Vihreä nuudelisalaatti

Helppo, raikkaan vihreä nuudelisalaatti härkäpapusuikaleista ja kauden kasviksista.


En ole tänä kesänä tehnyt juurikaan ruokaa, vaan olen välillä keskittynyt ihan muihin asioihin. Pieni kokkaustauko on tehnyt hyvää, ja ajattelin jatkaa tätä rennompaa eloa vielä ensi kuun puolellakin. Yksi säännöllinen vieras keittiössäni on kuitenkin ollut ruoanlaittotauosta huolimatta: erilaiset nuudelisalaatit. Jos keittiössä ei jaksa häärätä ylimääräistä, nuudelisalaatit valmistuu hetkessä. Tällä kertaa tein salaatin Beanit-härkäpapusuikaleista, kesän sesonkivihanneksista ja yrteistä ja sopivasti tulisesta kastikkeesta. Nam!

Vihreä Beanit-nuudelisalaatti

3-4 annosta

  • 1 pkt / 250 g Härkis-härkäpapusuikaleita
  • 2 levyä riisinuudeleita
  • 1/2 kurkku
  • 150 g sokeriherneitä
  • 100 g varhaiskaalia
  • 1 ruukku korianteria
  • 1 ruukku minttua
  • 1/2 ruukku ruohosipulia

Kastike

  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1 limen raastettu kuori
  • 1 limen mehu
  • 1 rkl raastettua inkivääriä
  • 1 valkosipulinkynsi raastettuna
  • 1 tl Srirachaa
  1. Valmista ensin kastike sekoittamalla kaikki aineet yhteen pienessä kulhossa.
  2. Kuumenna paistinpannu ja lisää härkäpapusuikaleet pannulle. Paista hetki. Lisää sitten 1/2 kastikkeesta ja jatka paistamista 1-2 minuuttia. Siirrä pannu sivuun.
  3. Valmista nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja sekoita nuudelit pannulle härkäpapusuikaleiden joukkoon. Jätä hetkeksi jäähtymään.
  4. Paloittele kurkku, puolita sokeriherneet ja suikaloi kaali. Silppua yrtit.
  5. Sekoita kaikki aineet yhteen suuressa kulhossa. Sekoita joukkoon loput kastikkeesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights