Portteritoti

Punavuori Gourmet -blogista tutun Anikó Lehtisen Yks olut! -kirja on mitä mainioin tietopaketti oluen ystävälle. Ja kirjan juomareseptit pääsivät yllättämään. Mausteisen makea portteritoti osoittautui loistavaksi lämmikkeeksi kylmiin talvipäiviin!

portteritoti

Meillä on viime aikoina intoiltu oluesta ihan toden teolla. Miehellä on parhaillaan toinen satsi kotitekoista olutta porisemassa siivouskomerossa ja kolmas suunnitteilla. Pari viikkoa sitten kävimme myös niillä paljon puhutuilla olut ja VISKI -messuilla, jossa pääsin maistelemaan mm. maapähkinävoiolutta (te tiedätte, minä ja maapähkinävoi, ei mene koskaan pieleen) ja todella mielenkiintoisia suomalaisten pienpanimojen tuotteita. Ensi vuonna mennään kyllä koko viikonlopuksi, kun ei yhden päivän aikana pystynyt millään maistelemaan kaikkea!

Olutintoilu on näkynyt myös iltalukemisena. Yks olut! -kirja on notkunut sängyn vieressä jo tovin ja olen iltaisin tankannut tietoa erilaisista oluttyypeistä ja erityisesti ruoan ja oluen yhdistämisestä. Olen vielä vähän noviisi näissä oluthommissa, ja kaltaiselleni Anikon kirja onkin ihan loistava opus. Kirjassa on esitelty kattavasti erilaisia oluttyyppejä, oluen historiaa ja myös rutkasti asiaa ruoan ja oluen yhdistämisestä. Kasvissyöjälle ongelmana sekä viini- että olutsuosituksissa on aina se, ettei kasvisruokia yleensä huomioida niissä mitenkään, ja aika liha- ja juustopainotteisia ovat myös Yks olut! -kirjan suositukset. Otan sen kuitenkin itse mielenkiintoisena haasteena: liharuoille suositellut juomat soveltuvat myös vegaanin keittiöön kunhan ruoista kehittelee tarpeeksi tuhdit kasvisversiot!

Yks olut! -kirjassa on kuitenkin myös vegaanin keittiöön soveltuvia kiinnostavia reseptejä. Testaukseen menee ainakin herkullisen kuuloinen vehnäolut-sitruunaleipä. Juomapuolelta ehdimme jo testaamaan mainiota portteritotia, joka osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi glögille. Tätä tehdään meillä vielä monta kertaa tänä talvena, ja ehkä ensi kerralla laitamme vielä vähän tuhdimmin mausteita.

Portteritoti

  • 1 kanelitanko
  • 2 kokonaista neilikkaa
  • 2 tähtianista
  • 2,5 dl vettä
  • 0,5 dl agavesiirappia (alkuperäisessä reseptissä oli hunajaa)
  • 1 pullo portteria
  • 1 pullo tummaa lageria
  1. Keitä vettä, agavesiirappia ja mausteita, kunnes puolet nesteestä on haihtunut. Siivilöi liemi. Lämmitä oluet kattilassa, älä keitä.
  2. Lisää mausteliemi olutsekoitukseen. Tarkista makeus. Voit lisätä agavesiirappia tarvittaessa.

Alkuperäinen resepti: Anikó Lehtinen: Yks olut! (WSOY 2014)

Summa summarum. Yks olut! -kirjaa voi suositella innokkaille oluen juojille, jotka eivät vielä ole kärryillä kaikista mielenkiintoisista oluttyypeistä ja joita kiinnostaa oppia ruoan ja oikeanlaisen oluen yhdistämisestä. Kirja on myös kaunista katseltavaa, joten se sopii mainiosti vaikka joululahjaksi oluen ystävälle.

sponssi_musta (1)

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

P.S. Oluiden kirkastamiseen saatetaan käyttää eläinperäisiä aineita, kuten kalaliimaa. Vegaanisia oluita löytyy kuitenkin hurja määrä, ja niitä voi tsekkailla Vegaanituotteet.net -sivustolta sekä Barnivoresta.

4 vastausta kirjoitukseen “Portteritoti

    1. Tykkäsin! Tästä innostuneena täytyy varmaan laittaa testiin muitakin kuumia olutdrinkkejä :)

  1. No sitähän mun on pitänytkin kysyä, että mitä sille teidän olutprojektille kuuluu! Onko tulossa jotain raporttia aiheesta?

    1. Olen yrittänyt hätistellä miestä asian tiimoilta jo tovin. Toivottavasti se saa pian aikaiseksi naputella aiheesta :)

Vastaa käyttäjälle Aniko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights