Ruokavuosi 2013

Vuosi on hurahtanut taas ohi aivan uskomattoman nopeasti. On siis taas aika muistella menneitä ja vilkaista, mitä herkkuja on tullut kokkailtua vuoden aikana.

linssispagetti

Tammikuussa mieleenpainuvin ruokamuisto oli illallinen Farangissa, jossa kävimme juhlistamassa 10-vuotista yhteiseloa. Kotona kokkailin lähinnä terveellisiä arkiruokia, kuten tätä nopeaa kesäkurpitsa-linssispagettia.

quinoa-kookospuuro

Helmikuussa keittelin aamupuuroa vaihteeksi quinoasta.

porkkana-linssisalaatti

Maaliskuussa alkoi taas tehdä mieli kaikkea vihreää, joten ruokalistalta löytyi esimerkiksi paahdetuilla porkkanoilla ja linsseillä höystettyä salaattia. Kotiin hankittiin Vitamix ja aloin surauttelemaan smoothieiden lisäksi myös kotitekoista nutellaa.

tofuamaapahkinakastikkeessa

Huhtikuun paras resepti oli tofua maapähkinäkastikkeessa, jota kokkailin Hollanti-ikävääni. Hyväksi kakkoseksi kipuaa avokadomajoneesilla höystetty quinoa-kikhernesalaatti.

mansikkagazpacho

Toukokuun herkkuihin kuului esimerkiksi Raakaruoka-aika -kirjasta bongattu ihanan raikas mansikkagazpacho. Jo pelkästään tämän kuvan katselu saa haikailemaan kesää!  Toukokuussa innostuin myös erilaisista erikoismintuista ja keittelin minttuteetä.

chorizo-perunasalaatti1

Ei kesää ilman perunasalaattia, tällä kertaa höystettynä vegechorizolla. Herkkuosastolta löytyi mm. mustapapubrowniet.

linssiavokadot

Linsseillä täytetyt avokadot olivat heinäkuun hitti. Viime kesän metsämansikkasato oli mahtava, ja niitä herkuteltiin esimerkiksi suklaavaahdon kanssa.

nektariini-habanerohillo

Elokuussa keittelin aivan järisyttävän hyvää nektariini-habanerohilloa ja tein pitkästä aikaa kesäkeittoa.

porkkana-kikhernekeitto

Syyskuussa koitti kesäloma ja reissu Kroatiaan. Oma naama päätyi Kotilieteen, ja sieltä tuli bongattua myös tämä ihana kikherne-porkkanakeiton ohje.

punajuuripeltileipa

Lokakuussa säästin ruokamenoissa ja kokkailin edullista arkiruokaa. Otin taas juurekset käyttöön ja tein mm. punajuuripeltileipää.

merilevaleipa

Marraskuussa sain taas pitkästä aikaa hyvää ravintolaruokaa: Sandron kasvisbrunssi vei kielen mennessään ja turkulaisia alettiin hemotella vegaanisilla artesaanipizzoilla. Kotona tein uuden aluevaltauksen ja onnistuin tekemään merilevästä syötväksi kelpaavaa leipää!

sipulipiirakka

Joulukuussa leivoin ihanaa sipulipiirakkaa ja mantelimassalla ja itse tehdyllä aprikoosimarmeladilla täytettyjä joulutorttuja.

Odotan innolla, mitä kaikkea ensi vuosi tuo taas tullessaan! Onko sinulle jäänyt joku Chocochilin resepti erityisesti mieleen tänä vuonna? :)

12 vastausta kirjoitukseen “Ruokavuosi 2013

  1. En osaa valita yksittäistä mieleen jäänyttä reseptiä. Kiitos ihanista ohjeista ja ruokainspiraatiosta!! :)

    Napsuttelen itseni tänne osoitteeseen aika usein, kun mietin, mitä sitä voisikaan tehdä (juuri nyt on tuo joulukuun sipulipiirakka uunissa…)

  2. Tofua maapähkinäkastikkeessa -ohjeen maapähkinäkastikkeesta on tullut varma nakki silloin, kun pitää kehittää jotain pikaista, mutta hyvää syötävää kaapin aineksista ilman tarvetta käydä kaupassa. Yhdistän yleensä soijasuikaleisiin, nuudeleihin ja jääkaapista löytyviin kasviksiin. Loistava ohje siis, maistuu aina!

  3. Ehdottomasti toi lämmin quinoa-kikhernesalaatti, niin herkkua! :) Tosin tuoretta korianteria en ole ainakaan vielä oppinut syömään, joten sen korvaan ihan vaan jäävuorisalaatilla. Ja eilen jouduin muokkaamaan reseptiä vähän muutenkin kun kotoa ei löytynyt avokadoja; tein siis majoneesin sijaan salaatille kastikkeen sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla maustetusta soijajogurtista ja toimi kyllä ihan loistavasti niinkin.

    Muitakin uusia suosikkeja saattaa kyllä tän vuoden resepteistä vielä löytyä; sen verran monta ohjetta on odottamassa testaamista. Pitäisiköhän ottaa ekaan testiin toi tofua maapähkinäkastikkeessa kun sitä niin kehutaan; en ole maapähkinävoita vielä koskaan maistanutkaan…

    1. Tuore korianteri on mun mielestä tossa salaatissa se juttu, mutta hyvä tietenkin jos uppoaa ilmankin :) Tuore korianteri taitaa jakaa aika vahvasti mielipiteitä, mutta mä taidan muutenkin olla aika voimakkaiden makujen ystävä.

      Maapähkinävoi on myös yksi niistä asioista, joita ilman en voisi elää. Suosittelen siis marssimaan äkkiä kauppaan ja testaamaan! Suosittelen myös periamerikkalaisia maapähkinävoi-hilloleipiä.

  4. Kiitos mainiosta blogista :) Mulla on Chocochili pikavalinnoissa niin pääsee näppärästi etsimään reseptejä ja tosi paljon olen sinun reseptejäsi kokeillutkin, melkein aina kun jotain uutta ilmestyy. Mieleen on jäänyt lokakuussa julkaisemasi kookoscurry, jossa on todella ihanat maut. Sitä olen tehnyt useasti. Toinen mieleen hyvin painunut ohje on paprika-papukastike (sekin lokakuulta), jota aloin tekemään suurin piirtein siltä istumalta, kun ohjeen luin. Innostuksen myötä meni myös sisälukutaito/keskittymiskyky ja kastikkeeseen meni vettä 0,5 desilitran sijaan 0,5 litraa :D Ihmettelin keitokseni koostumusta verrattuna sinun kuvaasi ja tekstiä ”Lisää vettä tarvittaessa”, kunnes tajusin lukea ohjeen uudestaan. Nooh, yhdestä kirjaimestahan se loppupeleissä oli kiinni, heh. Ja kyllä sen silti söin pastan kanssa kastikkeena vaikka hieman löysää olikin :)

    1. Kiva kuulla :) Kookoscurry uppoaa meillä erityisesti miehelle, ja toi paprika-papukastike on kyllä kivaa vaihtelua tomaattipohjaisille kastikkeille.

      Keittiömokia sattuu täälläkin jatkuvasti, tietäisitte vaan :D

  5. Omena-manteliriisipuuroa on keitelty jo kaksi kertaa, aivan ihanaa. Siitä tuli meidän uusi jouluruoka. Kiitos upeasta blogista ja herkkuohjeista upeine kuvineen. Olet parasta, mitä kasvisruokailulle ja veganismille on tapahtunut!

  6. Nykyisin rakastan korianteria, mutta lapsena (ulkomailla asuessa), kun ensi kerran tututustuin, en ollenkaan pitänyt. Korianteriin saattaa siis kannattaa yrittää totuttautua pikkuhiljaa, sillä kun siihen tottuu, niin se on sitten niin hyvää :)

    Silopersilja on minusta hyvä korvaaja korianterille. Siitä pidän, vaikka kiharalehtinen, se meillä normaali, persilja ei kuulu lempiyrtteihini.

  7. Hei, satuin huomaamaan, että linssi- ja porkkanasalaatin linkki ohjaa virheellisesti quinoa-puuroon. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights