Rosmariinilla maustettu papukeitto

Tänään oli pakko saada lounaaksi lämmintä keittoa ja ruisleipää!



Hollantilaiset syövät ihan älyttömiä määriä leipää. Katsoin ensimmäisen viikon silmät pyöreänä, kun työkaverit mutustelevat lounastauon aikana 5-6 palaa leipää (päällystettynä ihan hervottomalla voikerroksella ja juustolla – ja tietysti myös hagelslagilla). Huh! Leivästä ei siis ollut puutetta, mutta ruisleipää kyllä tulee ulkomailla silti aina ikävä.

Suomessa tuntuu niin kylmältä ja talviselta, joten tänään oli pakko saada lounaaksi keittoa, jonka kylkiäisenä saa näppärästi taltutettua ruisleipähimonkin. Tämä oli kyllä ehkä parasta mitä olen syönyt vähään aikaan, suosittelen! Kaurakermaa, tomaattia, rosmariinia, papuja, valkosipulia… Nams!

Rosmariinilla maustettu papukeitto

noin 4 annosta

  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 porkkana
  • 2 rkl öljyä
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 2 tlk borlottipapuja
  • 2 dl kaurakermaa (Nordic)
  • 2-3 oksaa tuoretta rosmariinia
  • muutama tuore salvian lehti
  • suolaa, pippuria
  1. Pilko sipulit ja porkkana. Kuullota niitä hetki kattilan pohjalla öljyssä. Lisää tomaattimurska ja kasvisliemikuutio ja anna kiehua kunnes porkkanat ovat pehmenneet.
  2. Huuhtele ja valuta pavut. Lisää ne keiton joukkoon ja keitä vielä muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kaurakerma, rosmariini ja salvia ja soseuta keitto tasaiseksi. Lisää tarvittaessa vettä, jotta keiton koostumuksesta tulee sopiva.
  4. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla ja anna keiton vielä kiehahtaa.

Niin ja hyvää maailman vegaanipäivää kaikille! Kokkailkaahan jotain ihania kasvisherkkuja tänään kotona :)

P.S. Borlottipapuja saa varmimmin erikoisliikkeistä, mutta jos niitä ei ole saatavilla, voi keittoon käyttää myös muita papuja. Ihan tavalliset ruskeat pavutkin toimivat hyvin.

10 vastausta kirjoitukseen “Rosmariinilla maustettu papukeitto

  1. Mistä olet löytänyt noita papuja tölkissä? Katsoin että Ruohonjuuressa myydään niitä, mutta mikäli ymmärsin oikein (katoin siis verkkokaupasta), niin ne on liotettavassa muodossa.

    Osaatko kertoa mitään voipavuista? Mihin ne sopii? OOn vähän tietämätön, kun en oo kauheesti käyttänyt papuja…

    Mutta nam, pitää päästä kokeileen tota sun reseptiä!! Kiitos!

  2. Auh, vatsaan sattuu jo ajatuksesta siitä, että joka päivä söisi niin mahdottomasti vaaleaa leipää… Mitäs muuta Hollannissa syötiin? Hollannin ruokakulttuuri ei ole oikein tuttua, lukuunottamatta niitä suklaaströsseleitä :)

  3. Anna, ostin Punnitse & Säästästä. Kuivattuja papuja löytyy varmasti vähän useammastakin paikasta, mutta ne tosiaan täytyy liottaa ja keittää ennen käyttöä. Mutta kuten sanoin, muutkin pavut käyvät tähän!

    Voipavut on ihania missä vaan, mutta mä käytän niitä useimmiten salaateissa.

    Iiris, hollantilainen perusruoka nyt ei juurikaan eroa muusta länsimaisesta kotiruoasta, mutta tosiaan toi leivän mussuttaminen lounaalla lienee aika hollantilainen juttu. Aamiaisella syödään yleensä jotain makeaa, isäntäväki söi usein eierkoeken -nimistä leivonnaista, joka on siis käytännössä sama asia kuin sokerikakkupohja. Siihen sitten vielä voita ja hagelslagia päälle…! Kävin myös työkaverin luona Zeelandissa, ja siellä on alueen erikoisuutena sellainen tahmainen pulla, johon myös laitetaan voita päälle. Huhhuh! Eli voita, juustoa ja vehnäjauhoja, siinä ne tärkeimmät.

  4. Vaikuttaa ihanalta ohjeelta! Tähän aikaan vuodesta kaikki keitot on superhyviä; tein ite toissapäivänä ison kattilallisen suppilovahverokeittoa (kaurakermaan). Tätä pitää myös kokeilla!

  5. No huh, hurjalta kuulostaa tuo hollantilaisten leivänkulutus. Monissa ”valkoisen leivän” maissa on tullut pohdittua sitä, miten ne sillä oikein elää. Ja miten pysyvät mitoissa. Olen aina miettinyt, että ehkä ne sitten vaan syövät sitä kohtuullisesti, mutta tää ei nyt päde kyllä hollantilaisten kohdalla siis :) Eivätkä kansana edes vaikuta kovin ylipainoisilta. Tai siis itsellä ainakin leivän syönnin lisääntyminen jotenkin heti näkyy painossa.

    Mutta keitto vaikuttaa hurmaavalta, kaapissa odottelee tetra valkoisia papuja, varmaan nekin sopisivat tähän.

  6. Heippa! Terveisiä vanhemmiltani. On tämä Chocochili vaan kätevä, ei tarvi raahata keittokirjoja mukana kotiseutureissuille, vaan voi näppärästi isän koneelta printata ruokareseptit =) Tällä kertaa tein tätä keittoa ja lisukkeeksi punajuuri-savutofusalaattia. Olipa hyvää! Talviajasta johtuen jätin salvian pois ja laitoin tylsästi kuivattua rosmariinia, mutta äitini talletti reseptin huolellisesti kansioonsa, ensi kesänä äidin yrttitarhan antimet maustavat sitten tämänkin sopan. Kiitos!

  7. Kiitos ohjeesta! (Näin pari vuotta julkaisun jälkeen…) Tein toissapäivänä tätä päivälliseksi – borlottipapuja tai edes ruskeita papuja ei lähi-Monoprixista löytynyt, mutta kidneypavut korvasivat – sillä erotuksella, ettei minulla ole sauvasekoitinta, joten jäi keitto muussaamatta. Hyvää oli joka tapauksessa, kun olin lisännyt rosmariinin jo alkuvaiheessa, että se ehti pehmetä.

  8. Tein muuten ohjeen mukaan, mutta mauteeksi pieni kimppu korianteria. Oli tosi hyvää niinkin.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights