Harissa-myskikurpitsakeitto

Harissa-tahnalla maustettu kurpitsakeitto on täydellistä syysruokaa! Eikä vaadi valmistamiseen kuin muutaman raaka-aineen.


Syksy ja ihana ruska on saapunut Suomeen, joten lautasellekin tekee taas mieli kasailla kaikkea lämmittävää, värikästä ja mieluiten tietysti kauden raaka-aineista valmistettua. Lähikaupassani on ollut viime aikoina tosi edullisia kotimaisia myskikurpitsoja, joten olen kokkaillut niistä keittoa nyt jo pari kertaa. Tänään muistin kirjoittaa reseptin ylös, joten sain jaettua tämän teillekin. Tässä keitossa on vain pari raaka-ainetta, mutta useimmiten ne yksinkertaisimmat jutut ovatkin kaikkein parhaita.

Tulinen harissa-maustetahna sopii myskikurpitsan kanssa keittoon täydellisesti. Jos et pidä kovin tulisesta, lisää tahnaa varovasti.

Harissa-myskikurpitsakeitto

noin neljä annosta

  • 1 kpl (n. 1 kg) myskikurpitsaa
  • 2 perunaa
  • noin 7 dl vettä
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 2-3 rkl harissa-tahnaa
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • paahdettua sipulia tarjoiluun
  1. Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Kuori kurpitsa ja paloittele se kuutioiksi. Kuori ja kuutioi perunat.
  2. Laita kattilaan kurpitsa, perunat, vesi ja kasvisliemikuutiot. Keitä kasvikset pehmeiksi ilman kantta (noin 15 minuuttia).
  3. Lisää kattilaan harissa, kookosmaito ja sitruunan mehu. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella.
  4. Tarjoa keitto paahdetun sipulin ja tuoreen leivän kanssa.

 

8 vastausta kirjoitukseen “Harissa-myskikurpitsakeitto

  1. Tämä tuli kuin tilauksesta kun myskikurpitsa odotti jääkaapissa, kiitos! Oli helppo ja nopea tehdä ja hyvää tuli. Kaikista chilitahnoista harissa on sellainen joka uppoaa parhaiten meidän lapsille.

  2. Aivan täydellinen ohje, kiitos! Raadissa myös 2v ja 3,5v, jotka eivät harissatahnan tuomaa lämpöä säikähtäneet :)

  3. Kiitos reseptistä. Minulle tulossa huomenna neljä ystävää syömään ja päätin tehdä illallisen vegaaniteemalla. Keittosi tulee alkuruoaksi.:)

  4. Tein tätä keittoa reseptiä hieman muuttaen – lisäsin 3 dl. punaisia linssejä tuomaan ruokaisuutta ja kookosmaitoa meni 1 dl. Paahdetun sipulin jätin pois. Tuli herkullista, kiitos reseptistä! Olen koittanut etsiä vaihtelua ainaisen punainen linssi-porkkanasosekeiton sijasta, tämä tuli tarpeeseen. En ole jostain syystä aiemmin käyttänyt kurpitsaa ruoanlaitossa, kiva uusi aluevaltaus. Myös harissa-tahna on minulle uusi tuttavuus, toi mukavaa potkua keittoon.

Vastaa käyttäjälle Viliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights