Linsseillä täytetyt avokadot

Törmäsin Pinterestissä niin herkulliseen kuvaan linssitäytteisistä avokadoista, että oli heti pikimmiten tehtävä itsekin ruokaa samalla idealla. Tuli muuten aika hyvää!

Mainostaminen Chocochilissä

Blogimainonta on ollut viime viikkoina tapetilla, kun asiaan on puuhailtu yhtenäistä ohjeistusta. En puutu ohjeistuksen sisältöön nyt sen enempää (koska Liemessä-Jenni teki sen jo niin hyvin), mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa hiukan siitä, mitä blogimainonta tarkoittaa Chocochilin tontilla.

Metsämansikoita ja suklaavaahtoa

Kävin viikonloppuna  vanhempien luona ja samalla keräämässä metsämansikoita. En raaskinut piilottaa näitä herkkuja piirakkaan, joten tein mansikoiden kaveriksi suklaavaahtoa. Nam!

Kurkku-melonismoothie

Juhannuksena tuli mässäiltyä oikein olan takaa, joten kroppa huutaa vieläkin viikonlopun jäljiltä jotain vihreää ja helposti sulavaa. Olenkin nyt surautellut parina iltana smoothieita iltapalaksi, vaikka en niitä yleensä kovin usein juokaan. Tästä versiosta tuli varsin mainio (helle)päivän päätös.

Pikajäätelö

Jäätelön teko onnistuu ilman jäätelökonetta, tehosekoitinta tai että jäätelömassaa täytyy pakastaa. Tarvitaan minigrip-pusseja,  jääpaloja ja merisuolaa sekä soijakermaa ja makuaineita. Helppoa kuin mikä ja ihan älyttömän hyvää!

Kesäinen Tallinna

Olen ravannut Tallinnassa niin monta kertaa, ettei kahden käden sormetkaan riitä laskemaan. En ole kuitenkaan koskaan onnistunut ajoittamaan reissuani kesäaikaan. Tallinnahan on mitä mukavin kesäkaupunki! Pari uutta kasvisruokatärppiäkin tuli bongattua, vanhojen tuttujen lisäksi.

Appelsiini-kookosjäätee

Pahimmat (tai parhaimmat) helteet taitavat olla tältä erää ohi, mutta ei kesällä voi silti olla takataskussa liikaa hyviä jääteereseptejä. Tästä taisi tulla tämän kesän kestohitti!

Mansikka-kirsikka chiapuuro

Olen todella kaavoihin kangistunut, mitä tulee aamiaiseen. Arkiaamuina aamiaisaikaan olo ei yleensä ole kaikkein luovimmillaan, joten vatsa tulee täytettyä yleensä samoilla aineksilla kuin yleensäkin. Chiapuurosta on kuitenkin tullut tofupäällysteisten ruisleipien sekä maustamattoman soijajogurtin ja myslin haastaja!

Verified by MonsterInsights