Punajuuripeltileipä

Jos leivon kotona leipää, on se nykyään melkein aina peltimallia – sen helpommalla kuin ei oikein voi tuoretta leipää tehdä! Tällä kertaa peltileivän joukkoon päätyi myös punajuuriraastetta ja hamppujauhoja.

punajuuripeltileipa

Oma uunini on 50cm leveä, joten taikina ei välttämättä aivan riitä koko pellin leveydelle, jos kokkaat normaalilevyisellä uunilla. Tällöin taikinaa ei välttämättä kannata levittää aivan pellin reunoille asti, jotta leivästä ei tule ihan lättänä :)

Peltileivät ovat lisäksi siitä kivoja, että niihin voi heittää melkein mitä tahansa kaapista löytyy. Voit käyttää reseptiin oman ruokakaapin sisältösi mukaan esimerkiksi leseitä, siemeniä, pähkinärouhetta ja erilaisia jauhoja.

Punajuuri-peltileipä

  • 8 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl grahamjauhoja
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 1,5 dl hamppujauhoja
  • 2 tl suolaa
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 6 dl vettä (42 °C)
  • 0,5 dl rypsiöljyä
  • 100 g punajuurta raastettuna (1 keskikokoinen punajuuri)
  • kaurahiutaleita leivän pinnalle
  1. Sekoita kuivat aineet yhteen. 
  2. Lisää vesi ja rypsiöljy sekä punajuuriraaste. Sekoita taikina tasaiseksi esimerkiksi puuhaarukalla.
  3. Levitä leivinpaperi uunipellille ja ripottele sen päälle hiukan jauhoja. Levitä taikina pellille. Ripottele pinnalle kaurahiutaleita.
  4. Anna taikinan kohota puolisen tuntia. Leikkaa veitsellä tai taikinapyörällä ruudut leivän pinnalle. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Punajuuripeltileipä on ihanaa esimerkiksi kotitekoisen pähkinätuorejuuston tai paprikahummuksen kanssa.

P.S. Muistakaahan käydä äänestämässä Chocochiliä lukijoiden suosikkiruokablogiksi Gloria Blog Awardseissa. Kiitän kaikista äänistä :)

9 vastausta kirjoitukseen “Punajuuripeltileipä

  1. Hei! ihannan näköistä ja kuuloista leipää! Koska punajuuri menee vielä pinkkikategoriaan, niin huikkaan tännekin vinkiksi tässä kuussa meidän blogimme emännöimästä bloggareiden kuukauden ruokahaasteesta, jossa tehdään pinkkiä ruokaa ja haastetaan tukemaan haasteen kylkeen perustettua Roosa nauha- keräystä :-) Jos osallistuminen kiinnostaa, niin sinne löytää täältä: http://www.andalusianauringossa.com/2013/10/lokakuun-ruokahaaste-think-pink.html

  2. Moi! Olen uusi fanisi:D Joskus aikaa sitten vahingossa törmäsin blogiisi, mutta syystä tai toisesta se vaipui unohlaan ja nyt sen muistin taas. Selasin tekstejä taakse päin ja poimin ison läjän kokeiluun meneviä herkullisen kuuloisia reseptejä. Olen hieman laiska kokki, tykkään kyllä kokkailla, mutta se on jotenkin jumahtanut vanhoihin (joskin hyviksi todettuihin resepteihin). Arkisin vastuksen löytäminen kysymykseen ”mitä tänään syötäisiin?” on muka jotenkin kauhean vaikeaa ja täältä löysinkin useita hyviä ja helppoja kasvisruokareseptejä. Kiitos! Erityisesti vanhempi artikkeli Kasvissyöjän arkiruuista, johon oli koottu 15min ja 30min valmistuvia ruokia, oli oiva. Lisäksi vieläpä bongasin ihanan kuuloisia herkkureseptejä ;) Oli ilo todeta että moni ruoka valmistuu kaapista jo löytyvistä aineksista, eikä tarvitse välttämättä käydä kaupasta ostamassa kuin joitakin tuoreita kasviksia tms. Moni resepti kokeilu itselläni stoppaa pitkään kauppalistaan, joista tietää että moni aines voi kokeilun jälkeen jäädä kaappiin seisomaan.

    Tämän pitkän sepustuksen pointti oli kiittä blogistasi! :)

    1. Hei mahtavaa että löysit takaisin, ja kiitos kommentista! :) Kiva kuulla, että blogista on ollut hyöytyä.

  3. Oon aina luullut että normaalilevyinen uuni on tuo 50 cm, ainakin omat uunit on aina ollut sen 50 cm.

    1. Mä olen taas ollut siinä käsityksessä, että 60cm on se normi. Mä en ole kenelläkään muulla nähnyt tällaista 50cm leveää uunia, mikä meillä on :D

  4. Moi ihana leipuri, meneekö tämä leipä pahaksi pakastimessa? Juhlat tulossa ja haluaisin etukäteen tehdä ruokia.

Vastaa käyttäjälle Taina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights