Vegaanin runebergintortut

Runebergin päivä on kohta täällä!

Runebergintortut (1 of 1)

Joka vuosi Runebergin päivä tulee yllättäen ja tajuan, että en ole taaskaan muistanut etsiä käsiini torttuvuokia. Parina vuonna olen kokeillut myös säätää omaa reseptiä tortuille, mutta en ole saanut mitään julkaisemiskelpoista aikaseksi.

Tänä vuonna päätin leipomishimoissani pelata varman päälle ja turvauduin Kamomillan konditorian mainioon reseptiin. Resepti oli helppo toteuttaa ja tortuista tuli tosi hyviä! Ainoastaan suolan määrää vähensin alla olevasta reseptistä hieman, sillä lopputulos oli aavistuksen liian suolainen. Leivoin tortut pahvisiin leivosvuokiin, mutta voit toki käyttää myös varta vasten näitä leivonnaisia varten tarkoitettuja vuokia. Silloin torttuja tulee 6 kpl

Runebergin tortut

8 kpl

  • 1,5 dl öljyä
  • 1,5 dl fariinisokeria
  • 1,5 dl omenasosetta
  • 0,5 tl manteliaromia
  • 1/4 tl suolaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl mantelijauhoja
  • 1 dl korppujauhoja
  • 1 tl kardemummaa
  • 1,5 tl leivinjauhetta

Koristeluun

  • 1 dl vadelmahilloa
  • 1 tl vettä
  • n. 1 dl tomusokeria
  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Sekoita kulhossa öljy, fariinisokeri, omenasose, manteliaromi ja suola.
  3. Sekoita toisessa kulhossa vehnä-, manteli- ja korppujauhot, kardemumma sekä leivinjauhe ja yhdistä ne sen jälkeen nesteiden kanssa.
  4. Jaa taikina leivosvuokiin ja paista noin 20 minuuttia. Tortut ovat valmiit, kun kokeilutikkuun ei tartu taikinaa.
  5. Anna torttujen jäähtyä ennen koristelua.
  6. Leikkaa torttuihin veitsellä kolot ja täytä kolot vadelmahillolla. Sekoita tomusokeri sekä vesi tahnaksi (lisää tarvittaessa vettä tai tomusokeria, kunnes koostumus on sopiva) ja pursota sillä hillon ympärille rengas.

Alkuperäinen resepti Satu Saunio / Kamomillan konditoria

Runebergintortut2 (1 of 1)

Herkullista sunnuntaita!

 

19 vastausta kirjoitukseen “Vegaanin runebergintortut

  1. Voiskohan mantelijauhon korvata jotenkin? Kun olen allerginen… :/

    1. Pahoittelut, että vastaus viipyi! Mantelijauhot on tortuissa aika oleellinen sekä maun että rakenteen kannalta. Voit kuitenkin kokeilla tilalle vaikkapa hasselpähkinäjauhoja. Jos mikään pähkinä ei käy, kookosjauho voisi toimi.

    2. Mantelisen maun saa aikaan myös korvaamalla omenasoseen soseutetulla kirsikalla.

      1. Minä myös manteliallerginen, mutta karvasmanteliöljyhän on synteettistä eikä oikeaa mantelia joten sitä voi käyttää. Tai ainakin minä voin. Mantelijauhot korvasin perunajauholla ja laitoin vielä kuorittuja hampunsiemeniä korppujauhojen sekaan, minusta ne maistuu jotenkin ”pähkinäiselle”

  2. Lasten mielestä nämä olivat niin herkullisia, että toivoivat minun leipovan näitä syntymäpäivilleenkin touko-, heinä- ja syyskuussa! Korvasin fariinisokerin tavallisella sokerilla.

  3. Tuli kokeiltua näitä kun halusin vähän näyttää tsekkiläiselle avomiehelleni millaisia leivonnaisia meillä on. Perus korvapuustit ja mokkapalat on leivottu moneen kertaan :D Olin vertailun vuoksi syöttänyt hänelle kaupan runebergintortun ja kuulemma oli tykännyt. Tein siis tämän ohjeen mukaan muuten, mutta laitoin reilusti mantelijauhoa, karvasmanteliaromia ja korvasin omenasoseen St. Dalfourin kastanjatahnalla, kun en omenasosetta muuten käytä missään ja se sattui olemaan alennuksessa :D ja olivat kuulemma paaaaljon parempia kuin kaupassa. Yllätyin itsekin hieman, kun ensi kertaa näitä tein mutta miksi en olisi onnistunut, kun ohje oli hyvä. Jatkoon! ☆☆☆☆☆

  4. Jes, tämä ohje on kyllä täysi kymppi! Jotenkin olen kuvitellut aiemmin että Runebergien tekeminen olisi työlästä, mutta niin vain ne syntyivät vielä tänään jälkkäriksi tavallisen arjen ruoanlaiton ja pyykinpesun lomassa, mahtavaa :)

    Itse kokeilin tällä kertaa rommiaromilla karvasmantelin sijaan, kun mies ei sen mausta välitä, ja oikein ihania tuli niinkin. ;)

  5. Kauankohan nämä säilyy? Ja huoneenlämmössä vai jääkaapissa? :)

  6. Hyvänmakuisia tuli! Jäin hieman kaipaamaan Runebergin tortuille ominaista kosteaa rakennetta, koska torttuja ei kostutettu millään, mutta ihan pehmeitä ja meheviä olivat kuitenkin. Ja tosi nopeita tehdä.

  7. Kiitos kivasta ohjeesta ja eikun leipomaan ja sitä ennen lippu salkoon! hyvää Runebergin päivää!

  8. Parhaita Runebergin torttuja mitä oltu koskaan maistettu – maukkaita, pehmeitä ja just sopivasti makeita (käytin korppujauhoja). Kostutin vielä vähän omenamehulla. Paistoin noin 30 min – omassa uunissa kaikki vaatii pidemmän paistoajan. Resepti menee talteen! Kiitos!

  9. Itselläni tuli todella mehevät kun korvasin fariinisokerin siirapilla ja sokerilla. Aivan parhaita 🥰 kiitos reseptistä

  10. Laitoin ruiskorppujauhoja ja omenasoseen tilalle puolukkasosetta, kun siitä on ylitarjontaa. Työtä säästi, kun tortut syötiin ennen kuorrutusta,

  11. Tämä oli tosi hyvää! Onkohan tuo 1 tl vettä vähän alakanttiin sokerikuorrutteessa? Itsellä meni n. 1 rl mutta toki kannattaa laittaa vähän kerrallaan että saa hyvän koostumuksen. Itse tein ekaa kertaa itse kun aiemmin käyttänyt valmiita. Tulen tekemään jatkossakin itse koska se kovettui huomattavasti nopemmin kuin kaupan valmis kuorrute.

    1. Moikka! Mahtavaa, että tortut maistui! <3

      Tämä on sen verran vanha resepti, että en osaa nyt ihan varmaksi mennä sanomaan kuorrutteesta. Mutta nestettä voi tosiaan lisätä sen mukaan, että koostumus on sopiva. Voisinkin tämän vielä tarkentaa reseptiin!

Vastaa käyttäjälle Annikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights