Budjettikokin gnocchivuoka

Edullisempi versio klassikkoruoasta.


Nyhtökaura-gnocchivuoasta on tullut muutamassa vuodessa yksi Chocochilin suosituimmista resepteistä, eikä ihme, sillä sen helppous-herkullisuus -suhde on kohdallaan! Gnocchivuokaan saa kuitenkin uppoamaan sievoisen summan rahaa, koska etenkin nyt ruoan hintojen noustessa koko ajan, sen raaka-aineet ovat melko kalliita. Tästä herkkuruoasta saa kuitenkin helposti tehtyä edullisemman version, kun jättää tuoreen basilikan, nyhtökauran ja vegejuuston kauppaan.

Proteiinina tässä on käytetty kotimaista Hernistä, joka on koostumukseltaan ikään kuin soijasuikaleiden ja -rouheen välimaastosta. Se kypsyy yhtä nopeasti kuin soijarouhe, mutta siinä on isomman koonsa vuoksi enemmän purutuntumaa. Budjettignocchivuokaan voi toki käyttää myös soijarouhetta, tai miksei vaikka papuja, linssejä tai kikherneitäkin. Tölkkipapuja tai -linssejä käytettäessä jätä kasvisliemi pois valmistusvaiheessa.

budjettikokin hernis-gnocchivuoka

noin 4 annosta

  • 1 sipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • (1 lehtikaalin lehti tai vastaava määrä pinaattia)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ½ ps / 40 g Hernistä
  • 2 dl kasvislientä
  • 1 prk / 135 g Arrabbiatta-pestoa (Pirkka)
  • 500 g tomaattimurskaa
  • ½ dl vettä
  • 500 g tuoreita perunagnoccheja
  • 2 tl Välimeren yrttiseosta
  • mustapippuria myllystä

Pinnalle

  • 2 dl kaurakermaa (Pirkka)
  • ½ dl ravintohiivahiutaleita
  • 1 tl sipulijauhetta
  1. Kuumenna uuni 200°C.
  2. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Jos jääkaapissa on ylimääräistä lehtikaalia tai pinaattia, voit käyttää myös ne. Lehtikaalin lehdet voi repiä pienemmiksi tai babypinaatin lehdet voi käyttää kokonaisena.
  3. Kuumenna öljy (uuninkestävän) paistinpannun pohjalla. Lisää sipulit ja kuullota, kunnes ne alkavat pehmetä.
  4. Lisää Hernis pannulle ja kaada joukkoon kasvisliemi. Sekoittele seosta pannulla, kunnes neste on imeytynyt. Lisää sitten pesto ja jatka paistamista hetken aikaa.
  5. Kaada pannulle tomaattimurska. Huuhtele tölkki vedellä ja kaada se pannulle. Lisää pannulle gnocchit, yrttiseos ja mustapippuri ja sekoittele tasaiseksi. Lisää vielä lehtikaali tai pinaatti, jos käytät sitä. Jos sinulla ei ole käytössä uuninkestävää pannua, siirrä tässä vaiheessa seos uunivuokaan.
  6. Sekoita yhteen kaurakerma, ravintohiivahiutaleet ja sipulijauhe. Kaada seos vuoan pinnalle ja paista uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia.

Huomioita reseptistä

  • Perunagnocchit löytyvät kaupasta useimmiten tuorepastahyllystä. Suurin osa gnoccheista on vegaanisia (esim. DeCecco, Rana ja Rummo), mutta kannattaa tarkistaa ainesosaluettelo kananmunan ja maitotuotteiden varalta. Gnoccheista löytyy myös gluteeniton versio (DeCecco).
  • Hernistä löytyy hyvinvarustetuista ruokakaupoista.
  • Ravintohiivahiutaleet tuovat ruokiin juustoista, umamista makua. Niitäkin löydät nykyään hyvinvarustettujen ruokakauppojen valikoimista.

15 vastausta kirjoitukseen “Budjettikokin gnocchivuoka

  1. Kiitos reseptistä. Hernistä olenkin jo ostanut, mutta en vielä kokeillut. Nyt, kun monella on jo induktioliesi ja sähkö kallistuu, toivoisin enemmän liedellä tehtäviä reseptejä. Ja kuluttaahan perinteinenkin liesi vähemmän sähköä kuin uunissa hauduttaminen. 🧡

    1. Uunin lämmittäminen kuluttaa sähköä tunnissa noin 1kWh, joten se ei nyt kalleimmillakaan sähkönhinnoilla ole kuin pienen pieni osa ruoan hinnasta. Samalla uuninlämmityksellä kannattaa toki aina valmistaa useampi ruokalaji ja vaikka paahtaa lisukekasvikset seuraaville päiville. Energiansäästömielessä sähkönkäytön tarkkailu on toki järkevää, eikä uuniruokia nyt tietystikään kannata joka päivä paistella tuntikaupalla. Uunissa saa kuitenkin tehtyä helposti ison satsin ruokaa kerralla, jota voi pakastaa ja lämmittää mikrossa uudelleen, mikä on energiankulutuksen kannalta fiksua.

      Jatkossakin täältä toki löytyy myös liedellä tehtäviä reseptejä, ja niitähän suurin osa mun resepteistä yleensä onkin :)

  2. Kiitos taas tästä. Alkuperäinen nyhtökauragnocchivuoka on ollut myös sekasyöjäpuolison mieleen. Ostin jo innoissani paketin tomaattinyhtokauraa vuokaa varten kun sitä taas kaupasta sai, mutta huomasin, että ilmeisesti pakkauskokoa on pienennetty vaikka hinta on sama. Ajattelin lisätä ruokaisuutta vaikkapa paahdetulla munakoisolla nyhtökauran lisäksi.

    Näinä aikoina budjettireseptit on tervetullut ja fiksu lisä :)

    1. Nyhtökauran pakkauskoko on fyysisesti pienempi, mutta tuotteen grammamäärä on kyllä pysynyt samana. Sen hinta on toki noussut (kuten kaiken muunkin ruoan), nythän se maksaa useassa kaupassa jo lähemmäs 4,5€.

  3. Gnocchit on ihania, pitääpä kokeilla! Tyttärelle arrabbiata on liian mausteista, mikähän siihen kävisi tilalle?

    1. Voi hyvin laittaa jotakin muuta vegaanista punaista pestoa, joskin ihan yhtä edullisia ei taida löytyä muilta merkeiltä.

    2. Mä oon monesti lisännyt vaan pienen purkin paseerattua tomaattia peston sijaan, ja käyttänyt reilummin mausteita. :)

  4. Kiitos! En malta odottaa että pääsen kokeilemaan tätä, ehkä jo tänään ;) Toivonkin lisää näitä budjettiversioita, mahtavaa että teit tämän!

  5. Tää on niin hugeen hyvä resepti. Ite oon lisännyt pari suippopaprikaa ja vihreätä ihan reippaasti. Ja oon jakanut tätä reseptiä ihan urakalla. Sekasyöjätkin ovat kokeilleet ja hyväksi havainneet. Oon tehny tätä myös mummon Pariisin perunoilla ku lähikaupassa en löytänyt gnokkeja, toimi myös niiden kanssa💪👍👍

    1. Jee, kiva kuulla, että olet tykännyt tästä! Ja reseptiä voi tosiaan mainiosti soveltaa esimerkiksi kasvisten osalta, sekin on tämän hyvä puoli <3

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights