Jerk seitan ja limebataatit

Jamaikalaisella jerk-mausteseoksella marinoitu seitan olisi parhaimmillaan grillissä valmistettuna, mutta grillailukelejä odotellessa se valmistuu hyvin myös paistinpannulla. Täytyy sanoa, että en ole pitkään aikaan syönyt mitään näin hyvää!

jerk-seitan

Seitanin tekemisessä on aina oma vaivansa, mutta kunhan homman oppii, on se joka kerta kaiken vaivan arvoista. Parasta seitania tulee, kun taikinaan lisää gram- eli kikhernejauhoja.

Näillä ainemäärillä ruokaa riittänee noin neljälle.

SEITANIN VALMISTUS

  • 2,5 dl gluteenijauhoja
  • 1 dl kikhernejauhoja
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 2 tl  soijakastiketta
  • 1,5 dl vettä

Keitinliemi

  • 1-1,5 l vettä
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 0,25 dl soijakastiketta
  • 0,25 dl balsamicoa

Jerk-marinadi

  • 0,5 sipuli silputtuna
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl kuivattua timjamia
  • 1 tl jauhettua muskottipähkinää
  • 1,5 tl chilirouhetta
  • 1 tl maustepippuria
  • 0,5 tl jauhettua inkivääriä
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/4 tl sokeria
  • mustapippuria myllystä
  • 1 limen mehu
  • 1 dl öljyä
  1. Sekoita kuivat aineet ja lisää vesi ja soijakastike. Vaivaa taikinaa muutama minuutti ja muotoile se pötköksi.
  2. Leikkaa pötköstä noin sentin paksuisia viipaleita (noin 10-12 kpl). Painele viipaleet litteiksi ja leikkaa ne sitten puoliksi.
  3. Kiehauta keitinliemi ja lisää seitanpalat sinne. Anna kiehua noin 15-20 minuuttia.
  4. Soseuta marinadin aineet sauvasekoittimella karkeaksi seokseksi. Anna seitanpalojen marinoitua yön yli ja paista ne sitten pannulla kauniin ruskeiksi.

LIMEBATAATIT

  • n. 700 g bataattia
  • 0,25 dl auringonkukkaöljyä
  • 1 rkl agavesiirappia
  • 1 limen raastettu kuori
  • 0,5 limen mehu
  • 1/4 tl suolaa
  • mustapippuria myllystä
  1. Kuori ja paloittele bataatti.
  2. Pyörittele bataatinpalat öljyseoksessa ja paista ne kypsiksi leivinpaperin päällä 200 asteisessa uunissa.

Reseptiä päivitetty hieman raaka-ainemäärien osalta 31.1.2017.

limebataatti

Edit: Gluteenijauhoja ja kikhernejauhoja löydät edullisesti Vegekaupasta! :)

80 vastausta kirjoitukseen “Jerk seitan ja limebataatit

  1. Tein tätä ja tykkäsin! Ainoa ero oli se, että mulla ei ollut timjamia joten laitoin oreganoa, ja muskottipähkinän korvasin jeeralla, vaikkei saman makuisia olekaan.Kiitos reseptistä :-)

  2. Kiva kuulla, yaelian! En malta odottaa, että tulisi jo kesä ja pääsisi grillailemaan näitä :)

  3. Kiitos Elina hyvästä reseptistä! Tein tätä tänään ja tämä syrjäytti Veganomiconin seitan cutletit mun seitansuosikkeina! Tämän seitanin koostumus ja suutuntuma olivat tosi hyvät: tiivistä, mehukasta, ei yhtään kumimaista. Mielessä pyörii jo vaikka minkälaisia maustamisvaihtoehtoja… :-) Ja grilliin nämä sopisivat aivan varmasti!

    Olen tehnyt myös kesäkurpitsa-kikhernepihvejäsi, ja nekin olivat erinomaisia!

  4. Riikka, lisäämällä seitanataikinaan gramjauhoja, saa siitä paljon mureampaa. Pelkillä gluteenijauhoilla mä en ainakaan ole koskaan saanut mitään muuta aikaiseksi kuin purkkaa.

      1. Heippa! Googlettamalla kikhernejauho löydät heti myyntipaikkoja ja ohjeessa onkin mainittu paljonko niitä tähän laitetaan.

  5. Mulla on toi seitan marinoitunut jo 24 h, mutta syödä se olisi tarkoitus vasta huomenn. Mitä mun sille siis kannattaisi tehdä? SÄilyttää siinä marinadissa vai ottaa se sieltä pois ja säilyttää pelkällään?

    1. Vanha viesti jo, mutta jos joku muu tarvii tätä tietoa niin seitanin pitäisi säilyä marinadissaan jääkaapissa 5 päivää! :)

  6. Minnu, suosittelen sen paistamista ja sitten uudelleen paistaa (=lämmittää huomenna).

  7. No kun se olisi tarkoitus grillata huomenna. Että kärsiikö se grillaus jos ne on jo kerran paistettu..?
    Nuo muuten maistuu jo tuon marinoinnin jälkeen ihan superhyviltä!

  8. Minnu, en usko. Mutta tuskin ne nyt siitäkään kärsii, jos vielä marinoit niitä. En osaa sanoa, koska en oo noin pitkään niitä koskaan marinoinut.

  9. Tein nyt niin, että otin ne pois marinadista jo päivällä, mutta mietin nyt vielä, että joskos säilytän ne kuitenkin vielä paistamatta..

  10. Näyttää aivan ihanalta! Pakko kokeilla tässä lähiaikoina, kun kerta sain vihdoin hankittua gluteenijauhoja. Vehnäjauhoista asti seitanin valmistaminen on vasta työlästä touhua!

  11. Hei,

    Olisiko ehdotuksia tuon gramjauhon korvaajaksi? Rovaniemeltä ei vaikuttanut kovin helpolla löytyvän moista.

  12. Aleskei, ei sille oikein ole hyviä korvaavia, sillä se on ihan ehdoton tekemään seitanin koostumuksesta mureampaa. Jos etnokaupoista ei löytynyt, niin ainakin Ekolosta niitä voi tilata.

  13. Selvä homma. Uskoisin käyneeni läpi mahdolliset kaupat eikä löytynyt. Pitää siis vääntää tämä ensinmäinen satsi ilman. Kiitos kuitenkin Elina!

  14. Onko muuten tietoa, että kauan gramjauhot säilyy? ( löysin kaapista avatun pussin… ) entä kauanhan soijajauhot säilyy? Jaa, kumpaahan sitä testais ensin, tätä vai luumu ohjetta :)

  15. heidi, kyllä ne aika kauan säilyy. Jos jauhot eivät haiset härskiintyneiltä, eikä niissä vilise mitään ylimääräistä, niin uskoisin, että ovat käyttökelpoisia. Soijajauhot härsiintyvät mielestäni aika nopeasti, ja ne kai suositellaankin säilytettäväksi jääkaapissa (ilmatiiviisti tietysti).

  16. Testattu! Loistava tämäkin! Elina, ei ole koskaan missään muualla tullut näin paljon näin hyviä reseptejä vastaan, kiitos! :)

  17. Kiitos mahtavasta reseptistä! Heti piti testata kun tähän törmäsin, ja tuli heti lemppari. Tuplasin kerralla seitantaikinan, ja laitoin puolet pakkaseen odottamaan… oli muuten tosi hyvää ihan suoraan keittämisen jälkeen pannulle nakattunakin. Juuri oikea koostumus! :)

  18. :’) Tämä resepti on jumalainen! Olen ollut vege yli kahdeksan vuotta ja vasta nyt törmäsin niin vakuuttavaan reseptiin, että tuli oikein himo kokeilla seitania. En malttanut odottaa edes lounasaikaan vaan oli pakko paistaa koepalat heti aamusta. Täydellistä, ihanaa, rapeaa, suussasulavaa ja mitkä mausteet! Nyyh. Kiitos :D

  19. kiitos tästä aivan mahtavasta reseptistä!
    olen ollut vegaani jo kymmenen vuotta ja tykkään tosi paljon seitanista, mutta olen jotenkin kuvitellut, että seitanin teko on kovinkin vaikeaa. olenkin ollut wheatyn seitanin suurkuluttaja. mutta tästä lähin voin sitten olla seitanin suhteen omavarainen, sillä tämä oli käsittämättömän herkullista eikä suinkaan vaivalloista tehdä! tekis mieli lähtee saman tien hakemaan kaupasta uutta kikhernejauho- ja gluteenijauhosatsia:)
    iso kiitos vielä kerran!
    ps. seuraan blogiasi muutenkin, ja mm. sacher-kakustasi on tullut vakioleivonnaiseni juhliin. se on ehkä parasta kakkua ikinä!

  20. Mistäs etnokaupasta mahtais Turussa saada noita gramjauhoja? Kävin viikolla Punnitse&säästä-liikkeessä, mutta myivät eioota. Ens viikon loppupuolella sinne tulee, mutta tekee niin mieli tehdä eka seitanini jo ennen sitä. Varsinkin kun toi resepti vaikuttaa niin herkulliselt:P. Eikä hirveesti houkuta tehdä seitania vehnäjauhosita asti.

  21. maiski, kiva jos maistui! :)

    Anjukka, Brahenkadulta, siitä China Marketin vierestä tai Aninkaistenkadulta.

  22. Minä en edes ole vegaani, en edes kasvissyöjä, mutta ystäväni tarjosi tätä minulle,ja nyt olen aivan myyty. Ihan mielettömän hyvää :)
    Teen tätä nyt koko perheelleni tänään.

  23. Tämä oli ihan uskomattoman hyvää, kiitos!

    Kiitos ylipäänsä aivan loistavasta blogista! Nyt noin vuoden seuranneena, olen saanut paljon hyviä ideoita ja inspiraatiota resepteistä sekä myös kannustusta siirtyä omassa kasvisruokavaliossani enemmän ja enemmän kohti vegaaniutta. :)

  24. Nyt ovat jääkaapissa marinoitumassa ja voi että ei malttais odottaa että pääsee paistamaan :) Ihania reseptejä täällä sulla kiitos niistä!

  25. Tein yhden satsin jerk seitania jouluksi. Olisi pitänyt saman tien tehdä vaikka kymmenen satsia, menivät heti. Siinä käännytettiin monta sekasyöjää seitanin ystäväksi. Kiitos reseptistä!

  26. Jerk seitan oli aivan loistavaa, tästä tuli ehdottomasti mun suosikki! Osaatko sanoa, pystyykö tuota jerk-marinadia säilyttelemään miten pitkään jääkaapissa? Tai onnistuukohan sen pakastaminen myöhempää käyttöä varten?

  27. Kiitos loistavasta reseptistä!! Ensimmäistä kertaa tein seitania ja onnistui yli odotusten!

  28. Kiitos kiitos kiitos! Ensimmäistä kertaa onnistuin tekemään kotona ruokaa, joka oli niin hyvää että melkein rupesin itkemään. Kiitos. Upeeta. Ihanaa.

    (Hoksasin että täällä on toinenkin Eveliina ja lisäsin J-kirjaimen nimimerkkiini :D )

  29. Laitoin juuri Jerk-seitanpihvit marinoitumaan. Mitä ehdottaisit niiden kaveriksi leivän/purilaisen väliin? Jotain, mikä ei peittäisi makua liikaa vaan toisi sen esiin. Itse mieti avokadosalsaa ja salaattia, mutta tuleeko mieleesi jotain muuta?

    Kiitos hurjan hienosta blogistasi!

    1. Oniaifos, avokadosalsa ja salaatti kuulostaa loistavalta! Myös joku coleslaw-tyyppinen voisi toimia :)

  30. Eka kerta kun tein tätä, niin oli ihan älyttömän hyvää! Nyt tokalla kerralla tästä tuli TÄYDELLISTÄ, vieläkin ihan fiiliksissä vaikka kokkailusta onkin jo lähes viikko!!

    Kiitti tosi paljon Elina, on puoliksi ChocoChilin (ja puoliksi tyttöystävän, ei sovi unohtaa) ansiota, että oon oppinut laittaa HYVÄÄ vegaaniruokaa. Jos joskus lopetat blogin kirjoituksen, näännyn varmaan nälkään.

  31. Ryhdyin tohkeissani tekemään seitania ja tajusin että piru vie, gramjauhoja ei ole. Korvasin korppujauhoilla, joita laitoin hitusen vähemmän. Mureaa tuli ja lihistillekin kelpasi. Lisäsin marinadiin myös hieman habanero-Tabascoa.
    Tähteeksi jääneistä seitanbiffeistä, sipulista ja perunoista tuli oivallinen pyttipannu. Hurjan hyvää, suurkiitos tästäkin reseptistä. :)

  32. Tulipas todella herkullista ruokaa tällä ohjeella! Hieman pelkäsin etukäteen, että saisin lautaselle sitkeitä jauhopalloja, mutta mitä vielä!

    Kuinka kauan näitä olisi tarkoitus paistaa pannulla ja kuinka kuumalla? Itse pidin levyä vitosella. Tuntui olevan ihan ok.

  33. Mulla sama ongelma kuin Aleskeilla, eli gramjauhot puuttuu… entä jos laittaisin monitoimikoneessa muussattuja kikherneitä, ja vähentäisin nestettä, oiskohan sama asia?

    1. Ihan tuolla tyylillä en ehkä lähtisi kokeilemaan. Etsisin mieluummin kuivakaapista jotain muita jauhoja. Soijajauhot olisivat paras vaihtoehto. Tänään pitkäperjantaina niitä nyt ei saa mistään, mutta huomenna löytyy taas ihan normikaupoista :)

  34. Yritin löytää seitanin sekä erikseen jauhojen ravintoainepitoisuuksia, tuloksetta. Onkohan sinulla sellaisia tiedossa? Eli haen tietoa paljonko tällä ohjeella tehdyssä seitanissa on protskuja, rasvoja, kaloreita.. Ihanaa jos löytyy!

      1. Joo, Finelistä koetin näitä aluksi etsiä. Kiitos, tutkin tuolta!

  35. Tyrkkäsin vahingossa koko satsin marinadiin, vaikka tarkoitus oli pakastaa osa. Voikohan nämä pakastaa marinoitunakin, kun kaikki ei kuitenkaan tule heti syötyä?

    Oletan että hyvää tulee, siltä ainakin vaikuttaa, huomenna selviää :)

      1. Hei Elina,

        Voitko vielä vääntää rautalangasta aloittelijalle: tapahtuuko pakastaminen siis

        A) taikinan ollessa valmis
        B) sitten kun se on keitetty
        C) vai pakastetaanko marinadin kanssa
        D) vai marinoidaanko ensin ja sitten heitetään marinadi pois
        E) pannulla paiston jälkeen?

        Voi tosin olla toiveajattelua että saisin näistä mitään pakkaseen. Vaikka kuinka isoja satseja olen tehnyt niin hotkin ne joko itse tai seurassa heti saman tai viimeistään seuraavan päivän aikana :D

        1. Pakastetaan mieluiten keittämisen jälkeen, sen jälkeen kun seitan on marinoitunut jonkun aikaa, vaikkapa yön yli. Ja pakastetaan marinadin kanssa.

  36. Hep.

    Jälleen testaus ei osoittautunut huonoksi, varsin päin vastoin, todella hyvän makuista ruokaa.

    Mutta, jäin pohtimaan, että olisiko gluteenijauhoilla kuinka paljon eroja?
    Tässä kohtaa käytin seitanin tekemiseen vegetukusta tilattua ”Vantastic foods. Seitan Fix” glut. jauhoa versus kaikkina aiempina kertoina käyttämääni ’punnitse ja säästä’ kaupasta ostamaani.
    Maussa en nyt osaa pystymettästä sanoa juuri eroa, oli nimittäin aika topakkaa tuo sovellettu marinadi, mutta ainakin seitanin koostumus oli huomattavasti parempi ja ”lihaisampi”.

    1. Siis tietenkin tuohon mahtuu muuttujia enemmänkin, mutta itsellään nyt suurin on tuo eri glut. jauho, ja itse seitanin tekeminen johakuinkin samalla lailla kuin ennenkin.
      Kiinnostaisi jos muilla samansuuntaisia kokemuksia.
      :)

  37. Tein ihan ohjeen mukaan, mutta ainakin keittämisen jälkeen on ihan purkkaa… Mureutuuko marinadissa vai onko tää nyt sitten pilalla? Ja mikähän tässä meni vikaan?

    1. Rakenne kyllä hiukan muuttuu marinoimisen ja jäähtymisen jälkeen, joten kannattaa odottaa rauhassa! Purkkaa seitanin ei tosin pitäisi olla keittämisen jälkeenkään, vaan sellaista melko pehmeää ja vähän mureaa.

      Näkemättä tarkemmin lopputulosta ja tekovaiheita en voi kuin arvailla mikä meni vikaan.

  38. Oioi, tämän ohjeen löydettyäni mulla on ollu palava hinku kokeilla tehdä tätä itse jo pari viikkoa. Vegaaniystäväni lupasi tehdä tätä kanssani ja tehtiinkin aikaisemmin viikolla yhdessä, oli niin hyvää että mulla on just nyt itselläni jääkaapissa seitanit marinoitumassa! Tein limebataatitkin jo valmiiksi marinoitumaan yön yli, huomenna on helppo ruoka siis. ;) Itse olen siis sekasyöjä mutta kun noita vegaaniystäviä on niin omakin ruokakaappi alkaa näyttää aika monipuoliselta ja se on huippua!

    Jos mun tekemästä seitanista tulee hyvää niin sanon kyllä heipat lihalle, melkein. :D

    1. Ja omaan viestiin vastatakseni, en ole kertaakaan tehnyt pahaa tai epäonnistunutta seitania joten hyvin taisi onnistua. Tuosta viestistä meni 4kk kunnes ryhdyimme mieheni kanssa täysvegaaneiksi. :)

      Nytkin on muuten seitanpihvit marinoitumassa ja bataattiranskalaiset leikattuna odottelemassa päivällistä. :)

  39. Eka kertaa tein itse seitania ja tällä ohjeella tuli todella hyvää. Painelin pihvit ennen keittoa oikein ohkasiksi ja suikaloin läpykät paistinpannulle ohkasiksi suikaleiksi. Paistoin rapeiksi ja tuli ihan huikean hyvää!

  40. Kerran tätä ohjetta kokeilin ja sen jälkeen en mitään muuta reseptiä ole käyttänytkään seitanin teossa, tulee parasta seitania mitä olen tähän asti maistanut! Huomenna pääsen ensimmäistä kertaa grillaamaan näitä paistinpannulla käytön sijaan p:
    Kiitos!

  41. Eka kokeilu seitanista alkoi tänään. Ovat nyt Jerk-marinadissa lepäämässä. En ole ikinä syönyt seitania. Soijarouhe on tuttu. Mielenkiinnolla odotan grillausta ja maistelua🙂

  42. Hei!
    Marinadi kuulostaa tosi hyvältä, hyvä ohje perus-seitanin valmistukseen!
    Löytyykö tämä resepti jostakin keittokirjoistasi?
    Kiitos :)

  43. Tulen ihan hulluksi, muistelisin että oon sun blogista löytänyt grillikasviksiin täydellisesti sopivan marinadireseptin johon tuli auringonkukkaöljyä, soijaa, sipulia, savuchiliä tai savupaprikaa jne ja se vedettiin myös blenderillä tasaiseksi. Tulin katsomaan reseptiä täältä, koska muistelin että se olisi tämä Jerk-resepti, mutta resepti ei näytäkään samalta. Onko tätä reseptiä muokattu tai puuttuuko blogista jokin seitanin marinadiresepti?

    1. Moikka Nina! Tätä reseptiä ei ole muokattu, eikä blogista ole poistettu mitään. Ehkäpä muistat väärin, ja olet katsonut reseptin jostain muualta? Toivottavasti löytyy! :)

  44. Millä kannattaisi korvata tuo soijakastike? Olisi kiva, jos soija-allergisen puolison ei tarvitsisi vierestä katsoa herkutteluani :D

  45. Hei.
    OLen koittanut tehdä tällä ohjeella seitania 2 kertaa, mutta seitanista tulee aina ”kumimaista”, kuuluuko sen olla sellaista? Että kun seitanpalan laittaa vaikka leikkuulaudalle, niin se ”tutisee” hieman kun sen siihen pudottaa :D Koostumukseltaan seitan on tosi tiivistä ja joistain kohdin kuivakkaa, taikinamaista. Eka satsi oli myös todella kovaa (varmaan koska niin tiivistä); ei ollut hyvä suutuntuma. Mitähän teen väärin?!

  46. Hei, voikohan tämän paistaa pannun sijasta myös uunissa? Rosmariiniseitanin tapaan(ei ollutkaan viiniä rosmariiniseitaniin niin ehkä teenkin tätä…).

  47. Ei löytynyt gramjauhoja, mutta kokeilin gluteenittomalla (heh) korppujauholla, ja hyvää tuli. Korppujauhossa oli soijaproteeinia ja maissia, ja sellainen hieman karheahko koostumus, ja mureutti taikinaa mielestäni hyvin.

    Lähikaupassa olisi myös ollut soijajauhoa, mutta en sitä oikein osaa käyttää missään, toisin kuin noita korppujauhoja joita voi tunkea moneen paikkaan.

    Osa on vielä jääkaapissa marinoitumassa huomiseen, osan paistoin jo tänään, ja oli hyviä jo lyhyemmällä marinointiajallakin.

    1. Kiva kuulla, että onnistui! :) En ole itse vielä(kään) testannut korppujauhoja seitanin tekemisessä, vaikka olen monelta kuullut, että ne toimii. Pitää ehdottomasti muistaa kokeilla tätä pian.

  48. Hei,

    Kiitos loistavasta ohjeesta! Tuli testattua juhannuksena ja lopputuloksena jäi ”lihansyöjiltä” omat ruuat syömättä tämän takia. Seitanin paistaminen onnistui hyvin myös hiiligrillissä, pannun sijaan. Täytyy varmaan tehdä vielä toistamiseen ennen grillauskauden päättymistä.

    Resepti oli niin hyvä että haluaisin jakaa sen myös omille asiakkailleni yritykseni verkkosivuilla, tietysti asianmukaisesti linkitettynä ja alkuperäisen tekijän tiedoilla varustettuna. Onko tämä ok?

    1. Ihana kuulla, että maistui! Ja ilman muuta saa reseptin saa jakaa :) Resepteillähän ei ole tekijänoikeuksia, mutta toki arvostan myös alkuperäisen lähteen mainintaa suuresti!

  49. Ensimmäistä kertaa tein ja todella hyvää tuli. Mausteiseen ruokaan tottuneille suosittelen tuplaamaan kaikki mausteet soijakastiketta lukuunottamatta niin hyviä grillitassuja tulee. Kiitos reseptistä!

Vastaa käyttäjälle Tiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights