Maapähkinä-suklaacookiet

Isa bloggasi Post Punk Kitchenissä viime keväänä esimakua tulevasta Vegan Cookies Invade Your Cookie Jar-kirjasta. Maistiaisiksi tuli Peanut Butter Chocolate Pillows, joka oli ainakin täällä rakkautta ensi silmäyksellä. Resepti on sittemmin löytänyt jo useisiin suomalaisblogeihinkin, eikä suklaan ja maapähkinävoin ihana kaloripommiyhdistelmä jättänyt minuakaan kylmäksi.

The Conscious Cook

Tal Ronnenin The Conscious Cook löysi tiensä keittiööni jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta en ollut juurikaan ehtinyt tutkia kirjaa selailua enempää. Kirjaa mainostetaan mahtipontisesti, että se tulee muuttamaan kaikki lukijan syömistottumukset, ja onpa se ehtinyt saada muutaman tunnustuksen vuoden 2009 parhaasta keittokirjasta. Paljon melua (melkein) tyhjästä, sanoisin.

Bataattichili

Olenko muistanut mainita riittävän usein, että rakastan bataattia yli kaiken? Tulisen chilin, kirpeän tomaatin ja makean bataatin yhdistelmä toimii suorastaan erinomaisesti!

Blinit

Minulla on jonkinlainen viha-rakkaussuhde tattariin. Yleensä pyrin välttelemään sitä, mutta blineihin tattari kyllä sopii erinomaisesti. Ehkä voisin lisätä lisätä tämän vuoden to do -listalleni myös tattarin syömisen opettelun.

Savuiset mustasilmäpapupihvit

Sunnuntaisin tekee yleensä mieli jotain ihan tavallista ja mutkatonta, joten leivoin sämpylöitä ja paistoin kaveriksi mustasilmäpapupihvejä. Savupaprikajauhe ja nestesavu tuovat pihveihin hiukan uutta särmää.

Pullocooleri

Surffailin eilen aamutuimaan erinäisillä ruokasivustoilla ja törmäsin Jamie Oliverin sivuilla tällaiseen. Ihan mahtava idea, joka pääsi heti kokeiluun, vaikkei sille varsinaisesti mitään käyttöä juuri nyt ollutkaan.

Avokado-suklaamousse

Yleensä suhtaudun pienellä varauksella kaikkeen, mitä mainostetaan sanalla raw. Kenties minulla on vain asennevamma, sillä viime aikoina olen löytänyt todella hyviä ideoita raakakeittiön puolelta. Yksi loistava löytö oli avokado-suklaamoussen resepti, josta muokkasin omaan keittiööni sopivamman version.

Pitsileivokset

Lainasin anopilta uusimman Glorian Ruoka & Viini -lehden (8/2009), jossa oli tällä kertaa jotenkin epätavallisen paljon kaikkia hyviä ideoita. Lehdestä löytyi myös pitsileivosten ohje, josta apinoin itselleni hurmaavan koristeluidean.

Vuoden ruokablogi?

Chocochili on nyt ehdolla vuoden ruokablogiksi Voicen Web Awardseissa. Käykäähän äänestämässä! Ulkomailla näitä blogiäänestyksiä onkin jo järjestetty. Kivaa, että saatiin tällainen Suomeenkin.

Verified by MonsterInsights