Maalaissalaatti

Chocochilissä alkaa olla jo aika monta ruokaisan peruna-papusalaatin ohjetta, mutta eihän sille mitään voi, että nämä ovat loistavaa ruokaa loputtomien muuntelumahdollisuuksien ja ennen kaikkea maun takia.

maalaissalaatti

MAALAISSALAATTI

noin 4 annosta

  • n. 600 g perunoita
  • kourallinen pitkiä vihreitä papuja
  • 1 tlk ruskeita papuja
  • 0,5 punasipuli
  • 5 säilöttyä artisokan sydäntä
  • pikkupurkki kapriksia
  • kourallinen saksanpähkinöitä
  • tuoretta pinaattia
  1. Keitä, jäähydytä, kuori ja pilko perunat. Kiehauta pitkät vihreät pavut suolalla maustetussa vedessä.
  2. Suikaloi punasipuli ja halkaise artisokan sydämet.
  3. Sekoita kaikki aineet yhteen ja lisää kastike.

KASTIKE

  • 1 rkl sinappia
  • 1 tl balsamicoa
  • 0,5 sitruunan mehu
  • 0,25 dl saksanpähkinäöljyä
  • 0,25 dl oliiviöljyä
  • suolaa, pippuria
  1. Sekoita ensin sinappi, balsamico ja sitruunan mehu. Lisää sitten öljyt, suola ja pippuri. Sekoita tasaiseksi.

3 vastausta kirjoitukseen “Maalaissalaatti

  1. Papuiset salaatit ovatkin hyviä (ja täyttäviä);jopa nirso poikanikin suostuu niitä syömään..Salaattisi kuulostaa herkulliselta!

Vastaa käyttäjälle Okriina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights