Savuiset mustasilmäpapupihvit

Sunnuntaisin tekee yleensä mieli jotain ihan tavallista ja mutkatonta, joten leivoin sämpylöitä ja paistoin kaveriksi mustasilmäpapupihvejä. Savupaprikajauhe ja nestesavu tuovat pihveihin hiukan uutta särmää.

Munakoisosandwich

Mieleni on tehnyt jo pitkään jotain munakoisoruokaa, mutta asia ei ole edennyt ajatusta pidemmälle. Onneksi lähikaupassa osui silmiin lasipurkissa uiskentelevat grillatut, marinoidut munakoisot, jotka sopivat loistavasti leipien täytteeksi.

Rosmariiniseitan

Mieleni tekee aina rosmariinia, kun ulkona on kylmä. Tomaattinen seitanpata maustettuna punaviinillä, valkosipulilla ja rosmariinilla onkin ihan omiaan lämmittämään kehoa ja varsinkin mieltä.

Shepherd’s pie linsseistä

Oikeastaan kyse ei ole mistään sen eksoottisemmasta kuin linssi-perunalaatikosta, mutta tällaisina tuulisina, kylminä ja harmaina marraskuun päivinä en osaisi kuvitella mitään muuta ruokaa, joka maistuisi paremmalle. Kun timjamin, sellerin, valkosipulin ja punaviinin tuoksut täyttävät keittiön, voi olla hetken iloinen siitä seikasta, ettei tänään ole pakko mennä ulos.

Seitania ja luumuja

Tämä on aivan ihana syksyisen mausteinen ruoka, joka sopii tarjottavaksi vaikka vähän fiinimmälläkin illallisella.

Chilitofua ja nektariini-avokadosalsaa

Tavallinen tomaattisalsakin on hyvää, mutta pidän yleensä enemmän hedelmäisistä versioista. Itse tehty hedelmäinen salsa on helppo valmistaa ja se toimii erinomaisesti paitsi tofun kanssa, myös tortillojen tai seitanin kaverina. Jos kärsivällisyys riittää tarpeeksi pienien hedelmäkuutioiden pilkkomiseen, voi tätä mainiosti nautiskella myös nachojen kanssa.

Sushia!

Olen kerran aikaisemmin tehnyt ja syönyt sushia, eikä siitä kerrasta jäänyt hirveän hyvät fiilikset. Merilevä maistui liikaa kalalle ja tuntui ällöttävän sitkeältä suussa. Eilisiltainen sushinsyöntiyritys vol. 2 sujui kuitenkin huomattavasti paremmissa merkeissä, ja sushi oli itse asiassa todella hyvää!

Lime-kookosnuudelit

Tänään on niin kaunis päivä, ettei keittiössä viitsi tuhlata kovin kauaa aikaa. Erilaiset nuudeliruuat on parhaita juuri silloin, kun täytyy saada jotain hyvää nopeasti. Tämä ruoka ei ole oikein mistään kotoisin (käytin mm. intialaista currytahnaa ja thai-chilikastiketta), mutta eipä sillä väliä. Pääasia, että maistuu hyvältä!

Kikherne-kesäkurpitsapihvit

Olen varmaan joskus aikaisemminkin tullut maininneeksi, etten oikein ymmärrä miksi juuresraasteista ja jauhoista täytyy tehdä ”pihvejä”. Syön mieluummin juurekset juureksina, ja kaipaan pastan, perunan tai riisin kaveriksi jotain täyttävämpää ja joka tarjoaa hampaillekin vähän töitä. Alun perin Veganomicon -keittokirjasta peräisin oleva chickpea cutlets -resepti on muuntunut keittiössäni kesäkurpitsalliseksi versioksi, joka toimii loistavasti kaurakermapastan kanssa.