Itse tehdyt ruokalahjat

Jouluun on vielä muutama päivä aikaa, joten vielä ehtii pyöräyttää pakettiin itse tehtyjä herkkuja. Kokosin teille muutamia suosikkejani lahjaideoiksi.

Sipulipiirakka

Muutamissa Blogiringin ruokablogeissa vietetään tällä viikolla luomuviikkoa! Mukana luomuviikon viettämisessä on Emiliana Natura -luomuvalkoviini, jonka kaveriksi leivoin ihanaa sipulipiirakkaa.

Suklaapiparit

Tiedättekin jo, että valmiit piparit eivät ole mielestäni mistään kotoisin, mutta rakastan raakaa piparkakkutaikinaa. Siitä ajatuksesta syntyi viime vuoden jouluhitti piparkakkutaikinatryffelit, mutta päätin vielä jatkojalostaa suklaan ja pipareiden liittoa. Suklaa toimii myös taikinan joukossa, ja pipareista tuli paistettunakin yllättävän hyviä :)

Keittiötarvikevaihtokauppa!

Innostuin sunnuntaiaamun ratoksi siivoilemaan keittiön kaappeja. Homma oli ollut to do -listalla ehkä noin viisi vuotta, joten jo oli aikakin! Kaapeista löytyi yhtä sun toista käyttökelpoista, jotka ovat kuitenkin jääneet itselleni tarpeettomaksi. Löytyisiköhän niille teiltä hyvä koti? Rahaa en tavaroista tarvitse, mutta kenties sinulla on antaa vaihdossa jotakin, jolle minulla on käyttöä?

Omena-manteliriisipuuro

Yleensä keittelen joulun alla vaniljaista riisipuuroa, mutta tällä kertaa keitin puuron mantelimaitoon ja lisäsin joukkoon myös omenaa. Nam!

Verified by MonsterInsights