Inkivääri-mantelitortut
Yhteistyössä The Ginger People – Anteeksi vaan kaikki joulunvihaajat, mutta meillä on jo aloitettu sekä glögi- että joulutorttukausi. Ensimmäinen joulutorttuversio syntyi mantelimassasasta ja inkiväärilevitteestä.
Yhteistyössä The Ginger People – Anteeksi vaan kaikki joulunvihaajat, mutta meillä on jo aloitettu sekä glögi- että joulutorttukausi. Ensimmäinen joulutorttuversio syntyi mantelimassasasta ja inkiväärilevitteestä.
Kummipoika saa huomenna nimen. Minä lupauduin leivontatalkoisiin ja sain tehtäväkseni suolaiset syötävät.
Joulutortut saivat tällä kertaa sisuksiinsa itse keitettyä aprikoosimarmeladia ja mantelimassaa. Nam!
Vegekauppaan oli tullut alkuviikosta (Suomessa) uutta Teese -soijajuustoa. Teesen luvataan sulavan ja venyvän, joten pakkohan sitä oli testata!
Jos nurkissa pyörii vielä ylimääräisiä omenoita, tässä yksi helppo ja nopea tapa saada muutama käytettyä.
Mansikkakuume ei ole vielä iskenyt, vaikka en ole viime päivinä syönyt juuri mitään muuta kuin mansikoita. Odotan kyllä jo vadelma-aikaakin innolla! Nämä leivoksetkin voi tietysti yhtä hyvin tehdä tuoreista vadelmista tai vaikka mustikoista.
Tämä leivonnainen on luultavasti alun perin tarkoitettu pääsiäisherkuksi, mutta hyvin maistui myös ihan muuten vain!
Jos sunnuntaina sattuu olemaan vapaapäivä, en yleensä viitsi vaivautua kauppaan, vaan kehittelen mieluummin jotain syötävää olemassa olevista aineksista ja makoilen loppupäivän sohvalla elokuvien parissa. Tällä kertaa pakastimesta löytyi raparperia ja lehtitaikinaa.
Löysin pakastimesta joulusta yli jääneen torttutaikinapaketin ja päätin tehdä pasteijoita. Teen pasteijoita harvakseltaan, mutta yleensä aina tällä perusreseptillä. Tällä kertaa innostuin jauhamaan täytteeseen vähän liikaa mustapippuria, mutta muuten näistä tuli oikein hyviä.
Olen himoinnut joulutorttuja jo muutaman viikon, mutta kaupasta ostetulla marmeladilla päällystetyistä tortuista ei vielä saa reseptiä aikaiseksi. En ole koskaan erityisemmin välittänyt luumuhillosta, joten en blogipostauksen toivossa ryhtynyt keittelemään myöskään omaa luumuhilloa torttujen päälle. Sen sijaan sävelsin tähtitortuille täytteen mantelijauhoista ja soijajogurtista. Mantelitäytteestä ei ikävä kyllä tullut kovin kaunista, mutta todella hyvää se oli esteettisistä … Continued