Maa-artisokkapannu
Tapaninpäivänä meillä syödään perinteisesti sitä, mitä jääkaappiin on sattunut unohtumaan ennen joulua. Tänä vuonna sieltä löytyi mm. maa-artisokkaa ja tofua, jotka päätyivät yhdessä paistinpannulle.
Mites teidän joulu meni? Itse vietin jouluaaton perinteisin menoin vanhempien kotona. Napa on täynnä porkkanalaatikkoa ja äidin tekemiä karjalanpiirakoita. Olen tainnut olla tänä vuonna aika kilttikin, kun joulupukki muisti niin monella paketilla. Nyt olen kuitenkin taas tyytyväisenä kotona, eikä töihinkään tarvitse mennä vasta kuin ensi viikolla!
Tänään ei enää tee mieli mitään jouluruokiin viittaavaakaan, joten kaivelin lounastarpeet jääkaapin antimista. Maa-artisokasta tehty pyttipannu on ihanaa vaihtelua perunalle, ja sehän sopii myös niille, jotka haluavat syödä vähemmän hiilihydraatteja. Savutofu sopii muuten myös maa-artisokan kanssa erinomaisesti, jos sitä sattuu olemaan jääkaapissa.
Pyttipannu maa-artisokasta ja tofusta
noin 2 annosta
- noin 600 g maa-artisokkia
- 225 g tofua
- 1 iso punasipuli
- pätkä kesäkurpitsaa
- 1 valkosipulinkynsi
- oliiviöljyä
- 0,5-1 tl savupaprikajauhetta
- 1 tl kuivattua timjamia
- suolaa ja mustapippuria
- Pese maa-artisokat ja keitä niitä noin 15 minuuttia (artisokkien koosta riippuen) tai kunnes ne ovat hiukan pehmenneet. Anna artisokkien jäähtyä, ja kuori ja pilko ne.
- Kuutioi savutofu, punasipuli ja kesäkurpitsa. Silppua valkosipulinkynsi.
- Kuumenna öljy paistinpannulla ja lisää öljyyn savupaprika. Lisää pannulle sitten maa-artisokat, sipulit ja tofu. Mausta timjamilla ja paista noin viisi minuuttia. Lisää kesäkurpitsakuutiot ja jatka vielä paistamista, kunnes kesäkurpitsat ovat hiukan pehmentyneet. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kerroinkin jo aatonattona Chocochilin Facebookissa, että ensi vuonna joulupakettiin saa taas pakata uuden vegaanisen keittokirjan! Olen alkanut pakertaa uuden kirjan parissa, ja sen olisi määrä ilmestyä ensi syksynä. Yritän pitää Chocochilin kirjaprojektista huolimatta mahdollisimman aktiivisena myös ensi vuonna, ja tietenkin pidän teidät kartalla myös kirjaprojektin etenemisestä :)
9 kommenttia “Maa-artisokkapannu”