Maa-artisokkakeitto

Maa-artisokka on hauska tapaus. Se muistuttaa ulkonäöltään perunaa, mutta on itse asiassa sukua auringonkukille. Maa-artisokasta syntyy esimerkiksi samettisen pehmeitä keittoja talvipäivien lämmikkeeksi.

Fenkoliporkkanat

Porkkanoista ja aniksenmakuisista fenkolinsiemenistä syntyy nopea lisäke. Tämäkin sopii hyvin joulupöytään!

Siideritoti

Olen nyt innostunut juomaan kuumia siideripohjaisia juomia, kun lokakuussa pääsin siideriglögin makuun.

Kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki, Tänä vuonna olen ollut aivan erityisen kiltti ja ahkera, joten ilahtuisin suuresti muutamasta keittiöön liittyvästä kovasta paketista. Lista on tänä vuonna pitkä, mutta ajattelin, että paikkaan tällä 15 vuoden taukoa kirjeenvaihdossa.

Joulukuun ruokahaaste: tyrni

Marraskuun ruokahaasteen voitto rapsahti tähän osoitteeseen granaattiomenacouscousin ansiosta. Kiitos äänestäneille! Voittajana saan kunnian järjestää joulukuun ruokahaasteen, jonka aiheena on tällä kertaa tyrni.

Verified by MonsterInsights