Kolmen sipulin levite
Kaupallinen yhteistyö Violife | Koukuttavan hyvä sipulilevite.
Kaupallinen yhteistyö Violife | Koukuttavan hyvä sipulilevite.
Kaupallinen yhteistyö | Becel – Helpot valkosipuli”voilla” täytetyt patongit.
Mantelituorejuustosta ja manteleista tehdyt kävyt ovat katseenvangitsija joulun juustotarjottimella.
Munatonvoi, eli vegaaninen munavoi pyöräytetään helposti tofusta ja erehdyttävästi kananmunan makua muistuttavasta mustasta suolasta.
Yhteistyössä Fazer – Hapatettu ruohosipulicashewtuorejuusto ja muutama sananen vatsan hyvinvoinnista.
Keittelin eilen pitkästä aikaa villiriisiä lounassalaatin joukkoon.
Chocochilistä löytyy jos jonkunlaisia perunasalaattien ohjeita, mutta ei vielä yhtään tällaista ihan perussalaattia!
Luulin, että Suomen maa-artisokkasato olisi syöty jo aikaa sitten loppuun, mutta kaupan juurestiskillä notkui onneksi vielä monta pussia. Maa-artisokista ja perunoista syntyy keittojen lisäksi myös ihania lisukkeita uunissa.
Kotona ollaan! Eteinen on vielä täynnä työmiesten rojuja, mutta keittiö on jo saatu siivottua pahimman pölyn alta käyttöön. Sain sopivasti tupaantuliaislahjaksi isän paistamia lepuskoita (joita toiset kutsuvat rieskoiksi), ja ensi töikseni pyöräytin niille sopivan paputahnan. Paputahna toki sopii loistavasti muidenkin leipien päälle!
Maa-artisokka on hauska tapaus. Se muistuttaa ulkonäöltään perunaa, mutta on itse asiassa sukua auringonkukille. Maa-artisokasta syntyy esimerkiksi samettisen pehmeitä keittoja talvipäivien lämmikkeeksi.