Vegaaninen palak paneer

Tämä superhelppo ja herkullinen intialainen pinaattikastike valmistetaan perinteisesti kotijuustosta, mutta vähintään yhtä hyvää tulee tästä vegaaniversiosta.


Olen tainnut tänä vuonna kirjoittaa jo useaan kertaan, miten kaiken tämän koronahärdellin keskellä on ollut lohdullista, että kotikeittiöstä käsin on voinut matkustaa ympäri maailmaa. Olemme naapurissa asuvan ystäväni kanssa hinkanneet täydellisiä pizza- ja pastareseptejä pitkin kesää, olen viestitellyt meksikolaisen ystäväni kanssa resepteistä ja olen kokkaillut erityisesti Vietnamista, Thaimaasta ja Lähi-idästä inspiroituneita ruokia.

Kyselin teiltä taannoin Instagramissa reseptitoiveita, ja palak paneer oli yksi esille tullut toive. En ole käynyt koskaan Intiassa ja tämäkin versio palak paneerista lienee tällainen suomalainen karvalakkiversio, mutta ihan todella hyvää tästä tuli joka tapauksessa! Ja mikä parasta, palak paneer valmistuu tosi nopeasti. Täydellistä arkiruokaa siis, ja toisaalta niin hyvää, että menee paremmallakin illallisella. Ja tätä syödessä voi hetken kuvitella olevansa jossain muualla kuin Helsingissä.

Reseptiin on otettu mallia tästä K-Ruoan ohjeesta, mutta lisäsin mausteita ja muutin raaka-aineet vegaanisiksi.

Palak paneer

4 annosta

  • 2 pkt / á 160 g kaurapalaa (Yosa) tai maustamatonta tofua
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl raastettua inkivääriä
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 2 tl garam masalaa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 1 tl juustokuminaa
  • 300 g pakastepinaattia
  • 2 dl kaurakermaa
  • 1 rkl tomaattisosetta
  • 1/2 tl suolaa
  • (hyppysellinen cayennepippuria)
  • tuoretta korianteria

Lisäksi

  • basmatiriisiä
  1. Kuutioi kaurapalat ja paista ne pannulla 1 rkl öljyä kauniin värisiksi. Siirrä sivuun. Laita riisi kiehumaan.
  2. Sillä välin kun kaurapalat paistuvat, silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet ja raasta inkivääri.
  3. Kuumenna pannulla loppu öljy. Lisää sipulit ja kuullota, kunnes sipuli alkaa hieman pehmetä. Lisää pannulle sitten inkivääri, garam masala, korianteri ja juustokumina ja jatka kuullottamista, kunnes mausteista alkaa irrota tuoksua.
  4. Lisää pannulle pinaattikuutiot ja kuumenna, kunnes pinaatti on sulanut. Kaada pannulle kerma, lisää tomaattisose ja mausta suolalla sekä halutessasi cayennepippurilla. Sekoita kaurapalat pinaattikastikkeen sekaan ja silppua päälle runsaasti tuoretta korianteria.
  5. Tarjoa palak paneer basmatiriisin kanssa.

20 vastausta kirjoitukseen “Vegaaninen palak paneer

  1. Todella helppo ja herkullinen resepti! Maistui sekä miehelle että minulle, vaikkausein meillä on niin erilainen maku. Ja valmistui nopeasti.

  2. Nam! Palak Paneer on oma kestosuosikkini, niin helppoa ja maukasta. Syysilmojen lähestyessä on kiva syödä tällaisia lämmittäviä ruokia :)

  3. Kiitos hyvästä ja helposta reseptistä! Kaurapala, kaupassa oli vain yrttiversiota, sopi tähän hyvin! Lapsillekin maistui. Inkivääri taisi puuttua työvaiheesta? Laitoin sen valkosipulin kanssa yhtä aikaa, kun sipuli oli hetken pannulla pehmennyt.

  4. Erinomainen ja nopea resepti. Olen vuosikausia tehnyt palak tofua (resepti Vegaanin uudessa keittokirjassa), mutta tämä kepittää sen nopeuden vuoksi. Palak tofu – reseptillä tehdessä tofu marinoidaan ja se on hieman työlästä. Toimii kyllä oikein hyvin pelkkä kaurapalan paistaminen.

  5. Tuli erittäin hyvää, vaikka yleensä olen surkea kokki ja tomaattisosekin unohtui. Tämä menee helppojen arkiruokien listalleni, kiitos reseptistä!

  6. Paneer on maidosta tehtyä juustoa. Tämän ruuan nimi on palak kaurapala. Tai kaurapala palak- kastikkeella.

    Mutta oikein maukas resepti.

    1. Tiedetään. Siksi ohjeessa lukee vegaaninen palak paneer. Eli vähän niinkuin vegaaninen juusto, joka on aivan käyttökelpoinen termi.

  7. Kiitokset todella helposta ja maukkaasta reseptistä!
    Itse käytin maustamatonta Jalotofua joka mielestäni ei ole yhtä vetinen kuin muut ”normi” kaupan tofut. Makukokemus oli sama kuin olisi syönyt aitoa Paneeria.
    Lisäsin myös lautaselle kourallisen (suolattuja) cashewpähkinöitä jotka kruunasivat aterian. Suosittelen kokeilemaan.

  8. Kiitos paljon todella hyvästä reseptistä. Tein tänään toista kertaa ja ihastun vaan entistä enemmän. Niin maukasta. :)

  9. Kiitos reseptistä! Meidän 1-vuotiaallekin maistui erinomaisesti! Tosi helppo tehdä 👌 Käytin Lidlin luomu pakastepinaattia, jota ei ole pilkottu, niin jouduin vielä hieman soseuttamaan kastiketta, jotta kastike värjäytyisi enemmän vihreäksi.

  10. Aivan ihanaa! Tein ensimmäistä kertaa ja tästä tulee yksi suosikeistani. Tein tofusta ja lisäsin hiukan chilirouhetta. Kiitos ohjeesta!

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights