Vihreä vitamiinipommi
Monet vannovat aamiassmoothien nimeen, mutta minä kaipaan aamuisin jotain tuhdimpaa syötävää, tai päivä ei lähde kunnolla käyntiin. Iltapalana erilaiset smoothiet sen sijaan ovat mainio vaihtoehto!
Monet vannovat aamiassmoothien nimeen, mutta minä kaipaan aamuisin jotain tuhdimpaa syötävää, tai päivä ei lähde kunnolla käyntiin. Iltapalana erilaiset smoothiet sen sijaan ovat mainio vaihtoehto!
Chocochiliin on toivottu vähähiilihydraattisia reseptejä. Minulla ei ole aikomustakaan ryhtyä karppaajaksi, mutta olen syönyt tämän tapaista arkiruokaa viime aikoina aika usein. Hyvää ja terveellistä!
Hyvät keittoreseptit ovat keittiössäni jatkuvasti työn alla. Tämänpäiväinen kokeilu onnistui jälleen erinomaisesti!
En muista enää, mistä luin ensimmäistä kertaa bataattilasagnesta, mutta idea kyseisen ruuan tekemisestä ehti muhia mielessä jo vaikka kuinka pitkään. En olisi ensimmäisenä itse keksinyt yhdistää pastaa ja bataattia, mutta kombinaatio toimii suorastaan erinomaisesti!
Olen taas viime aikoina innostunut syömään parsakaalia. Pelkkä kiehautettu ja suolalla maustettu parsakaalikin on hyvää, mutta armottoman tylsää. Lukijavihjeen perusteella innostuin kokkaamaan taas tätä piirakkaa. Kiitos vinkistä! Olinkin jo unohtanut, miten hyvää tämä on.
En kyllästy koskaan kookoksen ja limen yhdistelmään! Kyseinen kombo toimii aina niin makeissa kuin suolaisissakin ruuissa. Kookosparsakaali on ihana lisuke esimerkiksi paneroiduille soijaleikkeille, seitanpihveille tai kasvispyöryköille.