Porkkanakakkuset

Perinteinen porkkanakakku sai tällä kertaa toisenlaisen muodon. Yhtä hyvää vähän hauskemmassa paketissa!

porkkanakakkuset3

Huomenna on jännittävä päivä! Pääsen ensimmäistä kertaa tutustumaan pari viikkoa sitten maailmaan putkahtaneeseen kummilapseeni! Tällaisena lapsettomana huithapelina olen ihan pikkuriikkisen kauhuissani näin vastuullisesta tehtävästä. Vaikka en ymmärrä lapsista yhtään mitään, on silti hurjan jännää, että lähipiiriin syntyy uutta elämää ja pääsen seuraamaan turvallisesti sivustakatsojan roolista pienen ihmisen kasvua. Ja toisaalta odotan jo innolla, että saan tänne muutaman vuoden päästä pienen innokkaan leivonta-apulaisen! :)

Kyläreissulle ei luonnollisesti voi lähteä tyhjin käsin, joten laitoin uunin kuumaksi ja pyöräytin porkkanakakusta cupcake-version. Sattui vielä niin sopivasti, että kuljetusboksiin ei mahtunut kuin kahdeksan kappaletta, joten saimme miehen kanssa tänään herkkuja myös iltapäiväkahville. Pursotinpussikin oli muuten kadonnut johonkin, mutta ehkä tuollainen vähän rustiikkisempi kuorrute on enemmän minun näköiseni? :D

Porkkanakakkuset

10 kpl

  • 1 dl hienoksi raastettua porkkanaa
  • 1,5 dl fariinisokeria tiiviiksi painettuna
  • 2,5 dl mantelimaitoa
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl kanelia
  • 1/4 tl neilikkaa

Kuorrute:

  • 100 g vegaanista margariinia (tummansininen Keiju)
  • noin 6 dl tomusokeria
  • 0,5 tl vaniljasokeria
  • 1-2 rkl vettä
  • mantelirouhetta pinnalle
  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuori ja raasta porkkanat.
  2. Mittaa kulhoon fariinisokeri, mantelimaito ja öljy. Sekoita tasaiseksi.
  3. Yhdistä toisessa kulhossa kuivat aineet. Kaada neste kuivien aineiden joukkoon ja kääntele tasaiseksi. Lisää lopuksi sekaan porkkanaraaste.
  4. Lusikoi seos vuokiin (muista jättää kohoamisvaraa!) ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu taikinaa. Jos käytät ohuempia muffinssivuokia, paista kakkuset muffinssipellillä, jotta ne eivät leviä vaan kohoavat kauniisti.
  5. Kun kakkuset ovat jäähtyneet kunnolla, valmista kuorrute sekoittamalla kuorrutteen aineet yhteen esim. haarukalla. Lisää vettä tai tomusokeria halutun koostumuksen aikaansaamiseksi. Pursota tai levitä kuorrute kakkusten pinnalle. Ripottele päälle mantelirouhetta.

porkkanakakkuset2

Noiden ihanien vuokien perään kyseltiinkin jo Chocochilin Instagramissa. Olen saanut vuoat lahjaksi, mutta ne ovat tosiaan Miss Etoile -merkkiset ja niitä pitäisi löytyä monista leivonta- ja keittiötarvikkeita myyvistä kaupoista – sekä netistä että kivijalkakaupoista. Samalta merkiltä löytyy kaikkia muitakin ihania raita- ja pallokuosisia vuokia hauskoissa väreissä, ja mikä parasta, vuoat ovat niin jämäkkää pahvia, etteivät ne kaipaa erikseen muffinssipeltiä.

porkkanakakkuset

P.S. Jos haluat perinteisemmän porkkanakakkukuorrutteen, voit korvata margariinin osittain maustamattomalla soijatuorejuustolla. Itse tein nyt ihan tällaisen perus buttercreamin, koska lähikaupassani ei myydä soijatuorejuustoa. Toimii näinkin! Tarkka ohje kuorrutteelle löytyy porkkanakakun reseptistä.

9 vastausta kirjoitukseen “Porkkanakakkuset

  1. Rakastan mehevää porkkanakakkua, mutta en ole koskaan tehnyt sitä itse. Millähän fariinisokerin saisi korvattua (niin tässä kuin muissakin ohjeissa), sillä täältä Saksasta löytyy vain sitä kuivaa ruskeaa sokeria ja siirapin kaltaista tummaa sokrumönjää?

  2. Ihana ohke tämäkin!

    Sellaista pähkäilen kun mahdollisesti kela ei tahdl tukea koulutustani ammatillisena kuntoutuksena, että minkälainen ruokabudjetti sinulla on?

  3. Kokeilin vaihtaa porkkanarasteen raastettuun omenaan, kun omppuja tunkee nyt ovista ja ikkunoista. Laiskana korvasin kuorrutteen alpron vaniljakastikkeella, joka pysyi leivosten päällä ihan kelvollisesti, kun hetken ennen tarjoilua lisäsin.

    Hyvin toimi myös omppuinen versio, samalla laillahan se mehevöittää kuin porkkanakin. Ehkä ripauksen kardemummaa olisin vielä lisännyt taikinaan, jos kaapista olisi löytynyt.

  4. Mitäs jos tätä buttercream-kuorrutetta laittaisi sekä porkkanakakun päälle että väliin, kuinka paljon kuorrutetta pitäisi tehdä? Vai tuleekohan siitä liian ”voinen”? :)

    1. Tuo kuorrute on niin älyttömän makeaa, että suosittelen jättämään sen pelkäksi kuorrutteeksi :)

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights