Minulta kysellään aika paljon Vitamix-tehoblenderistä, ja erityisesti siitä, olisiko sille olemassa joku edullisempi vaihtoehto. Sain blogin kautta testattavasti huomattavasti edullisemman blenderin, joka osoittautui ihan varteenotettavaksi kilpailijaksi Vitamixille!
Ihan ensiksi on pakko todeta, että minulla ei olisi ollut varaa hankkia Vitamixia. Yli 600 euroa kodin pienlaitteesta tuntuu näillä palkoilla melkoiselta summalta. En kuitenkaan väittänyt yhtään vastaan, kun mies innostui omilla rahoillaan hankkimaan sellaisen meille. Laite on palvellut meillä lähes päivittäisessä käytössä vuoden päivät, ja olen ollut laitteeseen erittäin tyytyväinen. Oli kuitenkin mielenkiintoista päästä testaamaan myös edullisempaa blenderiä. Yllätyin, kun merkittäviä laatueroja ei juurikaan ollut!
Mihin tällaista monen sadan euron blenderiä sitten tarvitaan, ja miten se eroaa halvemmista? Tavallisella markettiblenderillä saa jauhaa smoothieita minuuttitolkulla, ja ne jäävät silti rakeisiksi. Tehoblenderillä saa silkkisen sileää jälkeä minuutissa. Tehokkaalla blenderillä voi tehdä kotona itse pähkinätahnoja ja vaikkapa nutellaa tai pähkinätuorejuustoa. Jos haaveilet raakakakkujen tekemisestä, tarvitaan tehoblenderiä monesti pähkinämassojen tekemiseen. Ja toki sen kanssa selviää muistakin päivittäisistä sekoitushommista, kuten paputahnojen tekemisestä ja keittojen soseuttamisesta (vaikka niihin käytänkin mieluummin sauvasekoitinta).
Rawmix vs. Vitamix
Rawmix muistuttaa ulkonäöltään logoa myöten hämmästyttävän paljon Vitamixia. Olin aluksi aika epäileväinen, kun kaivon laitteen pakkauksesta. Ettei tässä olisi kyse vain huonosta, halvasta kiinalaiskopiosta? Testijakson aikana laite kuitenkin suoritui kaikista vaativammistakin jauhamishommista siinä missä Vitamixkin.
Rawmixin puolesta puhuu hinta, hiljaisempi ääni ja kannun kätevämpi koko. Vitamix puolestaan saa minulta kiitosta moottoriosan koosta, yleisestä käyttömukavuudesta ja pitkästä takuuajasta. Rawmixin puolesta puhuu sekin, että paksummat pähkinä- ja paputahnat oli helpompi kaapia kannun pohjalta pois, kun terä ei ollut niin pahasti tiellä.
Vitamix
Yleistä:
- Hinta noin 600€
- 2 hevosvoimaa
- max 30 000 kierrosta/min
Plussat:
- Vitamixin moottoriosan koko pienempi kuin Rawmixissä
- Vitamixin kannu tuntuu laadukkaammalta materiaalilta, lisänä tukevampi kädensija
- Nappuloiden käyttö mukavampaa ja yksinkertaisempaa
- Vitamix valmistetaan Yhdysvalloissa, Rawmix Kiinassa.
- Jauhaa paksummat pähkinätahnat aavistuksen ripeämmin
- Vitamixilla on pitkä 7 vuoden takuu (Rawmixillä 1 vuosi).
Rawmix
Yleistä:
- Hinta 289€
- 3 hevosvoimaa
- max 36 000 kierrosta/min
Plussat:
- Vitamixia hiljaisempi käyntiääni (kovaa meteliä pitää silti)
- Kannu on matalampi ja siten helpompi tiskata
- Houkutteleva hinta
- Paksummat tahnat saa helpommin kaavittua pois kannun pohjalta
Mitä tästä sitten pitäisi päätellä? Jos olisin näillä käyttökokemuksilla hankkimassa uutta laitetta, eikä rahasta olisi puutetta, ostaisin Vitamixin. Koska laitteiden ulkonäkö on lähes identtinen, eikä käyttömukavuudessa ole merkittäviä eroja, tekisin ostopäätöksen perustuen Vitamixin pitkään takuuaikaan ja yleiseen hyvään maineeseen. Jos ja kun rahasta on kuitenkin aina pulaa, päätyisin luultavasti kuitenkin lopulta hankkimaan Rawmixin. Puolet pienemmällä sijoituksella saa itselleen varsin pätevän blenderin!
Rawmix saa testijakson päätyttyä kodin ystävän luota. Odotan mielenkiinnolla raporttia, kestääkö Rawmix pidemmässä käytössä yhtä hyvin kuin Vitamix :)
Rawmixiä voi ostaa suoraan maahantuojalta: http://www.rawmix.fi/
Vitamixin myyntipaikat: http://www.theblender.fi/?page_id=230
EDIT: Kuten kommenttiosiossa kerroin, kaverille kotiutunut Rawmix hyytyi hieman ennen takuuajan päättymistä ja oli päätynyt takuuhuollon sijaan kierrätykseen. Vitamix toimii edelleen moitteetta.
Rawmix saatu käyttöön ilmaiseksi