Gluteeniton siemennäkkäri

Sain GoGreeniltä testiin erilaisia siemeniä ja pyöräytin niistä helpon siemennäkkärin. Tätä on mahdotonta syödä vain yhtä palaa!

siemennakkari

Näkkäriä saa helposti leivottua ilman gluteenia ja kananmunaa. Tähän reseptiin sopivat kaurajauhojen tilalle myös monet muut jauhot: voit kokeilla esimerkiksi tattari- tai maissijauhoja.

siemennakkari2

Tämä näkkäri on terveellistä, joten ei haittaa, vaikka tätä tulee helposti syötyä pala jos toinenkin. Kokeile näkkärin päälle esimerkiksi muussattua avokadoa ja sormisuolaa tai hummusta. Nam!

Gluteeniton siemennäkkäri

pellillinen (50 cm uuni)

  • 2 dl (gluteenittomia) täysjyväkaurajauhoja
  • 1 dl GoGreen auringonkukansiemeniä
  • 0,5 dl GoGreen kuorittuja seesaminsiemeniä
  • 0,5 dl GoGreen pellavansiemeniä
  • 0,25 dl chiansiemeniä
  • 1 rkl kuivattua tilliä
  • vajaa 0,5 tl suolaa
  • 2 dl kiehuvaa vettä
  • 0,5 dl hyvää oliiviöljyä
  1. Sekoita kuivat aineet yhteen kulhossa.
  2. Lisää vesi ja oliiviöljy ja sekoita taikina tasaiseksi.
  3. Levitä massa uunipellille leivinpaperin päälle. Helpoiten käy, kun levität taikinan kelmun tai muovipussin avulla. Voit myös levittää kelmun taikinan pinnalle ja kaulia sen, jotta saat näkkäristä varmasti tasaista. Taikina muuttuu jäähdyttyään helpommin käsiteltäväksi.
  4. Paista näkkäriä 175-asteisen uunin keskitasolla noin 35-40 minuuttia. Pidä näkkäriä silmällä paistamisen loppuvaiheessa, ettei se pääse palamaan.
  5. Anna jäähtyä ja murra levystä paloja.

sponssi_musta (1)

Yhteistyössä GoGreen

36 vastausta kirjoitukseen “Gluteeniton siemennäkkäri

  1. Näyttääpäs hyvälle, menee ehdottomasti testiin! :)

    Osaisitko muuten kertoa mitä mahdoin tehdä ”väärin” leipoessani banaani-kanelikakkua Vegaanin keittiössä-reseptillä? Ei mikään virhe sinänsä, lähinnä visuaalinen haittapuoli.

    Puolitin reseptin mittasuhteet ja leivoin kaksi pientä kakkua noin kahden desin vuokiin. Maku enemmän kuin kohdallaan, mutta kakut kohosivat toiselta puolelta aivan muffinien näköisiksi. Vuoasta pois otettaessa olisi voinut luulla, että onnistuin ihme tavalla yhdistämään kakun ja muffinin yhteen pakettiin. :D

    1. Onpa hassua! Ehkä puolikkaassa annoksessa ja pienemmissä vuoissa riittäisi vielä pienempi määrä leivinjauhetta? En ole itse koskaan leiponut näitä pienempinä versioina, joten en tiedä käyttäytyykö taikina aina noin.

  2. No nyt löytyi syy ostaa vihdoin chia-siemeniä! Olisi myös hyvä tapa saada käytettyä kaapissa lojuva kaurajauhopussi, jes, kiitos paljon simppelin kuuloisests ohjeesta! :)

  3. Siemennäkkäreitä on tullut leivottua jo useampi pellillinen. Olen kokeillut myös kik-hernejauhoilla ja hyvää on :)

    1. Mietinkin juuri eilen, että mitenköhän tämä mahtaisi toimia kikhernejauhoilla. Hyvä tietää, että pelaa! Täytyy testata itsekin.

  4. Nyt ei ihan mielikuvitus riitä,mitä laittaisit tillin tilalle ?

  5. Siemennnäkkäriä on pitänyt tehdä jo todella kauan, mutta vasta nyt tuli tällä ohjeellasi testattua. Kolmas näkkäri lähtee nyt tulemaan :) Tämä on herkkua, kiitos reseptistä!!!

    Täytyy myös jatkossa kokeilla kaurahiutaleiden tilalle muitakin jauhoja.

    1. Kivaa että tykkäsit! :)

      Varmaan kuitenkin puhut kaurajauhoista? Kaurahiutaleilla nämä eivät taida pysyä kasassa.

      1. Itse tein kaurahiutaleilla, mutta muuten ohjeen mukaan ja pysyi kyllä kasassa :)

  6. Oon tuijotellut jo aika kauan ja tänään lopulta sain kokeiltua. Tässä nyt sitten mietin että voikohan pelkällä näkkärillä elää? :) Aivan ihana resepti, kiitos! :)

  7. Mielettömän hyvää! Kiitos ihanasta reseptistä :) Käytin öljynä kookosöljyä ja toimi aivan loistavasti.

  8. Tää on tosi hyvää – kiitos reseptistä! Mun vinkkinä kannattaa koittaa märin käsin painella taikina peltiin. Helppoo ja nopeeta mielestäni :)

  9. Loistava ohje!
    Käyti tattarijauhoja ja tehdessäni kaksi taikinaa, toiseen laitoi tillin, muttaoiseen laitoin kurkumaa ja chilijauhetta. Nam!
    Muokattava, mutta tällaisenaankin loistava!
    Kiitos ohjeesta ja innostuksesta,
    tervehtii maidoton, hiivaton, viljaton ja lihaton.

  10. Kiitos hyvännäköisestä reseptistä ja ylipäänsä erinomaisesta blogista! Sellaista mietin, että sopiikohan mantelijauho korvaamaan kaurajauhoja.

  11. Ihanan helppo ja maistuva resepti! Tämä meni vakkarikäyttöön, kiitos :)

  12. osaatko sanoa onnistuukohan näkkärit ilman chia-siemeniä? tai voiko niitä korvata jollakin? :)

    1. Chia hyytelöityy ja kiinteyttää taikinaa, mutta ehkäpä voisi onnistua ihan vain korvaamalla ne vaikka pellavansiemenillä? :)

    2. Hei, minulla on normisti 0.5 dl pellavansiemeniä, 1dl sesaminsiemeniä ja yhteensä 1 dl auringonkukan ja kurpitsansiemeniä. Jauhoja voi myös vaihdella makunsa mukaan; minäkin tykkään että ainakin puolet jauhoista on manteli- tai pähkinäjauhoa. Toinen puoli voi olla vaikka kikhernejauhoa tai muuta gluteenitonta jauhoa. Mausteita voi käyttää mitä haluaa, laitan usein esim ruohosipulia tms. Tai kurkumaa yms. Aina tulee hyvää 👍!

Vastaa käyttäjälle Dinner4u2 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights