Maa-artisokka-tryffelignocchit

Taivaallisen hyvä gnocchi-maa-artisokkapaistos, jossa ei ole säästelty rasvaa, suolaa tai valkosipulia.


Nyt syksyn saapuessa alkaa taas tehdä mieli kaikkea tuhtia ja rasvaista lohturuokaa, mieluiten sesongin raaka-aineista. Bongasin uusimmasta Viinilehdestä ihanalta kuulostaneen maa-artisokkapastan, jonka muutin vegaaniseksi ja tein ruoan kuivapastan sijaan tuoreista perunagnoccheista. Olen syönyt gnoccheja vähän väliä koko viime kevään ja kesän (esimerkiksi tämän nyhtökaura-gnocchivuoan muodossa), mutta voisin kyllä nyt syksyllä opetella niiden tekemistä myös itse!

Tästä ruoasta pitäisi kai teoriassa riittää neljälle, mutta koska tästä tuli aivan taivaallisen hyvää, imuroin itsekseni puoli pannullista ruokaa omaan napaani yhdeltä istumalta.

Maa-artisokka-tryffelignocchit

2-4 annosta

  • 500 g maa-artisokkia
  • 5 valkosipulinkynttä
  • 50 g vegaanista margariinia
  • 1 ruukku salviaa
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 rkl tryffeliöljyä
  • 500 g perunagnoccheja

Pekaanipähkinäparmesaani

  • 150 g pekaanipähkinöitä
  • 3-4 rkl ravintohiivahiutaleita
  • 1/4 – 1/2 tl suolaa
  1. Valmista ensin parmesaani hienontamalla pähkinät joko tehosekoittimessa tai leikkuulaudalla terävän veitsen avulla. Sekoita yhteen pähkinämurska, ravintohiivahiutaleet ja suola. Säilö lasipurkkiin.
  2. Harjaa maa-artisokat puhtaiksi juuresharjalla ja leikkaa ne kuorineen viipaleiksi. Hienonna valkosipulinkynnet.
  3. Sulata margariini pannulla ja lisää maa-artisokat. Paista maa-artisokkia keskilämmöllä noin 10-15 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmeitä ja saaneet kauniin värin pintaansa. Lisää pannulle valkosipuli ja jatka paistamista muutaman minuutin ajan.
  4. Silppua salvia varsineen ja lisää se pannulle. Mausta tryffeliöljyllä.
  5. Keitä perunagnocchit ja lisää ne sitten pannulle. Kuumenna uudelleen.
  6. Tarjoa gnocchipaistos pähkinäparmesaanin kanssa.

Vinkki! Perunagnocchit löytyvät yleensä kauppojen tuorepastahyllyltä. Gnocchit taitavat olla lähes poikkeuksetta vegaanisia, mutta ainesosalista kannattaa toki tarkistaa kananmunien ja maidon varalta. Ainakin DeCecco-merkkisiä gnoccheja löytyy hyvin isommista K-kaupoista.

4 vastausta kirjoitukseen “Maa-artisokka-tryffelignocchit

  1. Viikonloppumenumme perustuu pitkälti resepteihisi. Kiinnostaisi tietää, mikä on ravintohiivahiutaleiden funktio tässä ja monessa muussa reseptissä. t. nim. aloitteleva vegaani

    1. Ravintohiivahiutaleita käytetään maun takia: ne tuovat ruokaan umamia, sellaista juustoista ja pähkinäistä makua.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights