Kikherneomeletti

Päivitetty resepti kikherneomeletille. Helppo arkilounas tai viikonloppuaamiainen!


Kikherneomeletti on luottoruokaani silloin, kun on jo kiljuva nälkä eikä jaksa lähteä kauppaan. Minulta löytyy kaapeista aina kikhernejauhoja ja mausteita ja omeletin voi täyttää mitä kaapista löytyy -periaatteella. Eikä sen valmistamiseen kulu kuin hetki!

Viime vuonna ilmestynyttä Vegaanin aamupalakirjaa varten kehittelin yhden todella hyvän kikherneomeletin reseptin, johon tulee myös pehmeää tofua. Koostumus siinä omeletissa on vielä kananmunamaisempi, mutta pelkistä kikhernejauhoista tehtynä vegaaninen munakas syntyy vielä helpommin. Tässäkin reseptissä on kuitenkin pieni juju: tiesitkö, että lisäämällä ohjeeseen perunajauhoja kikherneomeletin koostumuksesta tulee entistäkin parempi?

Kikhernemunakkaan kanssa ei voi epäonnistua kuin yhdellä tavalla: huonoa paistinpannua käyttämällä. Paksupohjainen, pinnoitettu tarttumaton paistinpannu on tähän hommaan ehdoton.

Omeletin voi täyttää lähestulkoon millä tahansa. Omia suosikkejani on paistetut sienet ja sipuli sekä vegenakit. Usein laitan myös avokadoa ja salaatinlehtiä taitetun omeletin väliin. Tässä kuitenkin perusohje omeletille, jonka voi sitten täyttää kukin makunsa mukaan!

Kikherneomeletti aka kikhernemunakas

Yhdelle

  • 1 dl kikhernejauhoja
  • 1 rkl perunajauhoja
  • 1 rkl ravintohiivahiutaleita
  • 1 tl sipulijauhetta
  • kala namak -suolaa*
  • 1 1/4 dl vettä
  • oliiviöljyä paistamiseen
  1. Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää osa suolasta taikinaan ja säästä loput munakkaan päälle.
  2. Lisää taikinaan vesi kahdessa erässä koko ajan sekoittaen. Anna turvota 5 minuuttia.
  3. Kuumenna paistinpannu ja lisää siihen öljy. Kaada taikina pannulle ja paista, kunnes pinta on alkanut hyytyä. Käännä omeletti ja paista vielä hetki toiselta puolelta.

* Kala namak eli musta suola on vuorisuolaa, jossa voimakas rikkimäinen, kananmunaa muistuttava maku. Se on mainio mauste kikherneomelettiin, mikäli kaipaat kananmunan makua! Kala namak -suolan maku tulee parhaiten esille, kun ripottelet sen vasta valmiin omeletin päälle.  Kala namakia voi ostaa esimerkiksi Vegekaupasta.

Verified by MonsterInsights