Viikonloppu Tukholmassa
Innostuin kesällä päivän kestäneestä pikaviisitistä Tukholmaan niin, että kaupunkiin piti päästä heti pikimmiten uudestaan.
Innostuin kesällä päivän kestäneestä pikaviisitistä Tukholmaan niin, että kaupunkiin piti päästä heti pikimmiten uudestaan.
Edellisestä Tukholman-matkastani on ainakin 7 vuotta aikaa. En siis yhtään vastustellut, kun Visit Swedeniltä tuli kutsu päivän kestävälle ruokabloggaajavisiitille kaupunkiin. Ihan mahtavan hauska reissu!
Piipahdin pikavisiitillä Tallinnassa ja samalla testaamassa juuri kaupunkiin avatun vegaaniravintolan.
Sen sijaan, että kirjoittaisin matkaraportin viikonloppuisesta Hollannin-reissustani, päätin listata ylös kokoelman omia suosikkipaikkojani Amsterdamissa. Olen käynyt kaupungissa niin monta kertaa, että hyvien ravintoloiden etsiminen Chocochilistä reissua varten alkaa jo käydä työlääksi. Tässä siis listattuna omat lempipaikkani Amsterdamissa!
Vietimme juuri vuosipäivän kunniaksi pitkän viikonlopun Riiassa. Kaupungista löytyi myös aivan ihana raakaruokaan keskittynyt ravintola, joka karisti viimeisetkin ennakkoluulot raakaruokaa kohtaan!
Kävin taas Tallinnassa. Ja söin hyvin! Pari itselle uutta ruokapaikkaakin tuli testattua.
Kivaa olla taas kotona! Kroatiassa aurinko helli, maisemat olivat mahtavia ja ihmiset ystävällisiä. Onnistunutta lomaa ei pilannut edes polkupyöräonnettomuus eikä ajoittain huono kasvisruokatarjonta.
Olen ravannut Tallinnassa niin monta kertaa, ettei kahden käden sormetkaan riitä laskemaan. En ole kuitenkaan koskaan onnistunut ajoittamaan reissuani kesäaikaan. Tallinnahan on mitä mukavin kesäkaupunki! Pari uutta kasvisruokatärppiäkin tuli bongattua, vanhojen tuttujen lisäksi.
Teiltä on tullut paljon kyselyjä Hollannin kasvisruokatarjonnasta sekä ruokakulttuurista yleensä. Kuukaudessa ei varmasti vielä pääse käsiksi kaikkiin maasta löytyviin ihmeellisyyksiin, mutta voin toki kertoa, mitä minulle jäi visiitistä mieleen!
Ihanaa olla taas kotona! Hollannissa oli kivaa, mutta en valita, että saan hääriä taas omassa keittiössä ja palata perjantaina takaisin tuttujen töiden pariin. Chocochili on ollut kuukauden pahasti heitteillä, joten pahoitteluksi toin teille vähän tuliaisia.