Tikkupulla
Olen haaveillut tikkupullan tekemisestä ikuisuuden, mutta kesti noin 25 vuotta päästä tuumasta toimeen. Oli kyllä kaiken odottamisen arvoista!
Tulimme miehen kanssa viikonlopunviettoon vanhempieni luokse maalle ja tänään pakkasimme pullataikinat ja nakit matkaan ja suuntasimme metsäretkelle. Lapsuudenkodistani nyt ei oikeastaan tarvitse kuin avata ovi ja kävellä pihalle niin on melkein metsässä, mutta kävimme tänään lähistöllä luontopolulla, jossa oli hyvä nuotiopaikka pullanpaisteluun – upealla järvimaisemalla varustettuna. Metsällä on maaginen vaikutus. Jo puoli tuntia luonnon helmassa auttaa rentoutumaan, ja tuntuu, että on vähän helpompi hengittää. Retkeilylle luonnonhelmassa pitäisi kyllä järjestää enemmän aikaa!
Tikkupullan tekeminen on naurettavan helppoa. Valmiin pullataikinan pyörittelee palloiksi, sitten pötköiksi ja rullaa tikun päähän. Pullat paistetaan kuuman hiilloksen päällä. Ulkona kaikki ruoka maistuu aina paremmalta, mutta höyryävän kuuma, itse leivottu, nuotiolla paistettu pulla vei kyllä retkieväsvoiton :)
Tikkupulla
10 kpl
- 2,5 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
- 25 g hiivaa
- 0,5 tl suolaa
- 1 dl sokeria
- 2 tl vaniljasokeria
- 1 rkl jauhettua kardemummaa
- 6-8 dl vehnäjauhoja
- 0,75 dl rypsiöljyä
- Lämmitä kauramaito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva.
- Sekoita nesteeseen suola, sokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja suurin osa jauhoista.
- Lisää öljy ja alusta taikinaksi. Vaivaa noin viisi minuuttia.
- Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
- Vaivaa taikinaa vielä hetki. Pyörittele taikinasta 10 pullaa ja muotoile ne sitten pötköiksi. Pyöritä taikinapötköt puutikun päähän ja paista pullat hiillloksella käännellen, kunnes pulla on kauniin värinen.
- Herkuttele lämpimänä.
Menkää ihmiset metsään!
42 kommenttia “Tikkupulla”