuon pohjalta jotain…
    Mulla onkin muuten yksi leipäohje mielessä (löytyy kirjasta Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla), johon tulee fenkolinsiemeniä ja kokonaista juustokuminaa. Täytyykin muistaa leipoa sitä lähiaikoina.

    Kiitos kehuista :)

  7. Ai rakuunaporkkanat on klassikko, heh, en tiennyt. :) Meillä tosiaan onkin sitä five spice -maustetta, mutta siinä on kaikki tekstit kiinaksi, enkä ole vielä oppinut käyttämään sitä.

  8. Hetki vierähti ennen kuin hoksasin tulla katsomaan muiden vinkkejä… Mutta vastatakseni kysymykseesi: ihan pelkkää fenkolinsiementä olen käyttänyt ”teenä” ja suunnilleen saman verran kupilliseen kuin mitä vaan irtoteetä, vajaan teelusikallisen.

  9. Moi! Tulin selaamaan vanhoja postauksiasi, kun muistin yhtäkkiä, että sulla oli joskus toinenkin blogi, jossa kerroit vegaaniruokavalion koostamisesta, mistä saa kalsiumia jne. En löytänyt siitä enää mitään. Taidat olla poistanut sen netistä? Mikä sen nimi oli? Tykkäsin siitä.

    Fenkolinsiemeneniä tykkään itse laittaa sämpylätaikinaan, johon tulee myös kaurahiutaleita ja raastettua omenaa tai porkkanaa!

    1. Moikka! Joo sitä liikuntaan ja hyvinvointiin keskittynyttä blogia ei ole ollut mulla enää moneen vuoteen, taitaa olla kohta 10 vuotta kun lakkasin kirjoittamasta sitä!

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights