Tekeillä: Parempaa arkiruokaa kasviksista

Keittiössä on jatkuva kaaos, kaapit pursuilevat ruokaa ja kuvausrekvisiittaa. Keittiön nurkkaan on pesiytynyt kasa lautaa kuvausalustoiksi. Tästä härdellistä syntyy toinen keittokirjani, joka ilmestyy alkusyksystä!

keittokirja1

Olin jahkaillut toisen keittokirjan kirjoittamista jo pitkään. Viime syksynä alkoi tuntua siltä, että nyt tarttis tehdä jotain. Opiskelut oli pulkassa, eikä päivätyön ohella ollut kesken mitään muutakaan projektia. Kipitin kustantajan pakeille taskussani idea keittokirjasta nimeltä Viiden euron vegaani. Nimi muuttui matkalla, mutta sisältö pysyy: uusi kirja keskittyy sellaisiin resepteihin, joita minulta toivotaan täällä kaikkein eniten: helppoja, terveellisiä, nopeita, pääosin lähikaupan raaka-aineista valmistuvia ruokia, joiden valmistaminen ei vie vararikkoon.

keittokirja2

Toisen kirjan kirjoittaminen tuntuu monelta osin helpommalta kuin ensimmäisen pakertaminen. Tällä kertaa on ollut joku haju siitä, mitä oikeastaan olen tekemässä :D Silti tässä kohtaa, kun kirjan materiaaleista alkaa olla kasassa jo yli puolet, alkaa aina jännittää. Entäs jos kirjasta ei pidetä? Jos kukaan ei ostakaan sitä? Onneksi muutamat lukijani, jotka värväsin vähän aikaa sitten reseptitestaajiksi, ovat luoneet uskoa asialle. Testatuista resepteistä on tähän mennessä pidetty kovasti ja olen myös saanut arvokkaita kehitysideoita. Tämänkin kirjan taittaa mahtava Satu Kontinen, mistä olen erityisen innoissani. Satu teki niin kaunista jälkeä Viiden tähden vegaanin kanssa, että tästä uudesta opuksesta ei voi tulla muuta kuin vielä hienompi.

Ensi syksynä on siis kauppoihin tulossa keittokirja, josta löytyy esimerkiksi ihania juuresreseptejä, herkullisia keittoja, täyttäviä salaatteja, edullisia laatikkoruokia, tuhteja täytettyjä leipiä ja muita nopeita arkiruokia. Eikä makeita herkkuja ole tietenkään unohdettu! Kirjan reseptit ovat budjettiystävällisiä ja niissä on otettu huomioon myös raaka-aineiden sesongit.

Miltäs kuulostaa – tuleeko tästä mahdollisesti uusi lisä keittokirjakokoelmaasi? :)

89 vastausta kirjoitukseen “Tekeillä: Parempaa arkiruokaa kasviksista

  1. Tottakai sitä ostetaan, kohta täällä jo harmitellaan painoksen loppumista. Odottelen innolla!

    1. Toivottavasti tämän uuden kustantajan kanssa tulisi vähän reilumpi painos, tai ainakin uutta sitten kun vanha loppuu :)

  2. Kuulostaa huikean hienolta ja uskon, että kirja viedään käsistä. Hyvä Elina!

  3. Hei Elina!

    Tulen ostamaan keittokirjasi :)

    Kommentoin nyt ensimmäistä kertaa sinun blogiasi. Olen lukenut Chocochiliä vuodesta 2008 (vai 2009?) saakka säännöllisesti useamman kerran viikossa.

    Olet ollut minulle niin suurena keittiö- ja ihmisinspiraationa, ettet uskokaan. :) Olen tehnyt mm. elämäni ensimmäiset seitanit vuosia sitten reseptiesi innostamana, jatkaen hyvin monien reseptien testaamista. Sukulaisia ja ystäviä on hurmattu erityisesti makeiden herkkujen muodossa.

    Lakto-ovo-vuosieni jälkeen olen siirtynyt kokonaan vegaaniksi – enkä vähiten blogisi ansiosta. Tämän ruoka-asian lisäksi inspiroit minua älyttömästi reilu vuosi sitten Keppijumppaa ja porkkanaa -blogikirjoituksiesi ja kehitystarinasi avulla. Otin itseäni niskasta kiinni, tein elämäntaparemontin, ja taakse on jäänyt muutamia ylimääräisiä kiloja ja turhaa tunnesyömistä.

    Halusin vain sanoa, että olet ollut valtava inspiraatio ja ”virtuaalinen sielunsisko”, vaikka en olekaan aiemmin kommentteja asiasta kirjoittanut. Valtavan hienoa, että saat toteuttaa itseäsi keittokirjojen avulla. :)

    1. Ihanaa kun kävit kommentoimassa! On aina kiva kuulla, ketä siellä ruudun takana luuraa. Aurinkoista kevättä :)

      P.S. Yritän taas aktivoitua tuon Keppiksen puolellakin, se on vähän heitteillä kun ei aika millään riitä kaikkeen!

  4. Oli kyllä niin hyvä ”myyntipuhe”, että kirjastasi ehdottomasti tulee uusi lisä keittokirjakokoelmaani! Joko voi tilata ennakkoon? :) Viiden tähden vegaani jäi saamatta… Kirjakaupat myivät ei oota jo vuosi sitten. Tällä kertaa täytyy olla heti kärppänä kun kirjasi saapuu kauppoihin :-)

    1. Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, kirjaa saisi mahdollisesti ostaa myös suoraan täältä blogin kautta. Pysykäähän siis kuulolla!

  5. Odotan innolla uutta kirjaasi, edellinen jäi minultakin saamatta, mitä harmittelen. Kiitokseni maistuvista resepteistä, ja hetihän niitä pitää päästä testaamaan, jahka ilmestyvät sivuillesi. Hyvää jatkoa vaan uuden kirjasi parissa!

    1. Toivottavasti te kaikki Viiden tähden vegaanin perään haikailevat kyselette kirjaa myös suoraan kustantajalta sekä kirjakaupoista, koska uusi painos riippuu niistä.

      Mutta ei kevät ja kesä menee ihan hujauksessa, sitten saapi taas uutta kirjaa :)

    1. Muistelinkin, että sullakin on tarvetta helpoille ja nopeille budjettiresepteille. Toivottavasti kirjasta on iloa :)

  6. Jee, mahtava juttu! Olen yrittänyt epätoivoisesti saada ostettua tuota ensimmäistä kirjaasi, mutta eihän sitä enää mistään saa =( Jään siis odottelemaan uutta!

    1. Kuten mainitsin tuossa ylempänä, niin kustantajalta ja kirjakaupoista kannattaa kysyä Viiden tähden vegaania. Jospa se uusi painos sieltä tulisi, kun tarpeeksi moni pommittaa samasta asiasta?

  7. Ehdottomasti! Tämä(kin) kirja pitää saada omaan hyllyyn! Tsemppiä härdelliin :)

  8. Hiljainen lukija ilmoittaa itsestään ja kertoo, että kirjaa odotetaan jo vesi kielellä ja se taatusti saa paikkansa keittiöstäni! Ertyisen suuri plussa valitsemallesi linjalle; budjettiruokaa, ei-niin-oudoista aineksista. Jees :)

  9. Ehdottomasti ostan! Luultavasti ostan kirjan myös kaikille sekaani sukulaisille joululahjaksi :D

  10. Täälläkin odotetaan kirjan valmistumista! :) Ehdottomasti tulee meille, vege kirjoja ei (suomeksi ainakaan) ole yhtään liikaa!

  11. Kuulostaa kyllä aivan ihanalta kirjalta, pitää toivoa että vielä jouluna on painosta jäljellä, kun palailen Suomeen! Sesonkien huomioiminen, arkiruoka ja budjetissa pysyminen, so sold. Päädyin ensimmäisen vegaanisen keittokirjani ostamaan vasta puolisen vuotta sitten, eikä tästä ole enää kokoelmalla suunta kuin ylöspäin. Kokiksi valmistumisen jälkeen vaati näköjään puolisen vuotta, ennen kuin alkoi ruoanlaitto taas kiinnostaa edes jotenkin päin.

    1. Hehe, suutarin lapsella ei ole kenkiä. Senpä takia minullakin on kotona huonekasveina anopinkieliä, kaikki muut saan tapettua ;)

  12. Tätä jään odottamaan. Helppoa ja halpaa, mutta hyvää kasvisruokaa voi olla välillä todella vaikea keksiä omasta päästä, eikä vielä ole tullut eteen näihin kriteereihin sopivaa suomalaista keittokirjaa. Sesongit mukaan luettuna on mahtava lisä, itse en tiedä mitään näistä sesongeista mutta haluaisin huomioida ne ruoanlaitossa!

  13. Ekaa kirjaa en koskaan saanut, se oli loppu jo kun siitä vasta kuulin. Tämä pitää saada!

  14. Ehdottomasti löytää tiensä keittokirjahyllyyn! Tällainen kirja, josta saa inspiraatiota arkiruokaan, tulee kyllä tarpeeseen!

  15. Kirjaa odotellessa! Haluaisin tehdä nykyistä huomattavasti enemmän kasvisruokaa, mutta usein se tuntuu liian työläältä.

    1. Mä itse koen, että kasvisruoan valmistaminen on paljon helpompaa, mutta kaiketi tässäkin asiassa on kyse vain tottumuksesta. Kunhan rutiiniin pääsee mukaan, niin ei hyvän vegeruoan tekeminen ole yhtään työläämpää kuin mikään muukaan ruoanlaitto :) Mutta toivottavasti uudesta kirjasta saat inspiraatiota kokkaushommiin!

    2. Uuden opetteleminen on aina pikkusen työlästä :) Mutta yleensä vaivan arvoista.

  16. Hei, kuulostaa mahtavalta! :) Mulla onkin jo sun Viiden tähden vegaani ja odotan kovasti tätä uutta kirjaa. Meille tulee vauva kesällä ja mikäs sen parempaa, kuin saada ideoita helppoihin ja edullisiin vegaanisiin arkiruokiin! :)

  17. Kuulostaa tosi hyvältä! Onnea kirjan saattamiseen valmiiksi, täällä odotellaan innolla!

  18. Haluaisin ostaa molemmat!!! :) varmasti on tosi hyviä kirjoja! Tuli taas tänään suositeltua tätä sun blogia yhdelle veganismista kiinnostuneelle, kun satuttiin juttelemaan marketissa C: Oli tarjoilemassa siellä kasvisruokapakaste-maistiaisia ja siitä juttu sitten lähti. On aina mukavaa päästä suosittelemaan hyviä vegaaniblogeja (niinkun tätä sun blogia) ja vegaaniruokaa tarjoilevia paikkoja, esim. Soi Soi kasvispikaruokaravintolaa ;–)

  19. Hei, aivan ihanaa kuulla :) Viiden tähden vegaani on ollut meillä tosi ahkerassa käytössä. Sesonkien huomioiminen on mahtava juttu sekin. Varmasti hankin kirjan itselleni heti kun se ilmestyy, ja ehkä varalta pari kavereille kanssa, etteivät jää ilman ;)

    1. Ihan mahtavaa, että Viiden tähden vegaanikaan ei pölyty hyllyssä! :) Toivottavasti tästä uudestakin on pitkään iloa!

  20. Hienoa! En malta odottaa! Viiden tähden vegaani löytyy jo hyllystä, tuon uuden kirjasi hankin ehdottomasti sen kaveriksi :o)!

    1. Totta. Jos on rajattomasti rahaa käytössä, niin kyllä silloin kuka tahansa on hyvä kokki! :)

  21. Tätä ihan oikeasti odotetaan kuin kuuta nousevaksi! :)

    Laitoin myös Viiden tähden vegaanin kustantajalle viestiä lisäpainoksen toivossa, sillä olen myöskin yksi näistä – näköjään monista – onnettomista, jotka eivät sitä ehtineet hankkia…

    1. Ihana kuulla! :)

      Toivottavasti kustantaja innostuisi ottamaan kirjasta uutta painosta – vihdoin ja viimein!

  22. Hei! Blogisi on seurannassani ollut jo jonkin aikaa, mutten ole ennättänyt lukea juurikaan. Toivottavasti saisin aikaiseksi ostettua kirjasi, niin voisin helpommin päästä kokeilemaan vegaanisia ruokiakin. :)

    1. Blogien lukemiseen ei minullakaan ikävä kyllä jää aikaa ollenkaan niin paljon kuin haluaisin! Mutta täällähän tämä reseptiarkisto odottaa, kunnes aika riittää selailuun :)

  23. Tätä on odotettu!!!

    Varsinkin tuo arki- ja budjettiaspekti on tärkeä. Vegaanius on mahdollinen valinta kenelle vain. Eikä vaadi mahdottomia ponnistuksia. Tätä ideologiaa kun saisi vietyä tuonne joukkoruokailun puolellekin… Vaikka nämä näkökohdat on huomioitu, ovat ruokasi niin raikkaita ja ”uusia”. Loistavista kuvista puhumattakaan. Resepteistä nauttii jo kirjaa lukiessa ja katsellessa. Kiitos etukäteen!

    Mieleen tulee vain yksi aikaisempi samantapainen kirja Jere Niemisen Vegaanin kotiruokakirja, jossa oli muokattu tavallisia suomalaisia (liha)ruokia vegaanisiksi. (Sinäkin taisit postata siitä.) Sinänsä hyvä esim. aloittelevalle vegekokille – mutta vähemmän inspiroivaan tyyliin.

    1. Jere Niemisen kirja on mainio, mutta toisin kuin Vegaanin kotiruokakirjassa, minun reseptini nojaavat enemmän monipuolisemmalle kasvisten käytölle, ei niinkään erilasille ”lihankorvikkeille” – ihan samaan tapaan kuin täällä blogissakin :)

      Ihanaa kuulla, että kirjaa odotetaan!

  24. Olen muutaman vuoden lukenut blogiasi ja tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun kommentoin. Aion ehdottomasti hankkia kirjasi!! Kuulostaa juuri siltä mitä kaipaan ja näiden blogin reseptien perusteella lupaukset pitävät. Olen täältä löytänyt useammankin reseptin osaksi arkea ja ainakin kaneelisi chili-suklaamuffinsseja olen tehnyt jo usemman kerran.

    Olen ollut kasvissyöjä 10vuotta ja vasta 2-3 vuotta turvautunut omiin kokkailuihin, opiskelijana kun sai ruokalasta hyvää ja halpaa ruokaa, ettei kauheasti tarvinnut omaa päätä vaivata. Muutenkin olen nyttemmin innostunut enemmän ruuanlaitosta ja blogisi on loistava apu ja inspiraation lähde. Tuleva kirja lupaa hyvää, sillä kaikesta intoudesta huolimatta arkisin ruuan tuppaavat jämähtää samoihin (joskin hyväksi havaittuihin) ruokiin. Monesti uudet resepti sisältävät mitä erikoisempia aineksia, joita ei testailun vuoksi raaski kotiin hankki. Joten kirja lupaa kyllä kaikkea mitä toivon helppoa, terveellistä ja edullista. Odotan innolla!! :)

  25. Piti tulla tänne kurkkimaan kun toisen blogin puolella on hiljaista.

    Tuo sun uusi kirja on oikeastaan sellainen mistä itsekin luulisin tykkääväni. Välillä sompailen kirjakaupassa tai kirjastossa keittokirjaosastossa ja etsin kirjoja joissa olisi kivoja kasvisruokaohjeita – juuri sellaisia että niitä tehdessä ei men vararikkoon – mutta se ei ole erityisen helppoa….

    1. Kiva kuulla! Olen ollut täältä rivien välistä lukevinani, että juuri tuollaisille aivan tavallisille arkiresepteille on erityisesti tilausta :) Toivottavasti kirja täyttää odotukset!

      Palaan Keppiksen pariin viimeistään kesällä – toivottavasti entistä ehompana! Tällä hetkellä täytyy priorisoida tekemisiä, ja jos vaihtoehtona on joko harrastaa liikuntaa tai kirjoittaa siitä, niin valitsen ensimmäisen :)

  26. Odotan innolla. Opiskelijana ja kasvissyöjänä oleminen ei ole aina helppoa. No, vaikka pavut ja linssit on halpoja proteiininlähteitä niin vähintään sitä kaipaisi todella kipeästi uusia ideoita.

  27. Heti kun kirjasi saapuu kauppoihin, olen kyllä ensimmäisten joukossa ostamassa sitä! Tehnyt monta kertaa mieli kommentoida blogikirjoituksiin, mutta se on aina jäänyt. Mutta se täytyy kyllä nyt sanoa; täältä peräisien olevien hyvien ruokaohjeiden avulla sain jätettyä eläinperäiset ruoat kokonaan pois kauppakasseistani. Jatka samaan malliin! :)

    1. Ihanaa kuulla! :) Toivottavasti tulet jatkossakin kommentoimaan! Ja tsemppiä vegaanipolulle.

      Pieni vinkki: jos kaikki menee putkeen, saa kirjaa ostettua myös täältä blogin kautta jahka se ilmestyy!

  28. No onpa hauska nähdä, että näin moni antaa positiivista palautetta työstä jota eivät ole edes nähneet. Tännehän pitäisi palata -vaikka söisin pelkkää lihaa- jo energioidenne takia!

    1. No niinpä! Toivottavasti palaute on yhtä positiivista vielä sittenkin, kun kirja ilmestyy :)

  29. Hei,

    hienoa, että uusi kirja on tulossa. Edellinen löytyy hyllystä ja tämäkin tulee varmasti ostettua. Olisiko kirjaan mahdollista vielä toivoa ruokien kaloritietoja ja makroravinnejakaumia (proteiini, hiilihydraatti ja rasva)? Tuollainen lisä olisi mielestäni todella hyödyllinen (vaikka sitten reseptien jälkeen).

    Mukavaa kesää!

    1. Hei Ville! Kiitos toiveesta, mutta tämän kirjan osalta on nyt jo vähän myöhäistä, sillä teos lähti jo kustantajalle oikoluettavaksi. Mutta pidän toiveen korvan takana jatkoa ajatellen :) Tuossa kaloreiden ja ravintoaineiden merkitsemisessä on melkoinen homma, ja toisaalta koska kyseessä ei ole laihdutus- tai terveysruokaopus, niin en koe sitä itse tässä kohtaa tarpeelliseksi. Toisille se voi olla jopa vähän luotaantyöntävää. Mutta jos joskus tulee kirja, jonka teemaan tuo sopii paremmin, niin sitten merkkaan ne ehdottomasti ylös :)

  30. Tsemppiä uuden kirjan kanssa! Jos vanhaa kirjaa ei kannata enää painaa, voisikohan kustantajalle ehdottaa digikirjan myymistä? Samoin uudenkin? Useimmiten reseptejä tulee selailtua ipadilla joka tapauksessa.

    Ps. kiitos mahtavista resepteistä!

    1. Kiitos vinkistä! Kysäisen tätä mahdollisuutta, jos uudelle painokselle ei nyt vielä syksylläkään ole kysyntää.

      Ja mulla on itse asiassa tässä työn alla sellainen ihan omakustannedigijulkaisu, mutta on vielä vähän auki, että ehdinkö saada reseptit valmiiksi ja ehtiikö parempi puolisko taittaa sen. Harmillista, että päivätyöt sotkevat niin pahasti tätä ruoanlaittoharrastusta! ;) Mutta kiva kuulla, että tällaiselle olisi kysyntää!

  31. Milloin sun uusi kirja ilmestyy? :) Odotan jo innoissani, että voisin ostaa sen. :)

    1. Taittaja on ollut sairaana, joten kirja viivästyy vähän. En ihan hirveästi varmaan valehtele, jos sanon, että kuukauden päästä? :)

      Ollaan puuhattu tänne blogin yhteyteen myös verkkokauppaa, joten kirjaa saa ostaa myös suoraan minulta :)

  32. Jee! :) Mielellään ostan kirjan suoraan sulta. Katsotaan kuukauden päästä, onko kirja jo ostettavissa. :)

  33. Tuntuu vahvasti siltä, että täytyy ostaa elämäni ensimmäinen keittokirja. Kuulostaa nimittäin hyvin pitkälti täyttävän mun tarpeet just eikä melkein: vegeä, terveellistä, helppoa, edullista ja ennen kaikkea ihan perussafkaa. En jaksa kuin vaan viikosta toiseen ihmetellä, kuinka tällainen kokkausinnoton on saanut potkua keittiöön tämän blogin kautta. Ympärilläkin ihmetellään, kun oikein laitan ruokaa!

    1. Oih, ihan mahtavaa! Tosi hauskaa kuulla, että olet innostunut ruoanlaitosta :) Kokkaaminen on kyllä niin hauska harrastus, ja mikä parasta, siinä kehittyy koko ajan paremmaksi! Toivottavasti uudesta kirjasta löytyy vielä lisäinspistä kokkaushommiin. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle! :)

  34. Huippu blogi tämä! Anteeksi hoputtelu mutta kyselisin, ehtiiköhän Viiden euron vegaani Joulupukin konttiin? :)

    1. Ehtii kyllä! :) Kirja on ollut painossa pian kolme viikkoa, joten se putkahtaa sieltä kyllä ihan näillä näppäimillä! Ja kauppa avautuu täällä Chocochilissä myös, jos tahtoo ostaa kirjan suoraan minulta.

      Viiden euron vegaania kirjasta ei kyllä tullut (kuten jutussa mainitsinkin) :)

  35. Moikka, pidän blogistasi todella paljon. Ihan huippuja reseptejä :)

    Viiden tähden vegaania kaipailisin minäkin… Laitoin kustantajalle kyselyä.

    Uusi kirja vaikuttaa tosi hyvältä, täytyy ostaa heti kun ilmestyy ;)

    1. Kiitos, ihanaa kuulla! :)

      Ja kiva kun kyselit myös Viiden tähden vegaanin perään. Mä niin toivoisin, että siitä saataisiin uusi painos pian aikaiseksi!

      1. Moi taas,

        Sain kustantajalta vastauksen: ”Tällä hetkellä emme ole ottamassa uutta painosta. Katsotaan ensi vuoden puolella uudestaan.”

        On kyllä ihme että miksi siitä ei oteta uutta painosta kun kysyntää näyttäisi olevan…? Ekasta kirjasta vois tehdä myös jotain pakettia tän uuden kirjan kanssa. Uskon, että vegaaniruokaan on koko ajan kasvava kysyntä. Ja nää sun reseptit on kyllä niin ihania että kelpaa hyvin ihan kaikille :)

        1. :( Täytyy varmaan seuraavaksi ryhtyä hieromaan kauppoja, jos saisin ostettua kirjan oikeudet itselleni ja siitä sitten vaikkapa joku sähköinen versio myyntiin.

  36. ”vegaanin keittiössä” -kirjasi on niin huippu teos, että haaveilen saavani käsiini edellisenkin keittokirjasi … onkohan siihen enää mitään mahdollisuutta, kun tuntuu olevan jokapaikasta myyty loppuun? :)

    1. Kuten tuossa edellisessäkin viestissä mainittiin, niin kirja on tosiaan loppuunmyyty. Ollut jo useamman vuoden, eikä entinen kustantajani suostu ottamaan siitä uutta painosta. Valitettavasti minä en voi asialle mitään :(

Vastaa käyttäjälle Minna Roininen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights